sunnuntai 26. tammikuuta 2020

MUUTEN HYVÄ - MUTTA


Tämä tammikuu on ollut yhtä haipakkaa kun on tullut oltua siellä ja täällä ja välillä sohvannurkkakin on vetänyt puoleensa kunnon päiväunille.
Edellisessä blogissa toivotettiin alokas tervemenneeksi Parolaan ja Eläkkeensaajat saivat kuulla uuden puheenjohtajan alkaneen vuoden toivotukset erikoisine höpinöineen.
Silloisen puheeni lopuksi tarjosin houkutuksia yleisölleni -tarjoilin kirjoitusvirettä mielikuvia ilmaan heitellen. En oikein rohjennut katsoa mitä mieltä väki oli kun itseäni jännitti taas niin vietävästi. Kun itseä kiinnostaa kertoa kirjoittamalla ajatuksiani  ja muistojani, ajattelen, että niin muutkin tekevät. Se aloitus on vain niin vaikeaa. Jopa ajattelun aloittaminen joka liittyy muistelemiseen ja siitä eteenpäin kirjoittamiseen voi olla jonkun kummallisen muurin takana. Monen kädessä ei tahdo enää kynä pysyä, saati että saisi "tahroja paperille".

Yhden lauantain sain kulumaan "Kirjoittavien Eläkkeensaajien" seurassa Vanhalla Räikällä.
Kannustimena oli kanssakulkijan alustus omaelämänkerran tai yhdessäkirjoittamisen ilosta ja haasteista.
Edellisenä päivänä aloitti myös Työväenopiston kirjoittajapiiri joten omakin kirjoittaminen alkaa taas päästä käyntiin.


Pojanpoika on kotiutunut Parolaan, ja siellä kävimme joukolla alokasta tervehtimässä.

 Alokkaan serkkupoika oli jättänyt yöllä pöydälle viestin: (seuraavan kirjoittajasukupolven pelkistettyä ja täsmällistä viestintää:))

Apteekin kautta haettiin tarvittavat apuvälineet,  pussiin lisättiin Fazerin Sininen ja muuta sotapojan suuhun sopivaa makiaa.


 Alokas esitteli innoissaan kaappiaan, varuskuntaansa, käytti meitä sotilaallisella  luennolla ja Sotkussa munkkikahvilla.


Mukanamme oli alokkaan isä ja teinipoikaserkku, parin vuoden kuluttua tuleva alokas hänkin.
20 vuotta sitten alokkaan isä aloitteli samassa paikassa aikuistumistaan. Silloiselle läheistenpäivälle otimme mukaan pojan mummon -anoppini. Poika oli niin innokas esittelemään varuskuntaansa, että johdatti meidät kielletylle alueelle. Eipä aikaakaan kun peräämme polkaisi pyörällään vimmattua vauhtia sotilaspoliisi ja ankarasti käskyttämällä vaati meitä perääntymään. Arka ja pelästynyt mummo pakeni miltei  juoksujalkaa pois kielletyltä alueelta. Se oli elämys joka ei häneltä unohtunut...

Eläkkeensaajillekin edunvalvonta on tärkeää vaikka luulisi ettei enää suuria muutoksia elämäänsä tarvitse tai kaipaa. Yhteiskunnan kehitys vaikuttaa jokapäiväisen elämäämme huomaamatta.
Kuinka tulevaisuudessa käy kun jotkut peruskoulunsa päättäneet nuoret eivät ymmärrä lukemaansa ja tulkitsee  ohjeita mielivaltaisesti. He kuitenkin saattavat olla heitä, jotka käyvät kodeissamme meitä avustamassa jos tarvitsemme hoivaa. Minkälaiset sosiaaliset taidot  heillä mahtaa olla?

Tästä epämukavasta visiosta sain aasinsillan uusimpaan "puheeseeni". Edellisessä blogissani pohdin pitääkö mennä peräti ukki Myttysen syntymään kun viimeksi puheeni aloitin omasta syntymästäni.
Ukki Myttynen ja hänen koulunkäyntinsä tuli  mainituksi tuossa yhteydessä. Laatikossani on ukki Myttysen koulutodistus vuodelta 1899 ja päästötodistus Iisalmen Sukevan ylemmästä kansakoulusta vuodelta 1903. Lukuaineissa arvosanat 9-10, vain laulussa Kalle-ukki oli  nelosen arvoinen. Kirjoitustaitonsa ja hyvän ilmaisutaitonsa ukki säilytti koko ikänsä. Työuransa hän teki rautateillä konduktöörinä, ennen eläkkeelle jäämistään viimeinen työpaikka oli Tampereella tavaramakasiinilla, siinä jota suojellaan ja ollaan näinä päivinä kokonaisena siirtämässä kymmenen metriä Tammelantorin suuntaan. Eli jo 1800 luvulla osattiin opettaa ja opittiin niin, että se taito säilyi hyvänä elämän loppuun asti.(Millaiseen aiheeseen tämä aasinsilta johtaa??)

Menneen palaverin päätyttyä kysyin puolisolta -herra Kukkarolta:"Kuinka puhe sujui?"
Huomasin itse, että ääneni on hiukan kireä, käheä ja ajottain häipyvä. Sellaiseksi kuulemma meidän vanhempien ääntään kouluttamattomien puheääni muuttuu. "Äänen väri on virheellinen", kuten menneinä vuosina mainitsi puheterapeutti kun yhtä poikaa käytettiin tarkistuttamassa artikuloinnin pieni virhe.
"Muuten meni ihan hyvin, olisit voinut puhua kuuluvammin. Ja hame olis voinu olla viis senttiä pitempi."
Siitä painavasta mielipiteestä seurasi se, että minulle tuli kiire Eurokankaaseen uuden mekkokankaan hankintaan eikä puoliso -herra Kukkaro napissut yhtään vaikka sai parkkipaikalla odotella riittävän tovin...

10 kommenttia:

  1. Kiva postaus. Onpa kiva kun olet Eläkkeensaajissa, ilmeisesti puheenjohtaja? Minä toimin täällä Joensuun senioreissa. Eläkeläistoiminta ja eläkeläisten edunvalvonta on tärkeää toimintaa. Tuo kirjoittamisharrastuksesi on hieno homma. Minäkin olen kansalaisopiston kirjoituskurssilla. Mukavaa viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Työaikanani toimin ammattiosastossa ja paikallisessa kyläyhdistyksessä. Eläkkeelle jäätyäni 2005 jätin kaikki luottamustoimet ja viisi vuotta sitten minua pyydettiin mukaan ja taas yhteiset asiat kiinnostavat ilman näkyvää politikointia. Puoliso häärii mukana kaikenlaisena roudarina, näin pysymme kumpikin ajan hermolla ja henkisesti vireinä.

      Poista
  2. Mukava tarina!:)
    ja hameen helema just!! sopivalla korkeuella:))
    Mukavaa tammikuun viimeistä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Liisa! Täällä Pirkanmaalla on vihdoinkin saatu kaivaa lumilapio esille, suojalunta on kymmenen senttiä. Odotellaan aurinkoista helmikuuta!

      Poista
  3. Hihhih, vai hameenhelma lyhyt :D Jos ei ole valmis oottamaan kangaskaupan "edessä" niin ei kannata mainita helman lyhyydestä. Kiva nähä millasta kangasta ostit!

    Toivottavasti eläkkeellä olo olisi vähän helpompaa, kuin eläkkeelle pääsy :) Meinas hermo mennä odotellessa ja kaikenlaista "todistusta" lähetellessä. Mutta toivottavasti on jo jotakuinkin varmaa että saan eläkettä. Ainakin ensimmäinen "erä" on tullut. Menee lopullinen tieto vielä ensi kuulle. Eli mikä oli opetus; hae eläkettä 2 kk ennen kuin meinaat saada sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolison on alkanut käydä ulkonäköni suhteen kriittiseksi kun joudun esiintymään muiden edessä. Säännöllisen eläketulon saaminen tilille on iso asia, se kuulemma on hermoja raastavaa kun joutuu vuositolkulla niitä anomuksia ja lähettelemään. Odottele rauhassa. Onnea uuteen statukseen!

      Poista
  4. Voit olla ylpeä ukistasi.
    Nostan hattua miehellesi siitä, että saat häneltä palautetta. Kaikilta miehiltä sitä ei tipu.
    Onnea uudelle hamekankaalle.
    Eläkkensaajien edunvalvonta on tärkeää.
    Mukavaa tammikuun loppua ja helmikuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ukki Myttynen alkaa nousta yhä ylemmäksi arvostuksessani!
      Emiliella mainitsin, että herra Kukkarosta on tullut oikea kriitikko suhteessaan minuun ja tekemisiini.
      Odottelemme aurinkoista helmikuuta!

      Poista
  5. Kirjoittaminen ja yleisön edessä puhuminen, enpä olisi uskonut pystymään kumpaankaan kun se ei kouluaikana onnistunut. Mutta ikääntyminen, onni ja rohkeus sattuivat törmäämään toisiinsa lopulta tosi lujaa. Ensi esiintyminen tapahtui viime vuonna Tukholman kulttuuri- ja kirjamessuilla sekä yleisön edessä että telkkarissa ja radiopaneelissa. Hauskaa oli kun alkuun pääsi. Onnea projekteihisi, oli kiva löytää tänne sivullesi ja tulen toistekin (laitahan jalanjälkesi blogiini niin että tienviitta säilyy muistissa). Hyvää ystävänpäiväviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hanna Helena ja tervetuloa lukemaan "kömmähdyksistäni" Yleinen puhuminen sujuu joskus liiankin hyvin, mutta puheen pito yleisölle onkin jo toinen juttu. Kun pääsee lavalle tai mikrofonin ääreen, vapautuu oudolla tavalla estoistaan ja alkaa jopa nauttia esiintymisestä. Saman olen huomannut tapahtuvan muillekin jännittäjille. Alankin seuraamaan kirjoituksiasi, kiitos vinkistä

      Poista