perjantai 3. marraskuuta 2017

VALMISTA TULI -JA HALVALLA

Nyt on bloggaushuoneen viimeinenkin nurkka täytetty. Siitä saan kiittää IlvesMurisee-lehteä ja sen takasivua. Nimittäin siinä oli ruokakuponki "kaksi syö, yksi maksaa", vai kuinka se olikaan?! Kuponki oli Lahdesjärven ABC:lle joka taas on Tampereen Ikean naapurissa.
Onneksi puoliso- herra Kukkaro on sekä  ahkera lehtienlukija että Ilves-fani joten poikkeama Ikeaan ei ollut tällä kertaa mahdottomuuksien takana.
Ensin poikettiin syömässä "hyvä ruoka, parempi mieli" ja pikakierros Ikean varastopuolelle hakemaan  puuttuva hyllykkö. Puolisolla oli niin vikkelä askellus, että en voinut katsella mitään Ikean tarjontaa.
"Mää sain olla virallisena valvojana hyllynteossa. Vaan yhden kerran käytin ruuvauskonetta sohvan päällä."
Hylly mahtui hyvin paikkaansa ja nyt siinä on sukututkimuslaatikot  ja sisällöt odottamassa maailmalle pääsyä.
(Perustettiin serkkujengille oma suljettu fb-sivu johon saamme laittaa kuvia ja juttuja sukumme vaiheista. )
(Kyllä, oikein näit, hyllyllä on viinipönikkä, avaamaton tosin -toistaiseksi.)
 Lavitsani kaipasi patjaa, piti käydä se Jyskistä ostamassa, mutta kiipeilin vintillä ja siellä olikin juuri sopiva patja jonkun lastensängystä. Patja sai uudet päälliset entisen sohvan tyynykankaista.
Selkänoja- ja torkahtelutyynyille ompelin päälliset vuosia sitten ostetusta Vallilan Tanhut-kankaasta.
Istumapaikaksi hain terassilta Vanhan Rouvan -äitini entiset rottinkituolit. (Käsityökori on vain rekvisiittaa kuvanoton ajan, syy näkyy oikealla. Kutimena on huovutettava hattu, hattuasiat saavat ihan oman postauksensa- joskus.)

Liian korkea työtuolini lähti kierrätykseen ja toinen rottinkituoli olikin juuri sopiva uudeksi työtuolikseni.  Ikean työpöydän löysin muutama vuosi sitten Kontista. Kympin maksoi! Jalkalamppu sekin näyttää olevan Ikeasta ja edesmenneen anopin jäämistöstä.
Pöydällä  on juorupeili, siitä näen makaako Jymy selkäni takana vai onko liian hiljaista, että on noustava vakoilemaan mitä tapahtuu. Usein on noustava.
 

Yhteenveto: bloggaushuone tuli siivottua, ja sain kivan päiväunipaikan ja  yövieraskin siihen mahtuu nukkumaan. Tavaraa lähti kierrätykseen ja kaappien aarteet tulivat käyttöön, kuten Vanhan Rouvan -äitini ihana retrovillashaali. Rahaa käytin vain alle 30€, sen maksoi Ikean Billy- hylly.
 
Näin me täällä vietämme pimenevää Pyhäinpäivän aaton iltaa, rauhassa ja leväten.
Viikonloppuna tulee kuluneeksi 40 vuotta kun tähän itserakennettuun taloomme muutimme.

 Illanhämyä bloggaushuoneen ikkunasta 3.11 2017
Hyvää Pyhäinpäivää!

10 kommenttia:

  1. Tosi edullisesti huone muutti ilmeensä. Uusi bloggaushuone! Kyllä sinun kelpaa. Jymyn mielestä juorupeili olisi ehkä joutanut kierrätykseen. Leppoisaa pyhäinpäivän viikonloppua teille kaikille.

    VastaaPoista
  2. Juorupeili on yksi tärkeimmistä apuvälineistä, ei jouda kierrätykseen. "Hullulla on halvat huvit" vai kuinka se olikaan???

    VastaaPoista
  3. Mukavaa ja rauhallista Pyhäinpäivää! Osaakohan Jymy viettää sitä rauhassa :) Hieno huone nyt sulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jymyllä on ollut riehakas Pyhäinpäivä, Kolmas Poika ja Miniä saivat rapsuttaa melkein tuntitolkulla. Huoneessani Jymy käyttäytyy mallkelpoisesti; tyynynkin antaa suustaan kun pyydän.

      Poista
  4. Aivan ihana♥ kyllä vaan kelpaa nyt bloggailla ja lekotella:) Rauhaisaa pyhäinpäivä viikonloppua ja Jymylle rapsutuksia♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehtisikin loikoilla:)Muutama ulkopuolinen projekti hidastaa omien lepohetkien aikataulua, marraskuun puolivälin jälkeen helpottaa...

      Poista
  5. Niin kotoisa ja leppoisa huone. Vallilan kangas on kerrassaan kaunis. Sisustusta minun makuuni, kun halvalla saa ja vanhoille tavaroille tulee käyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vallilan Tanhut-kangas on ollut säilönnässä monta vuotta. Ostaessani sen edesmenneestä Kodin Anttilasta se oli -50% hintaista. Tähän tilaan se sopii antamaan virkeää mieltä.

      Poista
  6. Mukavan näköisen ilmeen olit loihtinut ja nyt kelpaa. Hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  7. Hyvältä näyttää.. ja pisteenä iin päällä on tuo ihana koiruus♥

    VastaaPoista