Tieto hiljensi ja hämmensi mieliä. Aktiivisen, reippaan ystävämme pyörä ei enää näy kyläteillä eikä kyläläisten huolet päättäjille välity kuin ennen. Polkupyörän selkä oli hyvä paikka jäsentää kuulemisia ja muokata ne eteenpäin vietäväksi.
Hiljentyminen muistotilaisuudessa vei ajatuksiani vuosikymmenien taakse, vuoteen 1984.
Kotiini tuli kaksi henkilöä esittelemään mahdollisuutta liittyä puolueen jäseneksi ja mahdolliseksi kunnallisvaaliehdokkaaksi. Toiseen suostuin, toista epäröin.
Verkosto laajeni ja luottamustehtäviä kertyi minullekin. Istuttiin vierekkäin monta vuotta.
Jotkut ihmiset muuttuvat merkittäviksi ihan asiapohjalta. Ilman, että syvällisempää ystävyyssuhdetta olisi syntynyt.
Sellainen syntyy vaikka terveyskeskuksen hoitohuoneessa kun lääkärillä ei ole vastaanottoaikaa ja hoidon ottaa vastattavakseen sairaanhoitaja. Esimerkiksi kaivelemalla nielurisoja ja toteamalla, että "näyttää angiinalta". Silmämme olivat samalla korkeudella, aika matalalla, syntyi yhteenkuuluvuus joka omassa tunne-elämässäni säilyi tähän päivään asti.
Riitan muistolle!
