Tikapuut tyhjänä, missä rakentaja?
Ei täälläkään.
Löytyihän se rakentaja kun aikani taloa kiersin ja kyselin mitä täällä oikein tapahtuu?
"Vähän tossa maalailin noita räystäitä."
"Miks`, ihan hyväthän ne oli."
"Eksää oo huomannu, että tossa räystään reunalaudassa oli vihreetä, sen mää maalasin."
"Ruoho pitäis leikata."
"Ei tällasena vapaapäivänä voi leikkuria käyttää, ihmiset häiriintyy. Tää maalaaminen on hiljasta puuhaa."
Minä sitten häivyin omiin hiljaisiin puuhiini takapihalle, keräsin punaisia viinimarjoja, sain täyden ämpärillisen.
Vadelmia tuli reilu litra. Taas.
Kypsiä kirsikoita näytti olevan jopa runsaasti, mutta kerättynä ja perattuna niitä oli kolme litraa.
Kirsikkapuun oksat taipuvat notkeasti kun niitä vähän venyttelee ja kirsikoita on hyvä poimia. Yläoksiin jäi vielä tirpoille herkkuja.
Omenapuutkin tuli syynättyä.
Neljännen Pojan rippilahjaomenapuun (vuodelta -94) Huvituksen raakileet ovat hiukan rupisia.
Ja pelkäämäni pikkumatoset ovat löytäneet omenapuihin. Harmi jos tuhoavat hyvännäköisen sadon.
Takapihalla perkasin kukkineita mättäitä siistimmiksi ja nostelin kaatuneita parempiin asentoihin.
Korkeat puuliljat vasta kasvattavat nuppujaan, viime kesänä aloittivat kukinnan elokuun lopulla.
Näitä sinipallo-ohdakkeita tulee kuvattua tämän tästä, olen ihastunut niiden tähän vaiheeseen. Tämä puska on bloggaushuoneeni ikkunan edessä ja jo viikon päästä kun kukat sinertyvät ne ovat täynnä mehiläisiä.
Illansuussa kannoin kannettavani ulos ja jatkoin kirjoittelua elokuunillanlämpimällä terassilla.
Etuverhona on pitkät kultapallot, sivuseinällä lumikärhö ja katoksena villiviini.
Ja vieressä solisee vesialtaan suihku.
(Kuvat eivät tee oikeutta tunnelmalle.)
Kyllä taas kelpaa istuskella.
Kuutamoa odottelen.
