tiistai 5. joulukuuta 2017

"OI MAAMME SUOMI"






Isämme- Myttysen Onni syntyi 7.11 1916 ja astui ensi askeleensa yksivuotiaana sata vuotta sitten näissä itäisen Suomen kolkan jyhkeissä maisemissa, Kolin tuntumassa.
Myttysen perhe, Kalle, Ester ja lapset Lahja, Onni ja Helmi rakensivat omalta osaltaan Suomea kotimaaksi Viipurissa, Tammisuolla, radan varrella vuoteen 1939. Sotatoimet siirrättivät perheen ja uusi koti löytyi Tampereelta, ja isä Kallelle ja poika Onnille työpaikat Valtion rautateiltä.

Samaan aikaan  syntyi äitimme Irja nuoreen Suomeen (14.12 1920) ja eli lapsen elämää isovanhempien maatilalla Jääsken Kuurmanpohjassa. Äiti oli lähtenyt aiemmin etsimään uutta elämää Amerikasta.
Sodan jaloista Ensosta Irja-äitimme oli pienen lapsensa kanssa  lähdettävä turvaan. Lapsen isä oli kaatunut viimeisissä taisteluissa elokuussa ja lapsi syntyi joulukuussa. Ilman isää.
Lapsuudenkoti jäi uuden rajan taakse.
Äitimme löysi Tampereen uudeksi kotipaikakseen 1944. Täällä oli turvana kaksi naimatonta tätiä, Helmi ja Aino.

Samanlainen evakon kohtalo on ollut puolison- herra Kukkaronkin perheellä. Iso perhe joutui lähtemään sotaa pakoon samoilta kulmilta kuin isä-Onninkin perhe eli Viipurin Tammisuolta ja Tampereelle hekin uuden kotinsa perustivat.

Tampereella me puoliso ja minä, evakkojen lapset olemme syntyneet ja toisemme tavanneet ja perheittemme kohtaloa ja elämisen onnistumisia  usein pohtineet. Jotkut meistä siitä puhumalla, toiset kuvittamalla.

Lähipiirissä on taitava kuvilla ilmentäjä, Suomi ja sen henki ja luonto ovat tallentuneet moniin öljyväritöihin.

Toivotan omasta ja perheeni puolesta
ONNEA 100-VUOTIAALLE SUOMELLE, KOTIMAALLENI.








12 kommenttia:

  1. Olet taitavien ihmisten taitava jälkeläinen. En yhtään enää ihmettele kädentaitojasi ja visuaalista hahmottamiskykyäsi. Minunkin mieheni on evakkojen lapsi. Itse olen - kenen lienen. Kiitos edellisille sukupolville. Onnea Suomelle minunkin puolestani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme leikillämme sanoneet, että Pekka Halosen jälkeläisiä olemme, Pekka Halonen asui Juvalla, josta äitini isän - Halosten suku- on lähtöisin. Velipoika on piirrellyt lapsesta asti.

      Poista
  2. Voi kun hienoja tauluja!Ja niin suomalaisia. Minun vanhempani olivat sodan aikana lapsia, mutta äidin vanhin veli menetti toisen jalkansa sodassa. Kiitos tosiaan entisille sukupolville ja onnea Suomelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Velipoika kuvaa sydämellään Suomen luontoa ja vähemmistökansojen- kuten saamelaisten elämää tauluissaan.

      Poista
  3. Minäkin olen evakon lapsi ja ylpeä juuristani. Iloitaan ja juhlitaan itsenäisyyttä kiitollisina, on tämä niin mahtava juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä sekä puolison, että omien vanhempieni perheet pääsivät helpolla- lähdöt kaupunkikodeista oli yksinkertaisempaa kuin maataloista, Samoin työn ja asunnon saaminen sekä sopeutuminen helpompaa kuin heillä jotka joutuivat jättämään tilansa ja kotinsa.

      Poista
  4. Ihanat taulut, kovat on olleet tuolloin sotavuosina ajat! ♥Suomi♥ Oikein hyvää itsenäisyyspäivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ne vasta ymmärtää, ne sota-ajat. Samoin Sinulle rauhallista Itsenäisyyspäivän viettoa!

      Poista
  5. Hyvää Itsenäisyyspäivää sinulle <3

    VastaaPoista
  6. Hyvää myöhästynyttä itsenäisyyspäivää sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vietetään samoissa tunnelmissa elämämme eteenkinpäin!

      Poista