JUHLAPÄIVÄ

Puoliso, herra Kukkaro on saavuttanut kunnioitettavan 80 vuoden iän. Sankaria oli onnittelemassa lähiperhe, eli kolme poikaa (jo aikamiehiä), kolme poikien komeaa poikaa, neljä poikien kaunista tytärtä, ainoa sisar, yksi miniä, käly ja lanko. Minulle lankesi pitopalveluemännyys.

Tarjoilu aloitettiin kuohuviinillä. Kahvipöydässä oli kinkkupiirakkaa, riisipiirakoita munavoilla, voileipäkakkuja, juustokakkua, käpykakkua, lusikkaleipiä ynnä muuta. Kotitekoisia melkein kaikki.

Koti on pienentynyt edellisten isompien juhlien jälkeen, mutta kaikille löytyi istumapaikka. 

Avioliittomme alkoi 27.12.1969, vaihdoimme silloin sormuksia. 

Puolison Kalevala-aiheinen sormus jäi pöytälaatikon uumeniin kymmeniksi vuosiksi, kunnes katosi tietämättömiin. Viime vuosina hän on haikaillut uutta sormusta, johon voisi kaiverruttaa elämänsä tärkeimmät saavutukset, eli poikien nimet. 

Nyt sain pujottaa uuden sormuksen hänen vasempaan nimettömäänsä.

 Puoliso, herra Kukkaro on voinut hyvin, on ystäviä ja säännöllisiä harrastuksia. Pitkä elämä väistämättä rasittaa tuki- ja liikuntaelimiä, Coxa on tullut tutuksi paikaksi. Kesällä vieläkin tutummaksi, kun lonkkaniveliä uudistetaan. Hopepäiselle perintökepille ei ole ollut käyttöä.

Uusi vuosi toi puolison lenkkeilyelämään muutoksen. Koiramme Jymy-Jami Myttynen- Kukkaro os Maroussia Valente oli nielaissut jotakin sopimatonta, joka ei poistunut suolistosta. Koiran vointi ja kipu olivat sen kaltaisia, että jouduimme päästämään rakkaan ja pitkäaikaisen ystävämme eläinsairaalan avulla toisille lenkkipoluille tammikuun alkupäivinä. 

Kirjoitin viisi vuotta sitten blogitekstin Veripäästä Kukkaroksi ja kun mies tulee tiettyyn ikään. Elämämme muuttui samana kesänä, kun myimme itsellemme tehdyn talon ja muutimme kaupungin keskustaan, kirkon vierelle.

Blogin kuvat ovat tälläkin hetkellä ajankohtaiset: muistot säilyvät menneessä, tulevasta ei tiedä.

                                                     Hyviä tulevia elinpäiviä, rakas puoliso!