maanantai 7. syyskuuta 2015

JO KUULUU

Sain uudet kuulokojeet, vihdoinkin. Jo elämä olikin yhtä "Mitä?" "Anteeksi, en kuullut?" "Voisitko toistaa?"
"Ymmärsinkö nyt oikein?"
Keväällä kävin tarkistuttamassa kuuloni ja alenemaahan siinä todettiin. Uusien kuulokojeiden odotteleu kesti melkein puoli vuotta.

Nyt on ääntä, jos minkälaista, ympäristössä. Ulkonakin kuulee jopa ampiaisten pörinän ja lintujen viserryksen.

Tässä päivänä muutamana kuljettelin Puolisoa-herra Kukkaroa johonkin tapaamiseen ja kotimatkalla ihmettelin jatkuvaa pulinaa viereiseltä penkiltä. Puolisohan se siinä minulle jotakin höpötteli. Aiemmin en ole juttuja noteerannut, en ehkä ole kuullut, mutta nyt oli pakko kun ne kuulokojeen kautta kuulluksi tulivat.

Muutoksia meidän yhteiseloon on jo syntynyt. Nimittäin: meillä (lue minulla) on ollut tapana tehdä ehdotuksia yhteisistä asioista ja toimista etenkin pihapiirissä. Olen tuonut ajatukseni julki ja kun en ole kuullut vastausta, niin olen olettanut, että oma ehdotukseni on läpäissyt Puolison vastahankaisen seulan. Ja jos olen ehtinyt toimeen tarttua niin olenkin saanut kuulla: "Mitä sää tollain, eihän sitä noin pitänyt tehrä jne..." Lopputulema kuitenkin useimmiten on ollut, että minun mallini toteutetaan kun muutakaan ei enää voi. Kun en ollut kuullut vastalausetta.

Nyt ei siihen enää voi vedota.

Kuulen jo kuiskauksenkin.

1 kommentti:

  1. :D Olen ollut huomaavinani, että poikaystävällä on huono kuulo tai sitten sillä on huono muisti tai peräti kumpikin reistailee valikoivasti. Yleensä se ei kyllä puhukaan juuri mitään, paitsi silloin, kun alan lukea. Silloin tulee juttua ja kertomusta niin, ettei meinaa rivillä pysyä.

    VastaaPoista