tiistai 5. toukokuuta 2020

PIHAPÄIVIÄ

Siirryin toisesta etätyöstä seuraavaan, eli jätin tietokoneen hetkeksi yksikseen kesähuoneeseen ja siirsin itseni ulkotöihin. Mikäs tänään puuhastellessa kun aurinkokin lämmittää.


Talomme myynti on taas ajankohtaista. Mitä pitääkään tehdä ennen näyttöä?
Olisiko aloitettava rännien puhdistuksella? Sinnekö ostaja ensimmäisenä kurkistaa?
Meillä se on nyt tehty. Ei kokonaan ongelmitta. Puhelin  pirahti kun olin istahtanut levähtämään haravoinnin lomassa. Soittaja oli puoliso -herra Kukkaro. Kiersin talon takapuolelle, ei näy rännimiestä. Olin kompastua maassa makaaviin tikapuihin. Siellä yläilmoissa soitteli puoliso apua:
"Auta, auta pyydän sua, vahinko nyt vainoo mua!"  Pikku pirulainen käväisi mielessäni -nostanko tikapuut vai olisiko joku tehtävä tulossa johon tarvitsisin vastapalvelusta? Nostin tikapuut pystyyn ja sain palkaksi kottikärryllisen lehtimuhjua ja vesipumpun asentamisen allasveden poistoon. Minulle kelpasi.

Toisen myyntiin vaikuttavan!? toimen tein tänään. Yksin. Jatkoin eilen tyhjennetyn suihkualtaan siivousta. Heittelin sen ympäriltä kivet ja laatat nurmelle, kun minulla on  luovempi tekotapa näissä toimissani.


Kivien alla majaili viisi pientä sammakkoa, ne saatoin kukkapenkkiin odottamaan siivouksen loppumista. Kivikosta löytyi runsas varasto auringonkukansiemeniä, ne oli varastoinut pesäänsä joku hiirulainen. Hiirulaisella on ollut hyvä maku: pesän seinänä oli minun  musta nailonsukka.



Poistin allaskumin ja sen alla olleen entisen trampoliinin hyppyverkon. Pesin kumin harjaa käyttäen.
Tasoittelin altaan reunukset ja sain aseteltua verhot ja kumit paikoilleen.

Viimekesäinen pumppu asettui hyvin altaan pohjalle. Illan hommiksi jäi reunakivien asettelu ja ympäryspenkin rikkaruohojen nyppiminen.


Tierummun kuntokin kuuluu luultavasti ensisijaisiin kiinteistömyynnin edesauttajiin - vai? Kesken allasaherrukseni sain kutsun kivensiirtohommiin. Siellä sain lapion käteeni ja käskyn lapioida mullat pois rummun suulta. Ojaan oli kaatunut niin iso kivi, että piti ottaa auton hevosvoimat avuksi. Kuntoon tuli sekin.


Viime kesänä tyhjennettiin monta kuormallista tavaraa kaatopaikalle. Tällekin keväälle keikkoja on riittänyt. Sitä on tullut ihmeteltyä: kuka kantaa meidän varastoon tavaraa vaikka syksyllä se oli sopivan väljä? No jälkipolvi on tilapäisvarastoinut tavaroitaan. Olkoon toistaiseksi.
Mitähän seuraavaksi? Ehkä etuterassin purku?

Kun tätä kirjoitusta naputtelin, soitti viimekesäinen kiinteistövälittäjä...
Viime kesän  oma "myynti-ilmoitus":
Rouva Myttynen muistelee Ostakaa, ostakaa (elokuu 2019)
Kuinkahan tässä nyt käy? Olkaa kuulolla. Uudesta kodista ei ole vielä varmaa tietoa!

9 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, Sesse! Tuttu kaveri tältä kylältä myi samanikäistä taloaan yli vuoden, hintaakin joutui pudottamaan 30 tuhatta! Talo oli kyllä puolet meidän taloa isompi.

      Poista
  2. Onnea talon myyntiin! Kuulolla ollaan ja seurataan myyntihommia. Hyviä hommia olette tehneet myynnin edistämiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kaima! Raskasta oman kodin myynti on, mutta yritän ottaa siitä hauskuudet ja kömmähdykset näytille. Ei sureta niin paljoa.

      Poista
  3. Pidän peukkuja talon myynnille.
    Monta "hyvää työtä" olette tehneet. Toivottavasti ne edesauttavat myyntiä.
    Ollaan kuulolla.
    Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, "tärkeimmistä" taas aloitellaan.Viime kesänä tehtiin ne oikeasti tärkeät tuuunaukset. Nyt vain täytetään näitä karenssipäiviä paremmaan puutteessa. Hauskat illat sinne O-mattilaankin.

      Poista
  4. Vielä riittää lämmintä. Tänään on kesäkatoksen virittelypäivä ja eilisten keskeneräisten töiden jatkaminen että olisi valokuvattavaa.

    VastaaPoista
  5. Kovasti hommia teillä on!! Onnea talon myyntiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihapiirin hommat ovat näitä tavanomaisia kevättöitä, ehkä nyt tarkemmalla meiningillä. Parin viikon sisään pitäisi tulla kuvaajat ja siitä se sitten lähtee. Viime kesänä aiottiin, mutta aikeeksi jäi.

      Poista