perjantai 25. maaliskuuta 2016

PÄÄSIÄISMUISTOJA JA NYKYHETKI

Kun olin lapsi, 50-luvulla, oli Tampereella vielä Puolimatkankatu. Nykyään se tunnetaan Itsenäisyydenkatuna.
Kadun varsi ennen rautatien alikulkua vastapäätä nykyistä Tullinaukiota (ja entistä tullia, josta haettiin Amerikan Mamin lähettämät paketit) oli täynnä matalia puutaloja ja niiden kivijaloissa oli monenlaisia puoteja.
Oli parturia, lyhytavarakauppaa, hattukauppaa, sekatavaraliikettä ja vaikka mitä. Kenkäkauppakin taisi siellä olla ja lastenpukineliike. (Huom vanhahtava nimiasu!)
Näin pääsiäisen aikaan jonkun puodin ikkunalla oli eläviä pääsiäistipuja. Niitä sitten käytiin ihailemassa sankoin joukoin. Minäkin pikkuveljeä sinne rattailla työntelin.
 Pääsiäisen aikaan 1957 oli samanlainen lumi- ja loskatilanne kuin tänäkin pääsiäisenä kuvasta päätellen. Pikkusiskolla ja minulla on kumiset päällyskengät nahkakenkien suojana. Minulla sininen takki ja siinä kultalammaskaulus. Siskollakin oikea päällystakki. Pikkuveljellä yllään teddytakki ja -lakki ja damaskit. Piipatut kiharat roikkuvat pipojen alta. Pyhäpäivän pukeutumista. Kuva on Tampereelta Tuomiokirkon puiston vierestä, takana häämöttää Huhtimäen Tyttökoulu ja Tuomisen kivimuuri.
Vielä aikaisemmilta vuosilta on erityinen pääsiäismuisto. Isä oli rautatieläinen ja hehän taisivat olla aika sisäänlämpiävää ammattikuntaa. Ainakin paljon seurustelivat perheittäin, jopa siirtolapuutarhamökitkin olivat lähekkäin muutamalla perheellä.
Lapsuuteni aikana oli tapana, ettei Pitkänäperjantaina käyty kyläilemässä. Tämä oli jäänyt mieleeni kun jonakin pääsiäisen pyhänä sitten kutsu vierailulle rautatieläisten taloon Puolimatkankadulle oli käynyt. Siellä oli kylänväki kysellyt minultakin kuulumisia. Olin pontevasti kuuluttanut, että en käy koskaan kylässä Pitkänäperjantaina, se on syntiä. Se lausahdukseni, kun aikuiset sille naurahtivat, jäi alitajuntaani, enkä ole vuosikymmeniin lähtenyt kotoani Pitkänäperjantaina kyliin. Saman tavan iskostin lapsiinikin.
Myöhemmin siitä kuitenkin lipsuttiin ja tästä hiljaisesta perjantaista tuli siitäkin normaali pyhäpäivä.

Kuten tänäänkin.
Eilen haettiin kontiolahtelainen pojanpoika meille yökylään kun isällä oli iltavuoro. Myöhään illalla kuitenkin majapaikka vaihtui kun isän lähettämässä hymiössä oli suupielet alaspäin. Isä haki pojan kotiinsa isoveljen seuraksi. Jo olivat serkkupojat sopineet pääsiäisen yhteisestä vietosta meillä mummilassa. Serkkutyttökin mahtui joukkoon. Tänään oli ruokapöydässä seitsemän henkeä. Syötiin yön leivinuunissa hautunutta karjalanpaistia lisukkeineen.
Pöytäkeskusteluna tuli pojille kerrattua tätä sukuselvitystä omasta näkökulmastani, eli: minulla on neljä veljeä ja neljä poikaa ja neljä pojanpoikaa. Tässä keskustelussa oli sivulauseena, että minulla on yksi sisar ja kahdeksan pojantytärtä.
Kun sukuselvityskin on kuluneella viikolla ryöpsähtänyt taas uusille urille, niin yritän aina tavatessani jollakin konstilla tai vanhalla poikia kiinnostavalla jutunjuurella kertoa sukumme menneisyydestä.


Huomenna tulee toinen, jo nuorten aikuisten joukko eteläisemmästä Suomesta ajelulle mummilaan. Siinä joukossa on yksi tyttökin mukana ja hänellä onkin herännyt aito kiinnostus sukujen historiaan. Tässä kun kävi niinkin hauskasti, että äitini isän synnyinkoti on näiden kahden pojanlapsen äidin syntymäkodin naapurustossa Juvan Kaskiilla. Nyt on sukunsa juurien penkomiseen innostunut uuttakin verta.
Minulla on ollut ovessa vuosien ajan pääsiäiskranssi, joskus se on siihen unohtunut koko kesäksi ja joskus talveksikin. Syksyllä sen Toinen Poika heivasi varastoon ja nyt en sitä enää mistään löytänyt. Joulukranssia vähän modifoin:

                                HYVÄÄ JA AURINKOISTA PÄÄSIÄISTÄ LUKIJOILLENI!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti