PYLLÄHDIN PEHMEÄSTI PYRSTÖLLENI JA MUUTAKIN HÖPINÄÄ

Eilen kävi se, mitä aina olen pelännyt: kellahdin jäisellä vieraalla pihalla aivan selälleni, hattukin lensi kauas kuusiaitaan. Matalampaa ihmistyyppiä kun olen, oli matka yläilmoista maan pinnalle lyhyt. Siinä katse kohti pilviä ja taloyhtiön kuusiaitaa tunnistelin sattuuko, sattuuko? Ei sattunut mihinkään, vähän aikaa istuin ihmetellen jalat suorana jäätiköllä ja keräsin ympärilleni levinneitä kamppeitani. Puoliso -herra Kukkaro kiirehti apunostajaksi, mutta olin reipas ja selvisin omin avuin tällä kertaa.
Samanlaisen pehmeän pyllähdyksen olen kokenut elokuun alussa 1963 Tampereen Keskustorilla kun kompastuin korkokenkieni rusettiin. (Niillä vuosikymmenillä nuoretkin naiset käyttivät arkikäytössä korkeakorkoisia kenkiä, oikeita piikkareita.) Silloin minua oli nostamassa takaisin pystyasentoon muutama avulias kulkija. Olin nimittäin vahvasti raskaana ja poikalapsi syntyi pari päivää myöhemmin. Nyt tämä sama poika -jo aikamieheksi ehtinyt- potee katkenneita kylkiluitaan kun kaatui pyhänä kotipihassaan. Auts! Ambulanssikyytiä oli tarvittu. Näinhän se on -äidillä ja pojalla yhteiset "harrastukset".

Kuluneen sydäntalven olen istuskellut sohvannurkassa jonkinlainen virkkuu hyppysissä ja kuunnellut äänikirjoja. Siinä ohessa olen vaipunut pohtimaan sukuni ja omaa menneisyyttäni eli lapsuuttani ja kuinka ne muistot saisin tallennettua sellaiseen  muotoon, että joku, edes sukulaiset-  voisivat niitä lukea ja muistella :"Noinko se oli -ei se noin ollut!"
On ollut päiviä, että pohdinta on kestänyt virkkuukoukun ja lankakerän kanssa niin pitkään, että kädet ovat jäykistyneet koukkuasentoon.
Onneksi on apu lähellä.

" Mää oon joutunu Emäntäni terapeutiks´, mää venytän Sen käsiä suaraks` tällä kuuskytkilosella tarmollani. Tiänpiälessä olis messeviä hajuja ja mulla olis kiire niitä tutkiin, niinkun näette, Emäntä on vähän hidas mun liikkeilleni mutta toi veto auttaa sitä. Tällä kertaa saan vetää ihan luvalla."

Kaapissani on ollut Puro- villalangasta virkattu pyöreä jakku vuodelta 2012. Kun pidin sitä päälläni, oli tunne että joku voi heittää tikalla selkään kun sen selkämys näytti tikkataululta. Purkuun meni.

Pesin langat ja virkkasin uuden jakun pystyraidalliseksi. Kevensin pintaa verkkoriveillä ja nyt olen tekeleeseen tyytyväinen. Lanka riitti juuri ja juuri, jos ei olisi riittänyt olisi pitänyt purkaa myssy.

Toisenkin villatakin sain valmiiksi, sen virkkasin kirpputorimerinovillasta, väri on aivan passeli "Kurjenpolvi"- mekkoni pariksi.

Kun innostuin villalankavarastojani tyhjentelemään, jatkoin  keskeneräisten isoäidinneliöiden kokoa ja sain aikaiseksi 150X150 kokoisen torkkupeiton.  Tätä Polku- lankaa olen ostanut edesmenneestä Kodin Anttilasta, joissakin vyötteissä luki 5€ toisissa 1€. Väreinä näytti olevan porkkanaa, mustajuurta ja paprikaa. Yksi 100 g kerä jäi, taidan kutoa sen yösukiksi- tai talvikenkäsukiksi. Saapassukkakäyttöä tämä lanka ei kestä.

Villasukkavaraston sain pienemmäksi joulun tietämissä. Vielä niitä on kopan pohjalla jos joku on lämpimiä sukkia vailla.

Uusia lankoja en ole ostanut yhtään kerää tänä talvena. Yhden oston aion tehdä: virkkaan itselleni mohairlangasta uuden hääpuvun, sille pitäisi tulla käyttöä tämän vuoden lopulla. Edellisen tein 50- vuotta sitten...

Nyt olisi sopiva aika aloittaa...

"Mää en ymmärrä kun toi Emäntä ei anna mun kokeilla tota sen myssyä, Sitä olis niin kiva vähän tuuletella tossa soffalla. 
Pysykää kaidalla tiellä, hyvät ystävät, älkää langetko niinkun mun Emäntä eilen."