perjantai 6. marraskuuta 2015

MUUTTO UUTEEN KOTIIN 6.11 1977

Tänään on eräänlainen merkittävä päivä perheemme menneisyyttä muistellessa.

6.11 1977 muutimme uuteen kotiimme. Siitä on siis 38 vuotta.

Kesällä 1975 oli työpaikallamme sijaisena eräs puhelias Kerttu joka kahvipöydässä kertoi innostuneesti meille lähistöllä myytävistä omakotitonteista.
Omaa kotia olimme jo haaveilleet, työsuhdeasunnossa kun asuimme, mutta kolmen lapsen perheessä oli säästöt niin niukat, ettei niillä olisi saanut lainaa kerrostaloasunnon ostoon.

Meitä oli kolme innostunutta perheenäitiä kuulemassa Kertun myyntipuhetta ja joku olikin jo käynyt tontteja katsomassa.

Jo samana päivänä silloin yksivuotias kuopus (Kolmas Poika) kainalossa kiertelimme muutaman hehtaarin metsäistä aluetta ja tälle paikalle tultuamme katselin hiukan, tai oikeastaan paljonkin maisemaa ja näkymää ja sanoin, että tämä paikka se on jos päätämme tontin ostaa.


Aaltoileva peltomaisema on pysynyt samanlaisena kun sen ensimmäisen kerran näin.
Edesmennyt Hymykin sitä aina tuijotteli.

Tontinkatselmusreissulta poikkesimme kuulemaan enemmänkin myyntipuhetta ja palava innostus jäi Puolisoon ja minuun kytemään. Välittäjänä toiminut Kertun mies oli savustanut lahnaa ja työnsi sen lämpimänä kainalooni puhetulvan lomassa.
Se kainalossa ja lapsi käsivarrella talomme pihassa huutelin intoani yläkerran naapurille ja sain heidätkin ensin kiinnostumaan ja pian innostumaan tontinhankinnasta.
Jotkut elämän tärkeimmät päätökset tehdäään mitä kummallisimmissa paikoissa ja odottamattomissa tilanteissa.

Näin meille naapuruksille kävi.

Asiat etenivätkin rivakasti, myynnissä oli kuusi puolen hehtaarin tonttia ja meitä oli nyt neljä saman työpaikan perhetta omakotitalosta haaveilemassa. Pari muuta ostajaa oli jo päättänyt tonttinsa paikan.

Loppukesällä 1975 tehtiin kauppakirjat ja alkoi vimmattu talokirjojen selailu unelmakodin löytymiseksi.
Kesällä käytiin Hämeenlinnan asuntomessuilla vähän vinkkejä hakemassa.

Ensimmäinen oma valintamme oli neliön muotoinen tasakattoinen Lohjan talotehtaan "Linnainen". Siinä oli riittävästi huoneita ja neliöitäkin 119.
Arava sitä ei kuitenkaan meidän taloksi kelpuuttanut. Jouduimme etsimään nopeasti uuden talonmallin, mutta rahoitus ei tärpännyt ja jouduimme siirtämään hankettta vuodella.

Vaikka kyseessä oli haja-asutusalue, oli ARAVA-rahoituksen saanti tälle alueelle mahdollista. Alueella oli muutama pankki, koulu, päiväkodit, kaupat ja tärkein asia: perheenäitien työpaikat olivat kilometrin päässä tonteistamme.

Uusi talomalli löydettiin tällä kertaa Partekin malleista ja ARAVA-rahoituskin sille saatiin. Ja kunnan ensisijaislaina ja tietenkin pankkilaina. Talon silloinen kustannusarvio oli 178000 markkaa. ARAVAhan ei sallinut ylellisyyksiä rakenteissa.


Taloarkisto kaikkine lupineen ja laskuineen on tarkkaan tallennettu mappeihin.
Talossamme on 114 asuinneliötä ja se on ollut meidän kuusihenkiselle perheelle riittävä.


Talon pohjia alettiin kaivaa vapun jälkeen 1977. Talopaketti tuli elokuun alussa.
Aamulla jo valmistuneen naapuritalon Maija meni Pekka-pojan kanssa kylälle hammaslääkäriin ja sieltä palatessaan oli meidän talon seinät jo pystyssä.

Talonrakennuskesänä Puoliso teki töitänsä ympäri Suomea ja minä hoitelin kotia, kävin töissä, valvoin rakennustöitä, hoitelin lupa-asioita ja tein hankintoja.
Kirvesmiehiksi saatiin kelpo miehet omalta kylältä ja valmista tuli ripeästi.
Tarvikkeita piti joskus kuljetella vanhan Taunuksen katollakin, kuten minä itsepäisyyden puuskassani kuljetin nelimetrisen olohuoneen muovimattorullan. Ei rohjennut rautakaupan myyjä minua vastustaa. Hyvin sekin kuljetus sujui. Viikonloppuna kotiin tullut Puoliso minua siitä toimesta vähän ojensi.

