VERIPÄÄSTÄ KUKKAROKSI JA KUN MIES TULEE TIETTYYN IKÄÄN

- suku saa harkita ostetaanko Pappamopo vai kävelykeppi.

Puoliso - herra Kukkaro on ohittanut mopokauden ja päässyt hopeapäisen kepin herraksi.
Pitkästi kuljettua tietä on turvallista silmäillä omalta kotiportilta

  Edessäolevakin on selkeästi merkitty vaikka mutkan taakse ei ole näköalaa.

Hopeapäinen keppi innoitti puolisoa muistelemaan niitä tunnelmia mitä sen saaminen oli nostattanut Vehmaisten Tiilitehtaan kodissa 15.6 1956.
Suvun päämies -Juho- oli saavuttanut 75 vuoden kunnioitettavan iän ja niihin juhliin oli ostettu uudet huonekalut; piironki, nojatuolit, radiopöytä ja jalkalamppu. Lapset perheineen ympäri Suomea oli kutsuttu juhlimaan suvun vanhinta.
Juhon työkaverit Tiilitehtaalta olivat hankkineet ikämiehelle hopeapäisen kävelykepin syntymäpäivälahjaksi. Siitäkös Pappa oli kimmastunut:" Kuin hyö miulle kävelykeppii toivat, en oo koskaan tarvint´ keppii, miehä oon urheilumiehii!"  "Herrasmieskeppi se on kun on hopiaa ja siun nimikirjaimetkii kaiverrettu,  ei mikkään vaivaisen kapine", lepytteli sukulaisjoukko loukattua sankaria.

Tämä pappa Juho oli kova työmies, iski tiiliä kolmessa vuorossa tehtaalla lähes kahdeksankymppiseksi kunnes määrättiin jäämään rauhallisempaan elämäntapaan kotimieheksi.

Juho/Johan, veljensä Pekko/Pietari ja sisarensa Sigrid olivat syntyneet Viipurin maalaiskunnan Pihkalajärven kylässä 1800 luvun lopulla. Isä Konstantinin elämän alku oli ollut huutolaispojan asema ja saanut kantaakseen sukunimeä Veripää.  Konstantin oli sijoitettu Kukkaro-nimiseen taloon ja Konstantinia alettiin sanoa Kukkaron Konstaksi. Rippikoulun aikaan Konstantin Veripäästä tuli virallisesti Kukkaro.
Konstantinin pojille Johanille ja Pietarille ei  Kukkaro-nimi kelvannut vaan hekin yksissätuumin muuttivat vielä kerran nimensä suomalaiskansalliseen maaseutua kuvaavaan nimeen. Johan oli kuitenkin ehtinyt antaa tatuoida nimikirjaimet JK kämmenselkäänsä ja ne kirjaimet muistuttivat entisestä nimestä Juhon kuolemaan saakka joka tapahtui 1963.
Juho/Johan lepää Messukylän hautausmaalla ja Pietari ison kuusen alla Ylöjärven hautausmaalla.

Blogissani käytän puolisostani nimeä herra Kukkaro kun haluan kunnioittaa ja pitää yllä niitä muistoja mitä tuon nimen mainitseminen suvun piirissä saa aikaan. Blogin rouva Myttynen olen luultavasti minä. Nimi Myttynen on ihan oikea syntymänimeni ja joka vaihdettiin  kun aloitin kansakoulun.
Puolisolla ja minulla on samalainen lapsuuden historia: kummankin vanhemmat ovat tulleet Tampereelle pois luovutetusta Karjalasta: minun äitini Jääskestä, isä Viipurista kuten puolisonkin vanhemmat. Olemme kumpikin kasvaneet samassa taloudessa isovanhempiemme kanssa. Siksi meillä on samankaltaisia, vahvoja muistoja lapsuutemme ajoilta.
Ei ole polvi pojasta muuttunut, työntekoa on vaikea lopettaa.

Tänään 24.4. 2020 vietämme puolison  kävelykeppijuhlat kahdestaan  kotona. Kesällä, jos valtiovalta sen meille suo, pidämme yhteiset kekkerit täällä meidän pihassa. Silloin onkin monta juhlan aihetta.

                                           Hyvää syntymäpäivää rakas herra Kukkaro!