Posti toi juuri minulle uuden inspiraatiolähteen. Sisältöä en ole vielä edes silmäillyt, olkoon tuossa vieressä herättelemässä uteliaisuuttani. Ensin lämmittelen kohmeisia sormiani.
Anneli Kanto "Kirjoittamassa".
Olen siirtynyt kesähuoneen vilpoisuuteen koneeni kanssa. Ulkona on hyvin huhtikuinen lumimaisema, puutarhatyöt ei juuri nyt vedä puoleensa. (Tulppaaninlehdet tienvieripenkissä.)
Kohta lämmittää myös puolison - herra Kukkaron keittämä iltapäiväkahvi jos saan sen tänne kuljetuspalveluna.
Pääsiäisen pyhät saatiin vietettyä hiljaiselon merkeissä kotinurkilla. Pääsiäismaanantaina tehtiin pieni kiertoajelu Tampereen ympäristössä, katsastettiin ratikkalinja Hervannassa ja kierreltiin Vuoreksessa ensimmäistä kertaa asuntomessuvuoden jälkeen. Se on rakentunut mielestäni ihan kelvolliseksi ja tyylikkääksi kaupunginosaksi.
Matkalukemisena luin Heidi Mäkisen uutuuskirjaa "Ei saa elvyttää". Aiemmankin "Ei saa mennä ulos saunaiholla" luin heti sen ilmestyttyä. Tekstit ovat ilmeikkäitä ja sujuvia ja minun mielikuvitustani ruokkivia. Tätä viimeistä lukiessani arvuuttelin mielessäni olisiko kirjailija ollut joskus seuraamassa Vanhan Rouvan -äitini- ja pienen punaisen rollaattorin kulkua ja elämää?
Kirja kertoo kahdeksankymppisen hammaslääketieteen professorin viimeisistä vuosista ja uusista mielenkiintoisista epäsovinnaisista tuttavuuksista. Äidilläni ei ollut akateemista koulutusta, hän oli viiden lapsen yksinhuoltaja, töissä Waseliuksen kenkätehtaalla viimeistelyssä ruiskumaalarina ja SiljaLinellä hyttiemäntänä, siellä hänkin sai solmia epätavallisempia tuttavuuksia.
Aurilla ja äidilläni oli useita samanlaisia elämänasenteita: Stockmann, viini, skumppa, itsepäisyys, "en tarvitse apuja, ei vaippoja" joka joskus virkistävän ystävättärien tapaamisen jälkeen saattoi näkyä tummana juovana beigenväristen pitkienhousujen lahkeen sisäsivulla... Aurin elämä päättyi suunnitellun mukaisesti, samoin kävi äidilleni: ensimmäinen ja ainoa hoitokotikeikka päättyi kahden paivän kuluttua uupumiseen äkillisen pneumonian kourissa, ikää äidilläni oli 92 vuotta.
Kirjan päähenkilön nimi -Auri -herätti yhden työmuistonkin mieleen. Työpaikkani suljetulla osastolla oli tiivis tunnelma ja kontaktit olivat vahvoja. Joku siviilipalveluspoika esitteli itsensä kontaktikykyiselle ja halukkaalle Ritvalle hiukan huonosti ääntäen. Ritva kuuli nimeksi Auri Pukkanen, ja sillä nimellä palveluspoika sai olla. Auri Pukkanen.
Toisenkin mielenkiintoisen kirjan kuuntelin pyhien aikana: Aamulehden ilmaisen äänikirjan Pajtim Statovci´n "Kissani Jugoslavia". Se oli minulle aivan uutta aihepiiriä, mutta kahden lukijan äänillä kuuntelin sitä kasvavalla mielenkiinnolla. Heti kun kirjastot aukeavat, yritän saada luettavakseni kirjailijan Finlandia-palkitun "Bollan".
Oman SEN eteneminen näyttää olevan hitaanlaista. Olen takertunut aineistoon ja sen purkaminen vie energiaa. Samoin häiriötä tuottaa uusien muistojen löytyminen ja kuinka ne saan sovitettua jo suunniteltuun sisältöön??
No -kun tämä karenssi näyttää jatkuvan, on tuota aikaa syventyä tähän omaan projektiin niin, ettei sosiaaliset kontaktit jää taka-alalle omasta tahdosta. Sen määrää tällä hetkellä "korkeammat voimat".
Oletkohan liian kriittinen itsellesi SEN kanssa? Tietysti runsaus muistoissa ja aineistossa aiheuttaa omat hankaluutensa. Onneksi sinulla on rauhallinen työtila ja huoltokin toimii :)
VastaaPoistaMolemmat mainitsemasi kirjat pitivät lukijan otteessaan.
Mahtavaa viikkoa ja huhtikuun jatkoa!
Näitä kritiikkipiikkejä näyttää tulevan tuon tuostakin. On pitänyt kysyä Sinulta: montako kertaa annoit tekeleesi muille luettavaksi ennenkuin lähetit sen kustantajalle? Käytitkö ammattikriitikkoa?
VastaaPoistaKirjoitat blogiasikin elävästi ja kiinnostavasti, joten anna sanojen pulputa ja SEN valmistua. Työtilakin on parhaasta päästä tarjoiluineen.
VastaaPoistaKirjastojen avautumista täälläkin odotellaan. Oma kirjahylly on koluttu tehokkaasti ja muutama opus piti jo kirjakaupan netistä tilatakin. Ilman lukemista ei vaan tule toimeen.
Kiitos, sitä samaa sanon Sinunkin teksteistä ja kuvista. Tekstien aikaansaaminen sosiaalisten kontaktien puuttuessa takkuilee silloin tällöin. Olen huomannut, että blogirintamalla on yleisesti hiljentymistä, vai pelätäänkä näytön takana kontakteja?
PoistaNämä blogit onkin nyt ainoita kontaktipaikkoja, kun muuten van kierretään ihmiset kaukaa.
VastaaPoistaVois kuvitella että tämä karanteeniaika ois hyvää aikaa kirjailijalle, mutta sekin homma odottaa inspiraation hetkeä.
Minäkin luin nuo kaksi kirjaa äskettäin, mutta tuo äänikirja odottaa sitä "kasvavaa mielenkiintoa", tyssäsi heti alkuun mulla.
Kirjastojen aukeamista odotellessa, koetahan saada sinne luettavaa sinäkin:)
Oletko huomannut että blogirintamallakin on nykyään aika hiljaista?! En ihmettele, "Kissani Jugoslavia" oli minullakin rajatapaus, en kuitenkaan lopettanut kesken kun tekstin monipuolisuus vei mennessään, välillä satua, välillä raakaa draamaa.
Poista