tiistai 8. marraskuuta 2016

KIRJOITUKSIA BLOGIIN JO NELJÄ VUOTTA!

Marraskuussa neljä vuotta sitten päätin aloittaa kirjoittelun blogiin. Blogin nimi oli AnneliPunnelin blogi ja sen ensimmäinen kansikuva näytti tältä. Kuva on lähipiiriläisen maalama öljyvärityö, "Neito ja yksisarvinen".


 Pari vuotta sitten vaihdoin blogille nimeksi Rouva Myttynen muistelee ja kansikuvana oli lähipiiriläisen säilyttämästä paketista löytynyt grafiikanlehti:

Tämä kuva puhuttelee minua salaperäisyydellään ja verhottu katse seuraa minua kotini seinältä.

Nykyinen kansikuva on Vanhan Rouvan- äitini meistä,- herra Kukkarosta ja minusta -rouva Myttysestä muotoilemat patsaat. Äitini näitä savipatsaita teki kaikista sukulaisista ja tuttavistaan tai muista mieleenpainuneista ihmisistä ja lahjoitti ne kullekin erilaisissa tilaisuuksisssa. Muutamassa näyttelyssäkin patsaat ovat esiintyneet -edukseen jopa.
Työtapa oli erityinen: ensin Vanha Rouva haki pikkupullon Apteekkarin konjakkia, nautti siitä pikkuhiljaa kynttilänvalossa Andrea Botticelliä kuunnellen ja pullon tyhjennyttä muotoili sen päälle savesta sopivan persoonan.


 Blogin tarkoitus oli kertoa lastenlapsille mitä mummilaan kuuluu. Toinen syy oli alkaa seurata ja kirjata ylös kuinka iäkäs äitini pärjää nyky-yhteiskunnan asiaviidakossa ja kuinka ikäihmisen terveyden- ja sairauksien hoito sujuu julkisen sektorin toimesta.
Ensimmmäinen tarkoitus toteutui, toinen jäi tyngäksi.
Vanhaa Rouvaa-äitiäni, silloin 92 v, käytin ensimmäistä kertaa geriatrilla joulukuussa 2012. Saimme kuulla, että äiti oli päässyt jo syvään tuttavuuteen hra Alzheimerin kanssa. Se oli pysynyt meille kaikille salaisuutena, äiti itsekään ei sitä suhdetta tunnistanut. Suhde oli niin raju, että äitimme lähti lopulliselle matkalleen Ystävänpäivänä 2013.

Blogini on ollut itselleni mukava piristys ja hengennostattaja nämä neljä vuotta. Täällä maaseudulla asuessa ei tule hypättyä päivittäin kylillä, joten tekemistä kotipiirissä on hyvä olla. Muutakin kuin kotitöitä ja siivoamista. Käsitöitä olen aina tehnyt paljon -ommellut kaikki vaatteeni ja muut kodin tarvikkeet, kutonut ja virkannut. Tarvetta käsitöille ei enää juurikaan ole ja kaapeissakin on edelleen valmiita käyttämättömiä tekeleitä .
"Lukeminen kannattaa aina"- ja se onkin säilynyt harrastuksenani lapsuudesta asti.
Toisten tekstien lukeminen on kannustanut omankin kirjoituskipinän alkuun ja blogikirjoittaminen on siihen hyvä väline.
Ensimmäisinä vuosina lukijamäärät olivat vaatimattomia, nyt kävijöitä on ollut yli 37000. Kiitos!

Ensimmäinen blogini kertoi kävelystä kotinurkilla Hymy-koirani kanssa, siitä kuinka Hymy popsi hevonpallerot tienposkesta.
Ensimmäisen blogin nimikin oli "Viekas ja pitkähäntäinen"


                       Nyt tätä samaa tietä kuljetaan Jymyn kanssa, hevonpalleroita metsästäen.


Ja blogikirjoittelu jatkuu, milloin mistäkin asiasta. Järkeähän niissä ei tule edelleenkään olemaan, mutta kirjoittelulla saa näitä omia resursseja paremmin säilymään, sanovat nuo tieteilijät.

8 kommenttia:

  1. Onnittelut! Kirjoitat mukavaan tyyliin ja näitä on kiva lukea, vaikka en aina ehdi kommentoimaan. Toivotan siis blogillesi pitkää ikää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta. Sinullakin on mukava ja asiapitoinen blogi, luen sen aina. Harvemmin minunkin tulee kommentoitua.

      Poista
  2. Onnea edelleen blogisi kanssa. Olet taitava sanankäyttäjä, huumori pilkistää lauseiden sisästä ja saa lukijan todella hykertelemään. Tällaisia blogeja tarvitaan tuomaan iloa arkipäivään. Menestystä edelleen toivottelen enkä suotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lukiessa toisten blogeja saa niistä itselleen vertaistukea, ja ideoita ja aiheita omaankin blogiin.

      Poista
  3. Vaikka läheisen menettäminen onkin aina ikävä ja iso juttu, niin täytyy sanoa, että onneksi äitisi suhde alzheimeriin oli lyhyt, joskin ilmeisen ytimekäs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se oli, äidillä saattoi olla aavistus tästä tulevasta suhteesta, pöytälaatikosta löytyi lehtiartikkeleita muistisairaudesta. Ja ne selvät merkit näin jälkikäteen: näläntunteen heikkeneminen ja ruokavalion kapeus. Äiti painoikin vain 42 kiloa pari kuukautta ennen kuolemaansa.

      Poista
  4. Tuhannet kiitokset blogistasi. Vähän kismittää nuo hukatut vuodet, löysinhän sen vasta äskettäin. Onneksi noita vanhempiakin juttuja voi vielä lukea. Olisinpa saanut tutustua äitiisi ja mieluummin ennen herra Alzheimeria. Mutta ei auta haikailla menneitä. Vanhan rouvan on ollut oltava melkoinen pakkaus, kun hänellä on tuollainen luova tytär kuin sinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä äiti oli, sanoi että aikoo elää Kylliksi (muistathan Kylli-tädin), ja niin hän teki!

      Poista