Kotoa lähtiessä sää oli mitä mainioin, lämpöä 24 astetta ja pilvikumpuja siellä täällä.
Pian kuitenkin lämmin kesäsade värisytti järven pintaa. Edellisellä kerralla kesäkuussa kävi samoin.
Jopa laineitakin se synnytti.
Jymy muisti viimekesäisen putoamisensa laiturilta veteen, nyt se vahti minua . Jos uin kauemmaksi, siirtyi Jymykin lähelle laiturin reunaa ja näytti siltä, että nyt se hyppää. Ei hypännyt!
Teinipojille tein ison kulhollisen ruokaisaa pastasalaattia, ruoan tuntua sain siihen kun paistoin pakastimesta löytyneestä vajaasta pussista Ikean kanapyöryköitä. Näihin salaatteihin ujutan mukaan parit kouralliset yrttejä, tällä kertaa ruohosipulia, basilikaa, rakuunaa ja oreganoa. Tällä reissulla ei grillattu pihvejä, makkarat riittivät. Jälkiruokana syötiin runsasmansikkainen ja -kermavaahtoinen kakku.
Siinä pitkän pöydän ääressä rantasauna-aterialla kaksi isää ja kolme teinipoikaa -tai oikeastaan yksi melkein autokoululainen ja kaksi mopokoululaista.
Eilen oli Toisen Pojan syntymäpäivä, muistan sen kuin eilisen, vaikka siitäkin on jo 48 vuotta.
Ihanat tunnelmalliset kuvat Suomen suvesta.
VastaaPoistaNäihin kuviin mahtuu kaikki, mitä ihminen kaipaa. Luontoa, läheisten läsnäoloa, lemmikki, herkkuja, .......
Suloista viikonloppua teille!
Kiitos samoin, nämä teinipojille annetut tuokiot toivottavasti kantavat elämässä...
PoistaSuloista kesätunnelmaa ja ihana on kyllä tuo rantavahti:)♥ Onnea pojallesi! Ei taida niitä lasten syntymähetkiä ja niitä ensimmäisiä kohtaamisia unohtaa ikinä, niin mieleenpainuvan liikuttavia ne ovat! Upeat sukat on tulossa sinun puikoilta:) Mukavaa kesäpäivää ja leppoisaa alkavaa viikonloppua🌞♥
VastaaPoistaSinäkin tykkäät tehdä sukkia vaikka on lämmin kesäinen ilma.
VastaaPoistaNiin täälläkin harrastan tuota. Kivat värit sukissasi.
Mukava kesäillan hetki. Tuo tabletin uskomaton seikkailu saa kyllä hymyn huulille. Jymy tuumii, että yritän kyllä parhaani tässä vahtimishommassa, mutta hieman pelottaa.
VastaaPoistaKyllä sitä vaan lasten syntymät muistaa, vaikka siitä olisi jo vuosikymmeniä. Omista lapsistakin vanhimman syntymästä on jo yli 40 vuotta! Teillä oli mukava ilta ja kaunis on tuo sauna!
VastaaPoista