7.11-2012 julkaisin ensimmäisen blogikirjoitukseni. Siinä kirjoitin kävelylenkistä silloisen bernini Hymyn kanssa.
Blogini alkuperäinen tarkoitus oli seurata, kuinka julkinen terveydenhuolto hoitaa ikääntyvän henkilön asioita. Äitini, joka täytti joulukuussa 2012 92 vuotta, oli yksinasuva, omatoimisesti asioistaan huolehtiva ja ilman ulkopuolista avuntarvetta. Päivittäin olimme yhteydessä ja hoitelin juoksevia asioita. Loppuvuodesta 2012 hänelle tuli tarve käyttää lääkärin palveluja ja saattajana ehdotin muistitutkimusten tekemistä. Ne palvelut saatiinkin heti ja tutkimusten tuloksena äitimme oli päässyt mukaan herra Alzheimerin laajaan yhteisöön. Blogini kautta halusin seurata, kuinka tuttavuus äitini kohdalla siinä yhteisössä etenee. Suhde oli lyhyt, äitini menehtyi jo Ystävänpäivänä 2013 keuhkokuumeen uuvuttamana. Blogini alkuperäinen tarkoitus loppui lyhyeen, mutta sai jatkoa kuolinpesän ja perunkirjoituksen selvittämisen tarkastelulla.
Jatkoin blogiani toisissa merkeissä; halusin jakaa lähipiirilleni kuulumisia lastenlasten lomienvietoista mummilassa. Niistä kommelluksista onkin jäänyt monta kirjoitusta jälkipolville. (Ja muutama sata valokuvaa arkistoihin, säilytän niitä aarteinani.)
Kuluneen kymmenen blogivuoden aikana on sekä maailmalla, että omassa elämänpiirissäni tapahtunut paljon merkittäviä asioita. Pääasiat ovat tallella niissä 569 aiemmassa kirjoituksessa, tämä julkaisu on 570.
Omat harrastukset ovat saaneet näinä vuosina uusia suuntia, merkittävin on sukuni historiaan perehtyminen. Syksyllä 2015 sain repaleisen pahvilaatikon, joka sisälsi alkuperäisiä dokumentteja isäni isän jäämistöstä.
Kuvassa mummini Ester Myttynen, ukki Kalle Myttynen, isoisoäiti Anna ja isoisoisä Matias Myttynen. Kuva vuodelta 1912.
Samaan aikaan sukuselvityksiä tehdessäni havahduin oman roolini ja minuuteni hakemiseen.
"Kuka minä olen? Mikä on tehnyt minusta juuri tällaisen?"
Äitini jäämistössä oli laatikollinen valokuvia, ja niitä tutkimalla kiinnostuin asemastani lapsuuteni perheestä. Tähän blogiinikin kirjoitin joitakin muistojani ja myöhemmin innostuin ajatuksesta saada niitä yksiin kansiin, eli muistelmaksi perheeni elämästä 50-luvun Tampereella Juhannuskylässä Soukannotkon talossa. Se projekti on nyt työn alla.
Kymmenen blogivuoden aikana on tapahtunut suuria asioita.
Äitimme arkisista asioista huolehtimiseni päättyi odottamatta, mutta jatkui nuorimman velipojan asioista huolehtimisena. Velipoika oli tuottelias kuvataiteilija, joka öljyvärimaalauksissaan näytti katselijoille mitä seuraa, kun luonto tuhoutuu. Toinen vahva teema maalauksissa oli huomion kiinnittäminen alkuperäiskansojen kohteluun. Pääasian saivat saamelaiset, jotka oli aikojen saatossa ajettu asumaan Lapin perukoille. Keväällä 2013 vietiin Tampereelta Rovaniemelle sadan taulun näyttely, siitäkin on oma postaus touko- ja kesäkuulta 2013.
Huolehtiminen nuorimmasta veljestä jatkui viime marraskuuhun asti. Silloin hänen elämänsä sai yllättävän päätöspisteensä sairauskohtauksen aikana. Edellisenä keväänä ainoa sisaremme Leena lähti iäisyysmatkalleen ja vanhin veljemme saman vuoden syksyllä. Tänä keväänä esikoispoikani saatettiin samanlaiselle matkalle.
Velipojan kuolinpesän asioiden hoito ja valmiiksi saattaminen on ollut tämän vuoden haastavin virallinen tehtäväsuoritukseni. Perunkirjoitus, kuolinpesän hoito ja pesän jako ovat muuttuneet monimutkaisiksi ja pitkäkestoisiksi. Siitä projektista saisi oman vuodatuksen, mutta en taida jaksaa siihen ryhtyä. Näistä tuskaisista menetyksistäni olen kirjoittanut omat postaukset. Ikävä ei kirjoittamalla häviä, se on todettava.
Kymmenen vuoden aikana perhepiirissä on tapahtunut paljon iloisiakin asioita. Tusinasta lastenlapsia on kasvanut omaa elämäänsä hallitsevia aikuisia, nuoria elämäänsä tavoittelevia opiskelijoita ja opintietään jatkavia nuoria ja teinejä. Siltä osin kaikki on hyvin.
43.vuoden asuminen omakotitalossa vaihdettiin koronakesänä 2020 kylän keskustaan rivitaloon. Harkintaa kesti pari vuotta.
Tykkäsin postauksestasi, sinulle on tapahtunut paljon vuosikymmenessä. Ymmärtän, että tämä on vain lyhyt katsaus. Suhtaudut muuttuviin tilanteisiin tyynen rauhallisesti, paitsi äkilliseen auton hankintaan. Ihailen sujuvaa kielenkäyttöäsi. Kuvat rytmittävät mukavasti kerrontaa.
VastaaPoistaKiitos, Pirjo! Huomasitko saman, kuin minä, eli tekstissä oli runsaasti niitä virheitä, joista kirjoittamiskurssilla olemme opetelleet välttämään. Blogitekstin kirjoitan yhdellä istumisella sitä enempiä korjailematta, ja se tietenkin kostautuu. Jätän virheet ja kömpelöt ilmaisut tarkoituksella korjaamatta, muistan siten paremmin virheet ja korjaan ne "kouluteksteissä"
PoistaOnhan ollut vauhtia ja monenlaisia tilanteita sinun vuosissasi! Eihän tuossa vauhdissa jouda vanhenemaan, voi vain sanoa että onneksi!
VastaaPoistaJos julkaiset muistelmasi, niin olisi tosi hienoa saada lukea se kirjana.
Niinpä oli tullut itelläkin 10 vuotta blogia täyteen, enkä muista että muistinko sitä ollenkaan viime keväänä.
Hyvää marraskuun jatkoa ja joulun odotusta!
Kiitos, Emilie. Luen aina kirjoituksesi, joten olen selvillä Sinunkin touhuistasi. Puhelimella on hiukan huono kommentoida, ja siksi se on minulta jäänyt. Niin, paljon sitä kymmeneen vuoteen tapahtumia itse kullekin mahtuu. En ole koskaan harrastanut päiväkirjaan kirjoittamista, blogi on minun päiväkirjani. Toivotaan, että kirjoitukset säilyvät vaikka "pilvessä". Hyviä kuvausilmoja Sinulle, ja lenkkeile turvallisesti!
Poista