tiistai 31. tammikuuta 2017

KONTIN AVAJAISISSA JA KANGASVARASTON INVENTOINTI

Tampereen SPR:n Kontti muutti uuteen kiinteistöön. Avajaiset pidettiin perjantaina.

                                                    Iloinen siäänvetäjä piristi päivää.

Kontti on ollut aikamoinen aarreaitta sellaiselle muka-tarvittavalle tavaralle. Meidänlainen vanhempi pariskunta ei enää juurikaan uutta tavaraa tarvitse, ei käytettyäkään. Jotakin sieltä on kotiin saatu kannettua -ja halvalla: yöpöydät, kirjoituspöytä, hattuja, lamppuja, lankoja ja vaikka mitä pientä.
Minulla ei ole keräilijänluonnetta eikä -silmää, joten kuljen koriste-esineiden ohi useimmiten ihailu silmäkulmassa. Jotkut käyttötavarat saattavat saada vereni kuohumaan -kuten Minuutti-Mikko tai perunanpesin. Nyt ostin koiralle uuden lasisen ruokakupin, 2€.
Täpötäysi halli ihmisiä oli tutustumassa hyvään tavaroiden esillepanoon ja monipuoliseen tarjontaan.
En ostele vaatteita kirpputoreilta kun niitä saan itse ommeltua, mutta nyt löysin sopivan nahkatakin, 18€. Povesta kiristävä jokasääntakkini lähtee vuorostaan Karjalan Apu-keräykseen.

Innostuin taas ompeluhommiin ja selasin kaavalaatikkoni läpi josko löytyisi sopivaa kaavaa mekoksi. Yhden löysin Modan 1/2010 lehdestä. Kokeilin kaavaa vuosia laatikossa olleeseen retrokankaaseen ja siitä tulikin aivan sopiva. Helmassa on  leveyttä vaikka ojan yli hyppäämiseen jos koiran kanssa lenkkeilee. Hattuunkin riitti kangasta. Yhteensä 3€.


Samalla kaavalla kun vauhtiin pääsin ompelin toisenkin mekon.
Kangas on mukavantuntuista viskoosia.
(Huolittelut on vielä tekemättä.)


Kangasta jäi sopiva puolen metrin suikale, huiviksi tai vyöksi.  Hinnaksi tuli 7 €


Jyväskylän Kangaskaupasta olen tilannut kaavat tähän tunikaan. Erittäin helppo, hyvä ja monipuolinen kaava, saa monta asua. Tunikan takaosan pyrstöä vähän kavensin ja tasoitin helman  tasaiseksi. Valkoisten housujen tai hameen kanssa sopiva asu. Monikäyttöinen kaava 13,50€ ja kangas 11€ Eurokankaan palalaarista.


Jyväskylän Kangaskaupasta tilasin  Butterick-kaavat kevään takkeihin Marimekkokankaille. Vähän kalliitahan ne ovat, mutta en ole uusista käsityölehdistä enkä Burdaltakaan löytänyt mieleisiäni kaavoja. Kun tuo vartaloni on muuttunut pysyvänpyöreään olotilaansa niin vanhat kaavat eivät istu.

Minua on vaivannut parin kankaanpalan kohtalo; olenko ne laittanut hyväntekeväisyyteen vai missä ovat. Tänään innostuin niitä penkomaan ja sain järjestettyä kaikki kankaani "aihepiirittäin"; vuorikankaat, leninkikankaat, Marimekot, kankaat jotakin joskus, laukkujen, pussukoiden ym. tekeleet samaan laatikkoon. Poisheitettäviä tuli iso roskapussillinen ja kierrätykseen menevistä kankaanpaloista täyttyi toinen. 45 litraa jäi käyttämätöntä laatikkotilaa. 

Löytyiväthän ne kadonneet kankaat ja yllätyskin vielä, Vallilan Tanhua olen ostanut vuosia sitten ja unohtanut laatikkoon, nyt sekin löytyi. Siitä ompelen uudet sohvatyynyjen päälliset kunhan taas innostun.


