NOSTALGIARETKI LITUKALLE

Koko kevään -laatikon kätköistä löydettyjen valokuvien sytyttämänä- olen halunnut käydä nostalgiamatkoilla kuvien ympäristöissä.
Tänään tein retken Litukan siirtolapuutarhalle entistä mökkiämme katsomaan.
                                                            Tämännäköisenä se jäi 1957.

                                                            Sama polku tänään.

En ole käynyt aikuisiälläni Litukalla vuosikymmeniin. Kuudenkymmenen vuoden takaa kuitenkin muistin mökin ulkonäön ja tarkan sijainnin. Ei tarvinnut etsiä paikkaa.

Omenapuiden alla näin vilauksen puutarhassa hääräilijästä ja huhuilin polun päästä:"Anteeksi, saanko kurkistaa, tämä oli 50-luvulla perheeni mökki." Sainkin ystävälliseltä rouvalta kutsun peremmälle.

Polun tienpuoleisessa päässä kasvoi edelleen parsat, nyt jo vähäisempiä kuin muistamani tuuheat isot puskat. Sinisiä orvokkejakaan ei enää ollut, mutta sammalleimut täyttivät polun rehevinä molemmin puolin. Polku oli nyt kengän levyinen, "mannekiiniastelulla" käveltävä. Ei kaipaa enää iltaharavointia kuten meidän aikana.

Samat omenapuutkin siellä kasvoivat. Nykyinen rouvakin oli kiipeillyt omenapuussa (ja jopa pudonnutkin sieltä) kuten äitinikin aikoinaan.

(Sama kuva kuin ÄITI OMENAPUUSSA-blogissa.)

Mökki oli samanlainen ulkoapäin, vain kuistille oli laitettu ikkunat. 

Mökin auringon lämmittämillä portailla me lapset istuttiin usein aamupalalla. Herkkua oli näkkileipä ja sen päällä Vesta-sillin suikale tai avomaankurkun siivu ja tillinoksa.

(Tämäkin kuva ÄITI OMENAPUUSSA-blogista)

Mökin edustalla kasvoi edelleen sireeni kuten lapsuutemme aikana.

Mökin pihapiiri ei näyttänyt kokeneen suuria muutoksia näinä vuosikymmeninä. Samat pienet leikkipaikat olivat nähtävissä muuttumattomina edelleen. 

Siirtolapuutarhan alueella on paljon 60-luvun jälkeen rakennettuja mökkejä, ei näyttänyt olevan montaakaan meidän entisen ikäisiä mökkejä. 

N.300 neliöiset palstat olivat pääosin hyvin hoidettuja ja täynnä rehevästi kasvavia entisajan perennoita.

Alue on perustettu viimevuosisadan alkupuolella 20-luvulla lapsiperheiden sosiaalisiin tarpeisiin ja on aktiivisessa käytössä edelleen. Paikka, kuten Tampereen muutkin siiirtolapuutarha-alueet, on hyvien kulkuyhteyksien päässä. 

Jos elämäni ei olisi niinkuin se on nyt, palaisin halusta päästä itsekin pikkupalstalle möyrimään.

Kiitos pääsystä lapsuuden muistoihin, nykyinen asukas!

ÄITI OMENAPUUSSA JA ORVOKKIKÄYTÄVÄ

 Meillä oli mökki Litukan siirtolapuutarhassa Tampereella.  Mökki oli reunimmaisessa rivistössä ennen Kaupin metsää. Nyt sen takaa kulkee kävelytie Tekuun ja Taysiin Koljontien jatkeena.
Kuvat on otettu joskus -53-54 loppukesällä. Tietysti- kuten kuvista näkee.
Pienellä maatilkulla kasvoi vaikka mitä, ainakin monta omenapuuta :Åkeroa, Melbaa,Loboa, Punaista Kanelia ja Valkeaa kuulasta.

Pitkää käytävää reunusti valkoiset leimut, niiden edessä siniset orvokit ja polun toisella puolella pinkit sammalleimut. Sisääntulon molemmin puolin kasvoi rehevät parsat ja tiikerinliljat. Mökin kuistin edessä oli valkoiset sireenit. Perunamaata en muista palstalla olleen, vaikka hyötykasvien viljelyyn nuo siirtolapuutarhat aikoinaan on perustettu.

Sieltä mökkipihasta on minun sielunelämääni jäänyt syvät muistot. Etenkin kasveista ja mullan tuoksusta. Omaan pihaani olen kerännyt juuri samat omenalajikkeet, reunuskukat, perennat, parsat ja tavoitellut juurikin kuvien antamaa henkeä.
Tapana oli, että mökkikäytävä haravoidaan kuviolliseksi iltaisin tai ainakin lauantaina. Tätä tapaa olen neuvonut Puolisolle- herra Kukkarollekin nykypihassamme, joskus toimi onnistuu, joskus taas ei.

Syksyllä mummi ja äiti keräsivät omenat talteen. Ne käärittiin silkkiseen vessapaperiin ja laitettiin sinkkiammeeseen. Vintillä viidennessä kerroksessa niitä säilytettiin ja talvella syötiin. Nykyään teen itse juuri samoin ja Åkerot ja Melbat maistuvat meilläkin pitkin syksyä ja alkutalvea.

Kotimme oli Lapintiellä, lyhyen kävelymatkan päässä Litukalta.
Eräänä mummin ja äidin kaapinsiivouspäivänä olimme me -velipoika ja minä, 4 ja 5-vuotiaat- keksineet lähteä kävelylle. Olimme laittaneet jalkoihin tallukkaat ja ne jalassa laputimme matkoihimme. Mummi meidät sitten jostakin Litukan puistosta löysi.
Litukan puistossa vietettiin Juhannusjuhliakin. Juhlaohjelmaan kuului laulua, piirileikkejä ja akrobatiaa. Kahden koivun väliin oli pingoitettu tiukka naru. Ja olikin ihmeellistä kun joku sitä narua pitkin sitten käveli. Kotikutoinen sirkustemppu ja me lapset ihmeteltiin: "Kuinka taitava!"

Mökki myytiin kun mummi kuoli ja perheeseen tuli muitakin muutoksia.

Siirtolapuutarhan henkeä en ole unohtanut. Sieltä on perua oma kiinnostukseni kotipihan rehevään kasvivalintaan ja siitä huolehtimiseen.