"TUNTEMATON HÄÄPARI VUOSISADAN VAIHTEEN TIENOILTA"-

Eivät he mitään tuntemattomia ole, kuvassa on mummini Ester ja ukkini Kalle Myttynen hääparina 11.8 1912!
Tämä kirja pomppasi vuosia sitten silmilleni antikvariaatin pöydältä. Sama kuva on ollut kehystettynä muistojeni hyllyssä vuosikaudet. Kuva on jostakin syystä vallannut tunnemaailmaani aina.
Kalle-ukin paljonpuhuva hymynkare pikkuviiksiensä alla ja Ester-mummin arvokkaana kantama hääkoriste   hiukan jännittyneenä morsiamena saa sydämeni liikahtamaan tuonne hellyyden puolelle.
Nuoren morsiamen puku on tumma, samaa mekkoa näyttää kantaneen tuleva anoppi -Kylänlahden Anna- mummo aiemmin.

                              Nuoret on ikuistettu totiseen kuvaan tulevien appivanhempien kanssa.
Tuleva anoppi näyttää olevan jonkinlaisessa valmiustilassa ainoasta pojastaan luopuessa ja isä-Matti on hämmentynyt.

Kallellakin näyttää olevan jännittävät paikat kun Esteri pitää monessa kuvassa lohduttavasti kättään Kallen olkapäällä.

Kalle oli tuohon aikaan harjoittelijana rautateillä. Siihenkin aikaan piti monin kirjein todistella sopivuus rautateiden töihin:

Kalle ja Ester saivat Lahjan, Onnin ja Helmin lapsikseen.

Tuleva isäni Onni näyttää perineen äiti-Esterin pyöreät piirteet, tytöt ovat saaneet totisemmat piirteet Kallelta.

Kalle on ollut totinen ja suoraselkäinen poika jo17-vuotiaana. Sama olemus hänellä  säilyi minun muistiini asti. 

Koti oli aluksi Lieksassa ja myöhemmin Viipurin Tammisuolla jossa Kallella oli konduktöörin virka.

Jouluna 1927, mukana on myös Kylänlahden Anna-mummo, nyt jo kädet rennosti sylissä.

Perhe vietti tavanomaista seuraelämää Esterin sisarusten perheitten kanssa.

Esteri-mummilla oli sisaruksia; Saimi, Uuno, Hilja ja Kerttu

Veli Uuno on ikuistettu 1919 "kukkopoikana jossain häissä"

Uunon kohtalo jäi kiinnostamaan, on hän niin "hämmästyttävän" oloinen kuvassa. Missä olet?

Sosiaalista elämää oli viritelty ja pidetty yllä kutsuilla, nuorenparin kuvan taakse on laitettu kyläilykutsu Esterin Saimi -sisaren perheelle ja Abel-apelle.

Vanhat valokuvat ovat saaneet muistoja pintoihinsa, ovathan jo yli satavuotiaita.

UNOHDIN ULKOMAAILMAN

Hiukan on tuo otsikko mahtipontinen asiaan nähden.
Eilen, lauantaina, oli suunnitelmissa lähteä Tampereelle kuljeskelemaan Keskustorille Kansanvälisille markkinoille, mutta toisin kävi. Aamulla tuli vettä taivaan täydeltä ja keksinkin sateen loppumista odotellessa kirjahyllyn siivoamisen aloittamista. Olen viimeaikoina saanut poistettua vaikka mitä krääsää kaappien nurkista ja monta roskapussillista sitä on tullutkin. Nyt oli vuorossa mappien tyhjennys vanhoista ja turhista dokumenteista ja asiakirjoista. Poltettavaa tuli yksi täysi uuninpesällinen. Poltin vuoden 2013 laskut ja tiliotteet. Ja vähän muutakin.
Talonpitoon kuuluvat paperit olen  tallentanut. Jos joku kysyy, niin mapista löytyy kaikki talon rakentamiseen ja korjauksiin liittyvät dokumentit rautakaupan laskuja myöten. Vuodesta 1976 alkaen.
Huonekalujenkin ostokuitit ovat tallessa. Silloin tällöin papereita selaillessani hihkun Puolisolle: "Hei muistakko tätä, täällä on kuitti jäljellä, mitä tää on nykyrahassa?" Joidenkin huonekalujen kohdalla hintataso nykyäänkin on samanlainen kuin joskus v 2000.
Perimmäisessä huoneessa on 360 cm pitkä kirjahyllykkö. Kirjoja siinä ei ole kuin reilun metrin verran enää jäljellä, muutama vuosi sitten tein karsintaa ankaralla kädellä ja poistin 70-luvun tietokirjasarjoja. Niistä kertyikin poistoon pari hyllymetriä. Puutarhakirjani olen säilyttänyt. Lukukirjat olen siirtänyt Puolison huoneen hyllykköön.
Nyt on kaapistossa tyhjiä hyllyjä ja laatikoita. Hmm, mitähän niihin siirtäisin?

Kun on viimeaikoina noita kuolinpesiä saanut olla tyhjentämässä, ja nähnyt niiden sisältämän tavaramäärän,  on itsellekin tullut tarve tavaroiden karsimiseen. Varastossa odottaa pari säkillistä Karjalan Apu-keräykseen menevää kodinirtainta, astioita, verhoja, mattoja ym. Ja lisää tulee. Joka vuosi sinne onkin meiltä ja lähipiiriltä tavaraa siirtynyt.

Olin niin uppoutunut siivouspuuhiini, etten ollut vilkaissutkaan ulos ikkunasta. Puolisokaan ei vihjaissut, että nyt on sade lakannut ja voitaisi lähteä Tampereelle. Enää ei reissu kiinnostanut, jatkoin tyhjentelyä kun olin hyvään vauhtiin päässyt. Otin käsittelyyn valokuvalaatikot ajatuksena poistaa minulle mitäänsanomattomat kuolinpesien valokuvat. Satuin aloittamaan Vanhan Rouvan- äitini laatikosta. Siellä oli hyvässä järjestyksessä ja tarkkaan merkittyinä mitä kuvia kotelot pitivät sisällään.

Äidin jäämistössä oli paljon myös sukulaistätien valokuvia. Keitähän nämä nuoret herrat  mahtavat olla?
Neitoset taitavat olla Vanhan Rouvan- äitini tätejä ja kuvausaika viime vuosisadan vaihteessa.

Niinhän siinä taas kävi, että lattialla istuessani en saanut tästä laatikosta heitettyä yhtään kuvaa pois. Ne sisälsivät minulle niin paljon puhuttelevaa suvun ihmisten historiaa, että aikakin unohtui.

Tangolaulantaa kuuntelin ohimennen. En tainnut koko tv-ruutuakaan vilkaista.
Puoliso -herra Kukkaro minut siitä lattialta ylös auttoi.