sunnuntai 6. joulukuuta 2015

POJANPOJAT LOMAILEMASSA JA KULMIEN KOHOTTELUA.

Pojanpoika tuli lomaselle itä-Suomesta. Sen kunniaksi piti koti laittaa jouluisempaan, tuttuun kuosiin. Siispä siivousta se tarkoitti. Tämä näky sai kulmani kohoamaan ääriasentoonsa, minä kun en siedä siivotessa sitä, että huonekalut heitellään sikinsokin. Kuten näkyy.
Minun siivoustapaani kuuluu tyhjentää ensin pinnat, pyyhkiä tuolit ja nostella ne pöydänreunalle. Ja toimia äänettömästi.
Puolisolla -herra Kukkarolla on huolettomampi tapa ja minuakos se aina jurppii. Näistä puhumattomista ristiriidoista huolimatta saatiin taas koti jouluiseen kuntoon poikaa odotellessa.

                        Punaiset villamatot leviteltiin lattioille ja joulukoristeetkin löytyivät paikalleen.
Perjantaina käytiin kaupoilla, vakiostoksena on pojanpojalle uudet kengät, pitkän harkinnan ja sovittelun jälkeen sopivat löydettiin.
"Onko torttutaikinaa? Laitetaan torttuihin omenakanelitäytettä, ei luumua."
Illalla paistettiin pellillinen torttuja.
Toinen pojanpoika soitteli ja lupasi tulla viikonlopuksi serkkuaan tapaamaan. Veljekset ja serkku viettivät yönseudun yhdessä poikien isän luona.
Olin suunnitellut, että menemme poikien kanssa Tampereelle, käymme uudessa Tornissa ja vähän shoppailemassa. Tornissa oli ruuhkaa, Koskikeskus täynnä, ajettiin Ideaparkiin lounaalle.
Ideapark oli myös niin ruuhkainen, etteivät pojat lounastamisen jälkeen enää halunneet sinne jäädä.
Ilta vietettiin meillä tutun rentoutumisen merkeissä.
Nämä pojat ovat innokkaita valokuvien katselijoita, niinpä nytkin ilta meni niitä selatessa ja naureskellessa yhteisille muistoille. Välillä piti kuitenkin pelailla puhelimilla.


Pojat ovat nyt siinä iässä, että oli otollinen tilaisuus kertoa heille isoisovanhempienkin menneisyydestä kun se itselläni on nyt tutkinnan alla. Pojat esittivät asiallisia kysymyksiä  ja osasivat tehdä asiallisia kommentteja kertomistani asioista. Hyvä pojat!

Itsekin olin juuri poikien ikäinen kun suuret asiat omassa elämässäni tapahtuivat.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti