tiistai 12. joulukuuta 2017

JOULUKUUN PÄIVIÄ JA KAVERIKUVA

" Täällä meidän nurkilla on tota lunta ollu aika vähän. Paitti viime tiistaina. Sitä tuli taivaalta niin kamalasti, että olin määkin hukkua lumeen. En kuiteskaan hukkunu.
Meidän kylällä oli Martat, Nuorisoseura ja Le-Pe-Ka eli  kyläyhdistys kutsunu kyläläiset tekeen sadan lyhdyn lyhtypolun kävelytien varteen. Mekin sinne mentiin lyhtymme viemään, siis Isäntä, Emäntä ja mää. Mun piti käydä tutkimassa puskat, olisko niissä ollu mitään kiinnostavaa. Ei ollu."


 "Ihmisiä oli sakeessa pyryssä kävelemässä vaikka kuinka paljon. Koko kylän ihmiset tais olla liikekannalla. Nuarisoseuran talolla oli tarjolla kuarolaulua ja kuumaa puuroo."


"Mää tein tuttavuutta melkein kaikkien kanssa. "


"Tiänvieressä oli kamalasti palavia lyhtyjä ja kynttilöitä, yhteen tökkäsin kuononi, onneks´ei viikset kärventyny. Ainakaan paljoo."


" Me käveltiin kivisillalle asti, mää olin niinkun lumiukko, ihan valkonen."


"Toi joulu on tulossa ja Emäntä on siivoillu kaappejaan vaikka Martat kuinka on kiältänyt.
Emäntä tiputti lattialle jonkun joutilaan hökötyksen, lampunvarjostimeks` kuulu mainittevan."


"Mikähän tää nyt sitten olis nimeltään, olisko tilataidetta?"


"Emännän kanssa kattellaan TV-tä sillon tällön. Mää oon Emännän sylissä, ja vahdin, ettei Emäntä liikaa näe ja pelästy, on se Emmerdale niin julmaa katsottavaa."


"Uutisille mää jo rauhotun ja istun omalla paikallani."


"Tänään oli taas ihan kamala keli Isännän ja Emännän miälestä. Mulla oli kivaa haukata lunta ja kirmata takapihalla tuareessa lumessa. Juaksentelin niin kamalaa vauhtia, että välillä piti huilia koivikossa."


"Mää oon kuulemma kehittynyt oikein kelpo koiraks`, en enää melkein yhtään hypi Emännän kimppuun ja oon alkanu heittää takakoivilla sammalia kauas taakseni kun teen  tarpeitani ulkosalla. Emäntä sanoo sitä aikuistumiseks`."


"Kyllä me niin hyviä kavereita ollaan!"

12 kommenttia:

  1. On nämä jutut niin hauskoja ja kivasti kerrottu. Kuvat ihania, naurattaa sylikoira! 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta katsohan minua, haha..tunnistaisitko??

      Poista
  2. OI! Hieno idea näin pimeään aikaan tuo lyhtypolku. Jymy, sun edesottamuksille on kiva täällä naureskella. Hienosti tuo sinun valkoinen taideteos sointuu maton kanssa yhteen. Kaikkea hyvää sinun, emännän ja isännän joulun odotukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli Suomi 100-polku 5.12 ja sää oli aivan unenomainen vaikka oli valtava lumipyry.
      Kiitos, samaa toivotellaan täältäkin päin, näin alkajaisiksi.

      Poista
  3. Juu, ihan selkeästi tilataidetta. Oikea mestariteos 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ja äkkiä sain aikaiseksi, ei tarvinnu kun Emännän kädestään laskea, niin jo tuli valmista."

      Poista
  4. Meilläkin Elmo ollut tänään luminen ulkona. Kiva kaverikuva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Lumi on meille koirille kiva elementti, ei tuu kuraa sisälle. Mut kyllä kuvasta tunnistaa, mutta Emäntää ei sen mielestä."

      Poista
  5. Ihanasti sitä eloa ja iloa siellä riittää..Teet Jymy kyllä hienoja löytöjä ja hyvä että olet siellä vähän suojana tv.stä tuleville jännille hetkille:) Tuo teidän kaverikuva on kyllä mainio❤️Ihania olette!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Just tossa pääsin sanoon, että Emäntä on aikas rohkee kun se uskalsi laittaa tollasen photoshoppaamattoman kuvan ittestään kaikkien nähtäväks. Mää ihailen sitä:).Mää oon ihan oma itteni näkönen."

      Poista
  6. Emännän on parasta ryhtyä kehystyspuuhiin. Jymy luo taidetta koteihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Mun terassihuaneen seinällä toi teos vois olla aika näyttävä, jouluvaloja vaan sisälle, kiitos vinkistä."

      Poista