sunnuntai 15. toukokuuta 2016

RIPPIKIRKOSSA

                       Sateinen aamu Pirkanmaalla, onneksemme oli muita toimia pyhäpäivän ratoksi.

                                                            Matkasimme Espooseen.     


                        Poikien lapsista kuudes, Helli, oli tänään konfirmoitavana Olarin kirkossa.



                                                    Sain minäkin laulaa Suvivirren.

Pitkästä aikaa tapasimme toiset isovanhemmat toiselta puolelta Suomea. Juttua olisi taas riittänyt kun monen vuoden kuulumisia piti vaihtaa, mutta aikataulut vetivät muualle.

                                      Rippilapsi oli tietenkin kaunis syli täynnä kukkakimppuja.

Kotimatkalla herra Kukkaro kysyi:" Annoitko kirjekuoren?"
"Annoin jo kirkon pihalla."

Pukua kaappiin ripustellessa sattui herra Kukkaro kopeloimaan povitaskua.
"Tää Hellin kirjekuori on tässä!"
Olin ojentanut jonkun toisen kädessäni kulkeneen kuoren Hellille!
Pikainen soitto rippilapselle anteeksipyyntöineen. Ja lahjarahat heti tilille. Olipa noloa!

 Nyt on puolet lastenlapsista konfirmoitu. Kuusi lasta sitä vielä odottaa. Ensi kesänä on Martan vuoro, seuraavana kaksi poikaserkusta, sitten on  kolmen vuoden väli ja taas kolme vuotta kun nuorimmat, tänä syksynä koulunsa aloittavat pääsevät ripille.

Nolosta kömmähdyksestä huolimatta oli taas sydäntälämmittävä keväinen perhepiirin päivä.




1 kommentti: