Toista- puutarhablogiani - mummukanjutustelua.blogspot.fi -sitä olen päivittänyt kun puutarhasaralla oli ajankohtaista työntynkää. Käykää lukemassa.
Kuluneen parin viikon aikana on ollut erilaisia kokoontumisia, palavereita ja niiden jälkipuinteja, vuotuinen käynti terveyskeskuslääkärin juttusilla, labraa, seuralaisena olemista sairaalakäynnillä ynnä muuta.
Viikonloppuina ja juhlapäivinä ovat peräkamarin valloittaneet teinipojat.
Äitienpäiväkahvit juotiin pihakatoksessa Neljännen Pojan, Miniän ja kahden teinin seurassa. Puoliso- herra Kukkarokin tietysti mukana. Edellispäivänä käytiin Äitienpäivälounaalla ihan kahdestaan.
Voi sitä onnenpäivää!
Nyt on yksi teini viikkomajoituksessa mummilassa kun on TET-viikko Tampereella.
No, ehkä armeijan jälkeen vaatteet pysyvät pois lattialta...
Kylän Komeimman (ja ainoan) Bernin - Jymyn kanssa kävi vähän hassusti: Tampereen näyttelyyn meno piti perua kun sattui turkinvaihtoviikot pahimmoilleen. Näyttelyitä tulee ja menee...
Jymyn kesä on alkanut makoilulla tutulla paikalla viileitten pihalaattojen päällä.
Tänään vietettiin Eläkkeensaajien kanssa helteistä kevätjuhlaa. Ohjelmassa oli SOTE-sotkua, lohen painon arvioimista, yhdistyksen kuorolaisten laulantaa, pienoisnäytelmää, kilpailuja, kahvittelua, puheensorinaa, sitä riitti!
Kotirintamalla on aloitettu matonpesu, ihan omassa pihassa painepesurilla pestiin. Saatiin matot kuivaksi ennen siitepölyjen laskeutumista.
Räsymatot pestään mattorannassa. Kuuluu pakolliseen kesäohjelmaan.
Tänään on kesäpäivä kauneimmillaan. Luumupuu avaa kukkansa tällä viikolla. Tulppaanit ja narsissit ovat avautuneet. Menen nyt niitä ihailemaan ja istuskelemaan pihakeinuun.
Voi olla, että puoliso- herra Kukkaro keittää päiväkahvit...
Minulla harvenee postaukset aina kevättä kohden.. kun käsillä tekeminen vähenee ja tekee mieli olla vain ulkona:-) Pitääpä kurkata tuohon toiseen blogiisi, kiitti vinkistä:)
VastaaPoistaOn se kumma kun kiireet ovat jaksottaisia, joskus olisi jopa joutilastakin aikaa...
Poistavaikka osaamme senkin ajan käyttää hyväksemme, vai mitä?
Kiirettä pitää! Aloin heti puutarhablogisi lukijaksi!
VastaaPoistaSitä tämä kevät on -kiireistä joka puolella. Tervetuloa lukijakuntaan, yritän pitää mielenkiintoa vireillä, kasvatusoppaita en sielläkään julkaise, niitä kirjoittaa osaavammat puutarhaihmiset.
PoistaMä voin lohduttaa...........ei pysyneet armeijan jälkeen vaatteet meillä kaapissa. Hyvin samannäköistä oli täälläkin ennen ja jälkeen :)
VastaaPoistaPojanpojan jättämän sotkun syynä on huoneen uusi järjestys, kaapille ei pääse.
PoistaOmat pojat ovat aina olleet siistejä, eivät jättäneet tavaroitaan kuten tämä jälkipolvi.
Kaunista on nyt ulkona. Tuomet ja hedelmäpuut (paitsi omenat) kukkivat kilpaa.Meillä alkoi sataa, joten livahdin sisälle. Täällä on koko huusholli kuin pyörremyrskyn jäljiltä Tutun näköinen teinin huone. Meillä on armeijankin käynneitä, joilla ei järjestys oikein säily. Paljon on menoa ja meininkiä sinullakin. Joo kyllä Jymy vielä ennättää näyttelyyn. Ai sinäkään et koe, että alkaisit neuvoa toisia puutarhan kanssa. Sama täällä. Antoisaa aherrusta!
VastaaPoistaUlkona pitäisi olla -istuskelemassa. Isommat puuhastelut siirtyvät viileämpiin päiviin. Tämä aika on taas sitä kun tuntuu että sydän pakahtuu kaikesta kauniista.
PoistaKiva oli kuulla kuulumisia! Ei sitä malta sisällä olla lainkaan kun kauniita ilmoja piisaa:) Ihana Jymy♥ Nuo viileät laatat on varmasti mukava lepoalusta:) Meillä pitää Zeusta ihan komentaa välillä varjoon kun haluaa väkisin köllötellä auringossa ja sitten kuumissaan läähättää:) Ihanaa viikonloppua♥
VastaaPoista