tiistai 23. tammikuuta 2018

MENNEITÄ MUISTELEMASSA


Tänään oli kolmen tapahtuman päivä. Pakkasta oli raikkaat 20 astetta ja naapurin pelto kylpi utuisissa lumihiutaleissa.
Aamulla me Eläkkeensaajat pidimme palaveriamme sankoin joukoin, minä tosin jouduin jättämään joukot ja kiiruhtamaan kahteen seuraavan neuvonpitoon Tampereelle Kauppahallin kahvilaan.

Syntymäkotini Soukannnotkon taloyhtiö Sukkavartaankatu/Lapintie 18 on pian "Sadan Vuoden Talo" ja talon historiikin kokoaminen on paikallaan. Sen täydentämisessä  me muutamat entiset talon lapset 50-luvulta olimme avustamassa muisteluillamme. Seinänaapuri Eijan kanssa olemme pitäneet yhteyttä koko elinaikamme, mutta alakerran Ollin kanssa tapasimme kuudenkymmenen vuoden jälkeen toissa talvena. Talon nykyisen asukkaan kanssa olemme tavanneet jo 50-luvulla porraskäytävässä.
Historiikkiluonnoksesta saimme mekin erittäin hyvää tietoa kotiemme menneisyydestä.
Perheeni oli muuttanut Lapintie 18 1940 sotaa pakoon Viipurista.
Ukki Myttynen oli säilyttänyt kaikki vuokrakuitit, sekä sähkö- ja lämmityslaskut 18 vuoden ajalta ja vein ne nähtäväksi jos vaikka historia niitä kaipaisi. Osa dokumenteista oli kirjoitettu ohuelle silkkipaperille ja ovat säilyneet yli 70 vuotta sileinä ja tunnistettavina.
Meillä -Eijalla, Ollilla ja minulla ei kertomalla muistot vähentyneet - ne kertaantuivat sellaisiksi muistoiksi joita emme tienneet olevankaan. Kahvitkin ehtivä jäähtyä kupeissa.

Itse jouduin taas puolipyörryksiin kun kotimatkalla syvennyin enemmän perheeni muistoihin. Valokuvalaatikosta nousi kaiken alku, eli Myttyset vuodelta 1912.
Tällä kuvalla on erittäin suuri merkitys tunne-elämälleni kun katson kuinka perhe on asettunut kuvaan.
Alkuisä Matti Myttynen näyttää olevan vakavassa tilassa ellei peräti jännityksen vallassa. Vaimo Anna (os Tervo) yrittää hänkin pitää itseään kurissa kun kädet ovat suojelemassa rintaa. Kalle uhkuu onnea katse kohdistettuna tulevaisuuteen ja nuori morsian Ester (Pöllänen)  antaa turvaa tulevalle lastensa isälle. Kuva on otettu Kuhmonniemellä (Kadermaa/Viegi/ Kylänlahti?)


Seuraava neljän Myttysen kuva on vuodelta 1945.
Tässä vanhemmalla pariskunnalla on hymy huulillaan, nuoripari on jännittyneempi.
 Kuva on otettu syntymäkotini kamarinnurkassa  1945. Minä olen tuolla ruusukimpun alla vielä näkymättömissä.


Äitini Irja oli kohdannut isä Onnin kesällä 1944 Lapintie 18 ulko-oven edessä graniittirapuilla. Tähän se johti.

 Myttysen perheellä on ollut hyvin tiivis perheyhteys: Kalle oli ainoa lapsi, veli oli menehtynyt kapaloikäisenä, ja Kalle eli läheisessä yhteydessä vanhempiinsa heidän elinajan.
Sama jatkui Kallen ja Esterin perheessä -tytöt Lahja ja Helmi menivät naimisiin tahoilleen ja ainoa poika Onni jäi asumaan Kallen ja Esterin kanssa. Me viisi lasta, isä Onni ja äiti Irja asuimme samassa taloudessa ukin ja mummin kanssa heidän kuolemaansa asti eli vuoteen 1958.

Kun kirjoitin puhtaaksi Kalle Myttysen mustakantisen päiväkirjan "sieltä jostakin" (6.1 1940-1.6 1940) huomasin, että Kallella oli erittäin lämmin ja hellä suhde lapsiinsa, etenkin poika Onniin.

Nämä muistelut polttavat mielessä niin tulisesti, että taidan jättää muut asiat taka-alalle, vetäydyn peräkamariin valokuvalaatikon kanssa, teroitan kynän ja alan kirjoittaa menneitten aikojen muistoja  punakantiseen ruutuvihkoon.



Muistuttakaa, että kerron niistä Teillekin jos jotakuta kiinnostaa Myttysten historia.



22 kommenttia:

  1. Kiitos Tarja, että jaat tämän kanssamme. 100-vuotiaan talon historiaan nivoutuu monen perheen ja henkilön historia. Tässä kertomuksessa on sitä pysyvyyttä ja perheyhteyttä, jota itse niin kovasti lapsena ja nuorena janosin. En lainkaan ihmettele, että muistojen arkun avattuasi, muistojen parissa haluaa viivähtää pitempään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistiani on tukenut ukki Myttysen tallentamat arvokkaat dokumentit asumisesta. Talolla on merkittävä historiallinen osuus kaupunkiasumisen kehittymisestä 1920-luvulta tähän päivään. Juhannuskylä Tammerkosken ympärillä on edelleen Tampereen helmiä. Sinun esimerkkisi on innostanut minuakin kirjaamaan perheeni menneisyyttä ja kuinka se on vaikuttanut omaan elämääni.