Kukkaiselämää-blogin rouva on tehnyt kukalliset puutarhahousut itselleen ja taidan tehdä sellaiset minäkin tästä tukevasta 90-luvulla ostetusta kankaasta. Edelliset puutarhahousut onkin jo loppuunkontatut.


Reunimmaista kangasta olen säästänyt jollekulle tai johonkin tilaisuuteen jossa tarvitaan juuri tuonväristä pöytäliinaa. Ei kukaan ole tarvinnut kahteenkymmeneen vuoteen...


Keskimmäisestä kankaasta teen kevääksi koiranulkoiluttamistakin, väri on vähän erikoinen, mietin vielä toisenkin kerran kelpaako se minulle.

Seuraavaksi on käytävä lankavaraston kimppuun. Rose-mohairit jo kudoin koneella villatakinaihioiksi, viimeistely on harkinnassa. Niitä tein kolme, valkoisen, mustan ja violetin. Paintilla jo piirsin mallit ja talletin ne kansioon. Jospa lankalaatikoista löytyisi niitä viimeistelylankoja, ettei tarvitsisi uusia ostaa.
 Muutamat lapaset ja sukat sain koneella neulottua laatikkoon odottamaan viimeistelyä. Se onkin hitaanlaista hommaa.

Koruntekonurkassa en ole käynyt moneen kuukauteen. Muutamia korviksia ja kaulakoruja pitäisi tuunata, mutta tiedän, että kun korujen tekoon alkaa, ei siitä taas pääse helpolla irti.

Ja iso kirjoitustyökin odottaa kokoamista.

Nyt menen iltapäiväkahville, moro!




10 kommenttia:

  1. Oletpas tehnyt edullisia vaatteita. Noin niitä saa, kun osaa. Hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieleisissä vaatehankinnoissa olen pakotettu omatoimisuuteen kun olen tällainen persjalkanen pienipyöreä.

      Poista
  2. Ihanat kukkamekko ja -hattu! Hei tuossa sun housukankaassa on sama kuosi kuin mulla. Mulla se on vain sininen. Nyt just on valmistumassa haalarit siitä sinisestä. Liityinpä lukijaksi, tosin luulin jo olevani. Rapsuja tuolle ihanalle hauvelille!

    VastaaPoista
  3. Taitavana ompelijana saat kaunista ja yksilöllistä puettavaa edullisesti.
    Olen silloin tällöin käynyt Espoon Kontissa. Tykkään, kun siellä on niin siistiä ja tavarat väreittäin esille laitettuna. Harvemmin mitään ostan. Sen sijaan olen vienyt sinne omia tavaroitani. Viimeksi läjän kankaita, kun huomasin niitä vain kertyvän, enkä enää aikoihin ole ommellut tyynynpäällistä kummempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kontit ovat todella laadukkaita kierrätyspaikkoja. Jos olisin nuori ja kotia perustamassa tekisin sen Kontteja kiertämällä. Ps. ompeluoppini ovat peräisin taitavilta käsityönopettajilta ja oma mielenkiintokin on ollut avuksi.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos kehuista! Tuolla aiemmassa kommentissa mainitsin, että olen lähes pakotettu ompeluhommiin, kun tiettyjä vaatteita en kaupasta löydä.

      Poista
  5. Sait inventaarion tehtyä ja me seuraajasi mielekästä luettavaa.Kiitos. Kaunista, tyylikästä ja edullisesti. Hassua, että kaavat saattavat maksaa enemmän kuin kankaat, mutta niitä voi käyttää aina uudelleen ja uudelleen. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On totta, että kaavat ovat kalliita. Ostokaavoja en heitä pois, tallella on yli 30 vuotta vanhojakin. Lehdissä on kauniita malleja, mutta harvoin sopivat kaavoituksensa puolesta minulle. Meidän viikonloppu sujuus mm 13 vuotiaitten poikaserkusten kanssa seurustellessa. Hyvää viikonloppua teillekin.

      Poista