maanantai 17. huhtikuuta 2017

VIIDEN PÄIVÄN PUTKESSA

Tämä kuva on taas kertomassa miltä meikämummon olotila on viiden päivän vierashulinan jälkeen.


Torstai-iltana, tai jo aamusta alkoi vauhdikas  toimintaloma meille eläkeläisille kun Toinen Poika kolmen tyttärensä kanssa aloitti Pääsiäislomailun monivuotisen tapansa mukaan.

Vauhtia on riittänyt niin pihaleikeissä Jymyn kanssa kuin  trampalla hyppimisessäkin, tytöillä, en itse tällä kertaa trampalle kiivennyt.

Lauantaina haettiin pari lasta junalta, nyt olikin neljällä tytöllä yhteiset touhut menoillaan.  Yksi teinipoika mahtui joukkoon, muut pojat olivat toisille kylillä.

Lauantai-iltana saatiin velipoika vaimonsa kanssa iltakahville.

Ruokapöytää piti lastata moneen kertaan ja tiskikonekin sai porskuttaa parit kerrat päivässä.

Sunnuntaina oli lounaspöydässä kymmenen henkeä.
Kotitekoista omenatuoremehua kului viikonlopun aikana kolme täyttä pönikkää, eli 12 litraa.
Tunnistin eri puista tehdyt mehut, näitä kannattaa tehdä jatkossakin.
Puoliso- herra Kukkaro oli kylmäsavustanut ison lohenpuolikkaan ja toisen puolen laittanut graaviksi. Lapsillekin lohet maistuivat.
Aamiaiseksi Pappa paistoi lapsille pannuleipää, ja taas meni pellillinen heti lämpimänä.

Illansuussa käytiin tyttöjoukolla kylillä Citymarketissa, askeleet suuntasivat ensimmäiseksi elektroniikkahyllylle: "Me tarvittas tällänen yhteiseks`voitasko me saada tämä?"
"Mikä se on?"
"Tää on sellanen kaiutin kun me hypitään trampalla niin voidaan samalla kuunnella musiikkia. Ja tän voi ottaa uimarannallekin mukaan. Tää ois meidän yhteinen."
Illalla pyydettiin  kassia missä kaiutinta sitten säilytetään. Pyykkinarulla se oli sitten sidottu trampan kylkeen...
 Jymyn kanssa kun tehtiin iltalenkkiä niin leikkimökin vierellä pauhasi joku Tuisku ja antoi rytmiä tyttöjen pomppimiselle.

Nukkumajärjestelyt tuottivat hiukan päänvaivaa. Isot tytöt eivät kelpuuttaneet nuorinta samaan huoneeseen ja pienin sai nukkua isänsä kanssa. Teinipoika nukkui ensimmäisen yön olohuoneen sohvalla, mutta halusi seuraavaksi yöksi oman huoneen. Sain luovuttaa työhuoneeni yövieraalla.

Ja kuten usein käy, joku joukosta sairastuu, tai ainakin oksentaa. Niin nytkin. Teinipoika oli tautinen.
"Mummi, voitko tuoda jonkun vadin, mulla on vähän huono olo."
"Käänny pää toiseen suuntaan, jos tulee huono olo ettet oksenna mun tavaroilleni. "

Aamulla Toinen Poika valisti: "Pesuhuoneessa on matto, peitto, petauspatja, tyyny ja lakanat, Veeti (nimeä ei muutettu toim. huom.)  oksensi yöllä."

Tulipa korkattua upouudet vuodevaatteet.
Viisi koneellista pesin pyykkiä, kaikki sain kuivaksi raikkaassa tuulessa. Onneksi.
Tulevalla viikolla ei taideta paljoa pyykkiä pestä, putkimies aloittaa käyttövesiputkien vaihdon.

Jymyn kanssa olin suunnitellut meneväni toisena pääsiäispäivänä Teivoon MatchShowiin, mutta oli nämä omat showt kotinurkissa joten  menemättä jäi.

Sain kuitenkin  viikonlopun aikana avustajan opastamana  vaihdettua kannettavaani Windows kympin. Monta tuntia siinä meni.
Keväiset ulkotyöt jäivät tekemättä pakkaspäivien takia. Tekemistä olisi kyllä ollut koko vierasjoukollekin.

Nyt syön mämmiä kerman kanssa kaikessa rauhassa enkä tee tänään enää mitään...

Hyvää arkiviikkoa!

5 kommenttia:

  1. Hengästyttävää tällä iällä tuo suuressa porukassa olo. Osuvampaa kuvaa et olisi voinut laittaa. Voimaannuttavaa laiskottelupäivää ja mukavaa tätä viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähipiiriläisen taidetta taas. Aamulla oli Eläkkeensaajien palaveri, ja nyt iski stressiflunssa/siitepölyflunssa kunnon voimalla.

      Poista
  2. Kylläpä teillä on touhua riittänyt, monenmoista. Ja monta päivää. Mahtaa Jymykin vain lepäillä tänään. Rentouttavaa pääsiäisen jälkeistä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jymy kiertää etsimässä kavereitaan ja päivystää vierashuoneen oven edessä.

      Poista
  3. Kiitos, nyt on todettava, että voimille otti kun lankesin kunnon potemiseen.

    VastaaPoista