Nyt tunsinkin itseni peukaloiseksi kukkapuskien vieressä.
Villiintynyt ukonkello 170 cm, minä 156.
Kurjenkello? ihanan niittyräpelön parina.Pituutta yli metri.
Niittyräpelöä olen kerännyt aiemmin isot kimput kuivumaan, ne ovat kauniin harsomaisia ja säilyvät yli talven maljakossa (ellei koira satu niitä hännällään kaatelemaan, näin meillä Hymyn kanssa kävi). Nyt voin taas niitä kerätä ihailtavaksi.
Palavat rakkaudetkin yltävät melkein metriin, samoin päivänliljat ja huhtakurjenpolvet. Päivänliljoista osa kasvaa heposenlantalannoitetussa penkissä, olen ehkä liikalannoittanut kun mättäät eivät pysy ryhdissään.
Valkoiset varjoliljatkin ovat puolitoistametrisiä.
Samoin nupuilla olevat nauhukset, ukonhatut, malvat, pallo-ohdakkeet ja kultapallot.
Muutkin kukintaan tulevat lähentelevät metrin mittaa.
Kymmenkunta ikivanhan juurakon (yli 35 v) pionia on tällä hetkellä parhaassa kukkeudessaan. Tätäkin penkkiä pojat olivat vähän "modifioineet", löysin muutaman nupun polun varrelta. POJAT! Mummin kukkia ei saa katkoa!
Omenapuitakin katselin sillä silmällä josko saataisi ehjiä omenoita tänä vuotena. Viime kesänä tirppahyväkkäät olivat parvina omenapuissa ja latvukset oli täynnä puoliksi raadeltuja omppoja.
Nyt sato näyttää kauniilta ja terveeltä vaikka pihlajissa ei ole marjanmarjaa. Missä ovat pihlajanmarjakoit? Vieläkö niitä kehittyy pilaamaan omenasadon?
Iltakierroksen päätteeksi poimin kourallisen kypsiä mustikoita ja metsämansikoita leikkimökin takaa.
Pihakeinussa niillä herkuttelin. Iltakin oli lämmin ja tyyni. Hyttysetkin pysyivät poissa.
Upeat kukat, tänäkesänä tuntuu kaikki kasvavan pituutta.
VastaaPoista