lauantai 28. huhtikuuta 2018

TYHJÄ TUOLI

 Maaliskuussa kuulimme, että yhteisömme yhdelle tuolille ei tule enää istujaa.
Tieto hiljensi ja hämmensi mieliä. Aktiivisen, reippaan ystävämme pyörä ei enää näy kyläteillä eikä kyläläisten huolet päättäjille välity kuin ennen. Polkupyörän selkä oli hyvä paikka jäsentää kuulemisia ja muokata ne eteenpäin vietäväksi.

 

Hiljentyminen muistotilaisuudessa vei ajatuksiani vuosikymmenien taakse, vuoteen 1984.
Kotiini tuli kaksi henkilöä esittelemään mahdollisuutta liittyä puolueen jäseneksi ja mahdolliseksi kunnallisvaaliehdokkaaksi. Toiseen suostuin, toista epäröin.
Verkosto laajeni ja luottamustehtäviä kertyi minullekin. Istuttiin vierekkäin monta vuotta.

Jotkut ihmiset muuttuvat merkittäviksi ihan asiapohjalta. Ilman, että syvällisempää ystävyyssuhdetta olisi syntynyt.
Sellainen syntyy vaikka terveyskeskuksen hoitohuoneessa kun lääkärillä ei ole vastaanottoaikaa ja hoidon ottaa vastattavakseen sairaanhoitaja. Esimerkiksi kaivelemalla nielurisoja ja toteamalla, että "näyttää angiinalta". Silmämme olivat samalla korkeudella, aika matalalla, syntyi yhteenkuuluvuus joka omassa tunne-elämässäni säilyi tähän päivään asti.


                                                    Riitan muistolle!


8 kommenttia:

  1. Joskus ihminen jonka kohtaa hetken tai silloin tällöin lyhyesti voi olla lähempänä kuin sukulainen.

    VastaaPoista
  2. Aina se hiljentää, kun joku ihminen poistuu tuttavapiiristä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äkkikuolema ei anna merkkejä, se pysäyttää!

      Poista
  3. Kauniit muistosanat. Jotkut arkiset kohtaamiset kohoavat muiden yläpuolelle ja antavat molemmille jotakin merkityksellistä. Kuolema osaa yllättää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun ihminen poistuu omasta verkostosta, on muistotilaisuus se paikka kun muistiin palaa joku merkittävä yhteinen hetki. Minulle yksi muisto muiden joukossa oli yhteys terveyskeskuksen hoitohuoneessa.

      Poista
  4. Ajattelemisen aihetta antava kirjoitus.

    VastaaPoista