lauantai 21. heinäkuuta 2018

VIIKON VARRELTA

On taas tunnelmakuvan aika, kaipaatteko selityksiä?


Tässä sitä tulee:
Lauantaina tuli Kolmannen pojan perhe yökylään berninpentu Taren kanssa.
Jymy ihastui pieneen "serkkuunsa" ja leikit sujuivat sopuisasti.


Sunnuntai lähdettiin koko ihmiskonkkaronkka Hämeenkyröön Veetin konfirmaatiota todistamaan.
Onnentoivotukset Veetille elämään!

 Maanantaina saatiin kaksi teiniä taas peräkamariin.

Tiistaina haettiin kaksi tyttöstä -lähipiirin kuopukset- junalta, tulivat ensimmäistä kertaa ilman saattajia Pasilasta Tampereelle.


Päivä oli helteinen ja loppupäivä vietettiinkin Kuuselan uimarannalla.


Tytöt viihtyivät vedessä tuntitolkulla ja mitä minä tein?
No istuin retkituolissa rentona, kuuntelin äänikirjaa ja kudoin pitsisukkaa, tietenkin. Välillä pulahdin minäkin uimareitten sankkaan joukkoon.


Varaston katto vaati pientä parantelemista ja sen korjaus oli varattu tälle viikolle. Teinipojat pääsivät Papan oppiin kuittaamaan keväisiä förskotteja.


Myöhäisellä lounaalle jälkiruoaksi paistoin litran taikinasta vohveleita. Kermavaahdon ja mansikkahillon kanssa pino hupeni hetkessä. (ps. 800 g:n purkista näkyi pohja herkuttelun jälkeen!)


Ensimmäisen yön tytöt  nukkuivat peräkamarissa, mutta serkkupoikalauman vallattua taloa, päättivät tytöt siirtyä leikkimökkiin omaan rauhaan. Oven lukkona oli nukenvaunujen vanhat jouset...
Iltamyöhälläkin käytiin uimassa.


Päivisin on ollut  lomailmaa parhaimmillaan  eli kunnon hellettä- ja enempi touhuaminen on jäänyt vähäiseksi. 
Varaston katto tuli korjattua torstaina. Teinipojista on jo suuri apu kun sitä tarvitaan, ja pojatkin oppivat elämässä aina tarvittavia kädentaitoja.
Perjantaina sitten taivas repesi ja antoi toivottua sadetta.
Jymyn kanssa seisottiin pitkä tovi katoksessa ja kuunneltiin sateen solinaa.


Lauantaina olin saattamassa pitkäaikaista ystävää, työtoveria iäisyysmatkalle. Tunsin erityistä läheisyyttä häntä kohtaan -ukkini oli syntynyt samassa kylässä- Kuhmoniemellä.


Illansuussa haki Ensimmäinen Poika kuopuksensa ja serkkutytön jatkamaan mökkilomaa.


                                                           "Mää tuun mukaan!"


Kulunut viikko on ollut täynnä elämää ja ruoanlaittoa. Aamuisin kun nuoriso (5), kuka missäkin huoneessa on vielä vedellyt hirsiä leivoin pellillisen lämpimäisleipäsiä. Heti oli koppa tyhjä ja illaksi leivottiin uusi satsi - ja taas aamulla uusi. Ruokaa on ollut tarjolla monenlaista. "kaik´män eikä piisantkaa" on todettava. Aamuisin on tiskipöydältä löytynyt paistinpannu, pojille on maistunut yöpalana munat ja pekoni. Kasvava nuoriso tarvitsee proteiinia! Yölläkin!
Louhisaaren simaa tein 10 litraa, näille helteille olisi pitänyt tehdä 20!

Puolison- herra Kukkaron jaksamista  olen tarkkaillut, sattui nimittäin tällä viikolla alkamaan se kahdenkymmenen kerran sädehoito... Onneksi katonkorjaus poikien kanssa vei ajatuksia toisaalle ja hoitokin on sujunut ongelmitta.

Mitähän sitä nyt tekisin?
Taidan siirtyä terassille ihailemaan Vanhan Rouvan -äitini- kasvattamia orkideoita.
Juurakot ovat ainakin seitsemän vuotta vanhoja ja joka vuosi ne kukkivat.


6 kommenttia:

  1. Hienoja kesäisiä hetkiä ja kuvia.
    Hyörinää riittää siinäkin mummolassa. Ruokaa nuorisoon tunnetusti uppoaa.
    Ymmärrän huolesi miehesi voinnista. itse noita hoitoja läpikäyneenä, voin todeta sädehoidon kuluttavan vähemmän voimavaroja, mitä ne muut hoidot. Pikaista paranemista Herra Kukkarolle.
    Orkidean iällä ei taida olla ylärajaa. Meillä vanhimmat juurakot ovat yli 10 vuotta vanhoja.
    Nauti hetki hieman hiljaisemmasta olosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautin nyt tästä hiljaisesta sunnuntaiaamusta! Sädehoito valittiin ongelman pienuuden takia. Nyt kukkiva orkidea avasi uudet kukkansa juuri äitimme hautajaispäivänä 9.3 2013 ja taitoimme sen muistopöydän maljakkoon, siksi sillä on merkittävä historia. Joka vuosi sen jälkeen tämä orkidea on kukkinut parikin kertaa.

      Poista
  2. Elämänmakuinen viikko. Toivottavasti alkava viikko tuo monenmoista mukavaa asiaa ja hieman rauhallisempaa menoa, niin taas jaksaa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulle kerron, että päänuppi on nyt a-i-v-a-n tyhjä. Kirjoittaakin pitäisi, elokuun alussa alkaa kirjoittajakurssi...

      Poista
  3. Teillähän on ollut mukava viikko! Muistakaa myös levätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko kesä on ollut oikein mukava lastenlasten seurassa. Minulle sopii pieni vilske ympärillä, onneksi osaan vetäytyä lepotuokioihin silloin kun niitä tarvitsen. Hyvää loppukesää Sinulle!

      Poista