ENSIMMÄISIÄ KERTOJA

 Näinä päivinä on päässyt tapahtumaan oman elämäni "ensimmäisiä kertoja". Tämä niistä tärkein:

Perjantaina allekirjoitettiin talomme kauppakirjat. Käsi ei vapissut. 77 päivää ja yötä tätä jännitystä kesti.

Kaupankäynti oli erikoista kun rahavirrat joutuivat siirtymään monen pankin kautta oikeille tileille. Meidän kohdalla sen teki vielä mutkikkaammaksi kun meillä on panttikirja pojalle toisen maakunnan pankissa. Puhelinkeskustelujen ja sähköisten kuittausten jälkeen sekin saatiin jäjestymään. Eli: kun myytävällä kiinteistöllä on panttikirja, on sen sisältämä määrä talletettava rahana sen toisen pankin tilille. Ja siitä seurasi se, että kaikkien kulujen jälkeen meille jäi hiukan vajaa summa jäljelle uuden asunnon ostoa varten. Oman pankkimme virkailija lupasi meille lainaa, kun sen ottaisimme se olisi kuitattu kymmenen vuoden kuluttua eli kun olemme 85-vuotiaita! Todellisuudessa meille ei jää velkaa kun kaikki asiat on loppuun saatettu. "Ymmärrän, ymmärrän!" -jouduin sanomaan useita kertoja kun minulle näitä erikoisuuksia selvitettiin.

Välittäjän neuvotteluhuoneessa nautittiin siirtoja odotellessa kahvit Muumimukeista, sekin minulla ensimmäistä kertaa. 

Kotiin palasimme hiljaisuuden vallitessa, ei muistettu edes kaupassa poiketa. Iltapäivän kumpikin, -puoliso ja minä- vietimme omissa huoneissamme kun tunteet olivat yhtäaikaa erittäin helpottuneet ja haikeat. Puoliso kuului soittelevan pojillemme, olin laittanut heille jo viestit kullekin.

Sen verran jaksoimme käydä keskustelua, että päätimme olla korkkaamatta lahjaksi saatua vaaleanpunaista shamppanjaa ja odotamme seuraavan kauppakirjan allekirjoitusta. Onneksi päätimme niin -kaikki juhlalasit on jo kääritty kuplamuoviin ja pakattu banaanilaatikoihin eikä muovimuki sovi näin tärkeään tapahtumaan.

Käteni  ja aivoni vaativat iltapäivän kuluessa tekemistä ja sain leikattua kaapin kätköjen viimeisistä kankaanpaloista pinon kasvosuojia jos tulevalla viikolla niitä aletaan painavammin suositella käytettäväksi.   Ohjeen otin "Käsityökekkerin" sivulta, siinä mallissa tulee mikrokuituinen tms poistettava täyte maskin väliin.

Illan edetessä puolisokin alkoi kaivata tekemistä. Mattopyykki on hermoille hyvää lepoa. Kaikki säästettävät matot on jo aikaisemmin pesty ja paketoitu, enää oli jäljellä muutama isompi matto  ja roskalavalle kelpaavat terassimatot.

Hiukan huonosti nukutun yön jälkeen puhuin pari puhelua ennen aamupalaa ja se taisi kostautua. 

Oikean käden hauis kramppasi oikein kunnolla, ja luulin sen vetävän sydämen puolelle. Sain sanottua puolisolle:" Anna kylmää vettä!"

Sain veteni juotua. Puoliso oli kuullut kopsahduksen, olin valahtanut tuolilta lattialle kuin entisaikojen nuoret kuninkaalliset elokuvissa.

 Hämärästi kuulin:"Täytyykö soittaa apua?"

 Maton reuna painoi takaraivoa mutta olin sen verran tolkuissani, että pyysin tyynyä ja kylmää käärettä hauikseni ja otsani päälle. Jymyhän ne kävi heti tarkistamassa että ovat kelvolliset. Kylmiä olivat. Kun sain silmäni auki oli ensimmäinen havaintoni pölykerros tuolin tukipuulla. Hm!

Pyysin puolisoa mittaamaan verenpaineeni ja ne olivat normaalin rajoissa. Siinä melkein pöydän alla vielä makoillessani tuumin, että on parempi kysyä ammattilaisilta ohjetta kuinka nyt etenen. 112 kyseli oireet ja lupasi lähettää kiireambulanssin väen katsomaan mikä minua vaivaa. Ehdin juuri ja juuri pukeutua kun pihassa törötti -siis 43 vuoteen ensimmäistä kertaa ambulanssi!

Totesimme tutkimusten jälkeen, että voin jäädä kotiin mutta oireiden muuttuessa yhteys uudelleen112.

Oikeassa hauiksessa oli ilmeisesti niin voimakas lihaskramppi, että se vei minulta "vintin pimeäksi", en tässä väheksy henkisenkään paineen vaikutusta.

Päivän lepäilin ja siivosin kasvihuoneessa kuivumassa olleet talvivalkosipuli.

Illalla tuli Areenasta Tampereen filharmonian puistokonsertti. Olemme käyneet niissä usein "entisinä aikoina". Nytkin näytti Sorsapuistossa olevan konserttiväkeä piknikillä.

Konserttia katsellessani paikkasin koirani Jymyn rakastelemia reikäisiä sohvatyynynkulmia. Päälliset olen pessyt koneessa ja yritämme tarjota näitä tuunattuja sohvia jollekin roskalavalla. Uuteen kotiin niitä ei viedä.

"Sää Emäntä et voi vissiin ymmärtää miltä tuntuu nuoren, parhaassa iässään olevan poikakoiran kuononpäässä tyttökoiran tuoksut! Ei siinä huumassa ehdi hampaitaan soffatyynynkulmasta irrottaa vaikka kuinka siitä mulle muistutetaan."

 

Niin, tuo yllättävä pökertymiseni  sai tuumailemaan kuinka nopeasti voikaan poistua elävien kirjoista. Se on joskus vain yksi humahdus. Huomasin, että puoliso kävi useita kertoja kurkistelemassa missä olen. 

Hyvää alkavaa viikkoa! Pitäkää huolta itsestänne!