Työkaverin miehellä oli putkiliike ja sieltä saatiin LVI-työt teetettyä. Mitään ei ole tarvinnut näinä vuosina vaihtaa tai korjata, niin on hyvin putket ja muut röörit toimineet.

Omin voimin tehtiin niin paljon kuin mahdollista, katontekijöinä oli talkooporukka.

Tapetoinnit meille teki työkaveri, jälkeenpäin tavatessamme ollaan yhdessä hymähdelty minun "luoville" ehdotelmilleni.

Askosta ostettiin keittiön kaapit, tummat tammikuvioiset kuten siihen aikaan oli muotia. Astianpesukone, jääviileäkaappi ja liesi tilattiin kyläkauppa Tuotannosta. Ne olivat punaiset.

Tamperelaisesta Tirkkosen kangaskaupasta olin ostanut itävaltalaiset kuviodut villahtavat verhot ja ne sopivat hienosti uuteen keittöön.

Keittiön ruokapöytä ja tuolitkin ostettiin Askosta. Pöydän piti olla suuri, olihan meillä iso perhe ja lempivieraitten kanssa haluttiin viettää aikaa ison pöydän äärellä.
Pöytä on meillä vieläkin, kaksimetrinen painava koivupöytä.

Talo valmistui nopeasti, vappuna tehtiin ensimmäinen kaivuutyö ja lokakuun lopussa talo oli muuttovalmis.

Uuteen kotiin muutettiin 6.11 1977

Rakennustöiden aikana oli ranteeseeni tullut rasitusvamma ganglion carpi -tai joku sellainen. Minut oli kutsuttu leikkaukseen  ja kohta muuton jälkeen toimenpide tehtiinkin.
Se olikin tervetullut toipumisaika rankan kesän jälkeen.

Kuopuksen kanssa istuttiin mitään tekemättä viikon verran isossa nojatuolissa ja vain ihmeteltiin uutta kotiamme.

Kaksi viikkoa pojat jaksoivat leikkiä keskenään -saunassa.

Puoliso jatkoi töitänsä eri puolilla Suomea ja välillä Tansaniassakin. Sen reissun tuliaisena 1979 syntyi kuopus, Neljäs Poika.

Puutarhaa alettiin tehdä heti muuttoa seuraavana kesänä. Nyt se on muuttanut muotoaan moneen kertaan.
Sisääntulotiekin sai vaihtaa paikkaa alkuperäisestä.

Kuopusta piti käyttää neuvolassa joulukuisena aamuna ja pihatie oli pyryttänyt umpeen. Silloin päätin tietä autolle lapioidessani parkuva pikkuvauva autossa, että tämä ei jää tähän!
Tie pitää siirtää.
Ja seuraavana kesänä tie siirrettiin nykyiselle paikalleen. Nyt on hyvä.

Monta muutakin asiaa on talo saanut kokea, on uusittu katto, rakennettu kesähuone, tehty takka ja ja vaikka mitä. Omin käsin kaikki, paitsi takan muuraus.

Kotitien varteen on noussut monta uutta asumusta.
Alkuperäisiä on enää ne naapurit, joille kesällä 1975 pihalla yläkerran parvekkeelle huutelin :"Menkää tekin katsomaan tontteja!"

Nykyään useastikin mietiskelen, että koska tästä voisi luopua. Puoliso ei halua asiasta vielä keskustella.
"Sitten kummää en enää jaksa lumitöitä tehrä!"

Tosiasia on, että tässä talossa ja pihapiirissä pärjää huonompikuntoinenkin asukas, puitteet eivät aja asunnonvaihtoon. Puutarha monisataneliöisine kukkapenkkeineen alkaa käydä rankaksi hoitaa ja puutarhan satoakaan ei kaksi ikäihmistä enää pysty hyödyntämään.
"Eiks noita vois vähentää!"
Ei voi, kokonaisuus menisi pilalle.

Tästä saisi lapsiperhe oivan kodin, meiltä nuo lapset jo loppuivat.

Yhdellä asuntonäytöllä ollaan oltu.
Pesuhuoneen katossa oli kuulemma jotakin mustaa...








2 kommenttia:

  1. Kiva muistelo. Aika kurjaa ajatella, että jossain vaiheessa ei enää jaksa niitä töitä, jotka joskus ovat olleet elämän suola. Niin se vain menee. Mulla on myös kynnys, sitten kun en jaksa enää lumitöitä tehdä. Yhä enemmän tulee ajatelleeksi sitä, kun vanhat ihmiset eivät kotoaan halunneet minnekään muuttaa. En minäkään. Miten sitä osaa vieraassa paikassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koti, itse rakennettu on henkisesti arvokas, mutta kun laitat taloasi myyntiin, niin saa haaveet uudesta kuntakeskusasunnosta heittää mielestään, nelikymmppisen talon rahallinen arvo ei enää riitäkään uuden hankintaan. Siksikin tämä vaihe on niin raskas niin minulle kuin monelle muullekin...

      Poista