      Poista
  2. Monta kohtaloa ja monta hetkeä on tuohon 100:n vuoteen mahtunut. Ihania nuo vanhat kuvat, niissä on jotain taianomaista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erityisiä "kohtaloita" ei talon historiikki tuonut esille. Asukaskunta näytti elävän vaatimatonta pikkuporvarillista elämää.

      Poista
  3. Hienoa että tuollaista historiikkiä tehdään. 100vuodessa talo kerkiää näkemään/kuulemaan paljon..elää mukana niin iloissa kuin suruissakin! On kyllä ihania aarteita tuollaiset kuvat♥ Mukavaa talvipäivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 100 vuotta on talolle todella pitkä aika. Vanhat valokuvat sisältävät kertomuksia ihmisten (omaisten) elämästä. En lakkaa hämmästelemästä.

      Poista
  4. Aivan varmasti kiinnostaa. Jatkoa odotellen.....☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En vielä tiedä missä muodossa niitä julkaisen. Pitäiskö ryhtyä lailahietamieheksi?

      Poista
  5. Sata vuotta on pitkä aika. Siihen mahtuu monenmoista tapahtumaa, syntymää ja kuolemaa. Todellisia aarteita tuollaiset kuvat. Mukavaa keskiviikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on upea kyky (ja kamera) katsella ympäristöäsikin. Kuvan takaa voi löytää suuria tarinoita...Ajattele vaikka sitä Valtionhotellia!

      Poista
  6. Oman suvun historia on aina enemmän kuin mielenkiintoista. Sataan vuoteen mahtuu niin monta kohtaloa ja tarinaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelun ja tutkimisen tekee mielenkiintoiseksi se, että sain elää isovanhempien kanssa varhaislapsuuteni ja nyt kotiarkisto avaa enemmän menneisyyttä.

      Poista
  7. Monilla on paljonkin vanhoja kuvia, mutta ei tietoa, ketä ne esittävät niihin liittyvistä tarinoista puhumattakaan. Hienoa, että jaksat tallentaa vanhaa tietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, harvoin on kuvien takana keitä siinä on, ei taida olla omissanikaan!
      Sukujansa tutkineet tietävät, koukkuun jää kun aloittaa.

      Poista
  8. Kyllä nuo vanhat kuvat ovat niiiin ihania.
    Hyvä kun kirjoitat asioita viholle.
    Usein itsekin haluais tietää menneestä sukupolvesta jotakin, mutta ei ole ketään keltä kysyisi :(
    p.s. ootko osallistunut blogini arvontaan ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii-in, nuoruudessamme ei kulttuuriin kuulunut vanhojen asioiden muistelu, nyt sitä harrastaa nuoremmatkin.
      Pitääpä osallistua arvontaan, hyvä kun muistutit.

      Poista
  9. Tarkoittaako tuo ensimmäisen kuvan Kadermaa/Viegi/Kylänlahti paikkaa vai mitä? Täällä meilläpäin on Viekin ja Kylänlahden kylä.
    Itsekin tykkään tutkia sukuni historiaa, tuollainen talon historia on myös mielenkiintoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuule, ihan sitä! Muistin, että Sinä majailet niillä nurkilla ja laitoin vähän täkyksi nämä kylien nimet jospa löytyisi nykyisiä asujia. Nämä esi-isä Myttyset ovat Viegissä asuneet ja Kylänlahden asemalla oli ukki Myttynen töissä ja lapset kävivät koulua siellä. Anna Tervon eli Kylänlahden mummon(Ukkini äidin) suku on samoilta seuduilta ja minulla on sekä peru- että maanjakokirjoja vuosisadan alkupuolelta niiltä mailta. Oletko itse syntyperäinen "Kadermaalainen/Viegiläinen" vai muualta muuttanut? Tamperelaisena ko seutu on minulle täyttä eksotiikkaa.

      Poista
    2. Itse olen muualta tullut mutta mies on Viekissä syntynyt ja asunut aiemmin Kylänlahden viereisessä kylässä. Harmi, kun miehen isä on jo kuollut. Oli syntyperäinen viekiläinen, äitinsä taas on Tampereen tyttöjä.

      Poista
    3. Tekisi niin mieli käydä niillä kulmilla ennen
      kuin oma pää jää tyynylle viimeistä kertaa.

      Poista
  10. Minua ainakin kiinnostaa kovasti nämä historiapostaukset. Kirjoitat niistä erittäin kiinnostavalla tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen enemmän kuin kiinnostunut, yökaudet näitä asioita pohdin silmät ummessa.Pitänee ottaa lamppu, vihko ja kynä sängyn viereen ja mennä peiton alle kirjoittamaan (niinkuin teininä) ettei herra Kukkaro lemppaa minua toiseen huoneeseen:/

      Poista