maanantai 20. elokuuta 2018

ENSIMMÄINEN KOULUKUVA

Fb:ssä kuulun sivustoon "Muistoja Tampereelta ja muuta mukavaa keskustelua ja muistamista"-ryhmään, syntytamperelainen kun olen.
Viimepäivinä ylläpitäjät ovat ladanneet kuvia Erkkilän sillan vaiheilta, taloja, katuja ja kouluja.
Kuvat saivat minut taas muistamaan monia asioita, joita ilman kuvia en olisi muistanutkaan.

Johanneksen kansakoulu Erkkilän sillan kupeessa on yksi tärkeimmistä, aloitin siinä ensimmäisen kouluvuoteni syyskuun ensimmäisenä päivänä 1953.
Minut oli keväällä ilmoitettu Tarja Anneli Myttysenä ekaluokkalaiseksi. Kesän aikana oli tullut päätös uudesta nimestä, muka modernimmasta, en sitä osannut kunnolla sanoa tai en edes ehkä muistanut.
Nimenvaihtoon perhe päätyi kun olin sanonut isojen poikien kiusatessa nimekseni Halonen, se oli äitini tyttönimi.
Ensimmäinen opettajani oli lempeä Lyyli Mäsä, poliisin vaimo.


Luokkamme oli koulun ylimmässä kerroksessa, isompien poikien tarkkailuluokan vieressä.
Silloin, 1953,  alakoulutyttöjen tärkein asuste oli esiliina ja sen taskussa nenäliina.
Minä istun eturivissä keskimmäisenä äidin kutomassa sinipunaisessa villamekossani. Vieruskaverina on toinen Tarja.

Kuva on otettu kevättalvella -54, olemme lämpimästi puettuja ja muutama esiliinakin on jäänyt jo kotiin. Aapiset ovat jo luetun näköisiä. Pulpeteissa oli kolot mustepulloille, ne jaettiin vasta kun harjoiteltiin kaunokirjoitusta. Liika muste pyyhittiin kynänterästä äitien ompelemiin mustepyyhkeisiin.
Koulun ruokala oli pihan laidalla, ensimmäisellä luokalla syötiin seisten pitkien pöytien ääressä, seuraavalla luokalla saatiin jo penkit allemme.
Tämä oli sitä aikaa kun kouluruokana oli useimmiten velliä; mato-ei kun makaronivelliä, helmivelliä, mannavelliä, ohrasellaista ja joskus riisipuuroa mehukeiton kanssa. Hernekeitto näkkileivän kanssa oli tietenkin kaikkien herkkua.
Ensimmäisen luokan syksystä muistan luokkaretken läheiselle Tammelantorille. Pöydät notkuivat puutarhojen herkuista ja minulle on jäänyt mieleen pienet päärynät joita joku torimyyjä kaupitteli.

Ensimmäisellä luokalla jätettiin luokkatoveri Sirpalle jäähyväiset; hän muutti perheensä kanssa Amerikkaan.

Kaupunginorkesteri kapellimestari Bisterin johtamana kävi opastamassa koululaisia klassisen musiikin maailmaan. Bisterin Hannu oli luokkatoverini.
Joskus näytettiin luontofilmejä juhlasalissa."Erämaa elää" oli lempifilmini.

Toisen luokan opettajana oli Amanda Salmijärvi. Muutama oppilas on vaihtunut.


Istun opettajan edessä sama villapuku päällä kuin vuotta aikaisemmin, nyt on päälimmäisenä joululahjavillatakki, vieressä istuu Sirpa-Tuula. Päällyskengät olivat uutta muotia v-54.

Kolmannella luokalla oli luokkatovereina kotitalon - Lapintie 18 - tytöt Eija ja Kristiina ja opettajana Helmi Jokipohja.
Kuvanottoaika on näköjään keväällä kun jaloissani on polvisukat ja uudet kumitossut, tukkakin on  leikattu siistiksi polkkatukaksi. Istun eturivissä huivi solmussa kiharatukkaisen Hannelen vieressä.


 Neljänneltä (minä numerolla 24) siirryin Tipalaan, Tampereen Tyttölyseoon Hämeenpuiston laidalle.
Näiden kuvien kautta taas sain oivaa aineistoa "muistelmateokseeni" joka sisältää lapsuusmuistojani Juhannuskylän, ,Lapintien, Massunmäen, Tuomiokirkon, Armonkallion ja Tammerkosken liepeiltä 50-luvulla.
Kuvien takana on kaikkien nimet ja muistelen usein kutakin kuvan henkilöä ja mitä olemme yhdessä tehneet ja kokeneet. Kuvankäsittelyä olen näköjään harrastanut riuskalla otteella, joillekin olen piirtänyt uusia kasvonpiirteitä...

Latasin ensimmäisen luokan kuvan eilen Fb-sivulle, ja yllätys yllätys -ekaluokan Raimo tunnisti itsensä ja jopa kommentoi! Välivuosia on 64!!

Muutama vuosi aiemminkin olen blogissani muistellut ensimmäisiä kouluvuosiani, nyt on esillä nämä koulukuvat.

Jos joku muistaa ja tunnistaa itsensä näistä ja haluaa ottaa yhteyttä,  minut tavoittaa:
rouva.myttynen ät outlook.com

Kiitos Fb-ryhmän ylläpitäjille, siellä on aina niin kiinnostavaa aineistoa meille syntytamperelaisille.

8 kommenttia:

  1. Oi miten ihania kuvia, onpa kiva kun tällaisia aarteita on tallella! Lapsuusaikaa ja koulunkäyntiä on kiva välillä muistella! Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koulukuvat menneiltä ajoilta ovat nyt ajankohtaisia kun uudet ekaluokkalaiset ovat aloittaneen koulunkäynnin. Huomasitko kuinka isoja oli luokkakoot!

      Poista
  2. Hienot kuvat ja muistot. Kohta nämä meidän ikäisten koulu- ym. ajankuvat katoavat, ellei joku kaltaisesi hyvä kirjoittaja laita niitä muistiin jälkipolville. Jossain vaiheessa se nuortenkin kiinnostus herää.
    Hienoa tätä viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat -ja ensimmäiset todistukset herättivät paljon muistoja ja hämmennystä omasta oppimisen kehityksestä.

      Poista
  3. Minulla on ensimmäinen koulukuva vasta neljänneltä luokalta, eikä niitä ole kuin muutama muutenkaan... en tiedä/muista otettiinko niitä edes sen enempää, vai onko niin, ettei ollut varaa niistä maksaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupunkikouluissa koulukuvaus oli jokavuotista. Meillä oli äiti joka näitä kuvia säilytti, omani otin mukaani kun perustin oman kodin ja säästän niitä nykyään aarteinani. Nykylasten koulukuvat ovat todella kalliita, niitä on niin montaa "sorttia", on luokkakuvia, passikuvia, tarrakuvia, magneettikuvia, opettajakuvia, kaverikuvia ja vaikka mitä.

      Poista
  4. Minä menin ekaluokalle v 1956 ja kovin oli samanlaisia muistikuvia vaikka kotini ja kouluni oli Lapuan sivukylässä. Oli mukava lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä koulukuvat muistoineen kuuluvat "aarrearkkuuni". Vuosien varrella olen tavannut eri yhteyksissä vain muutaman entisen koulutoverin vaikka kuljen usein Tampereella. Maailma on kai heidät niellyt...

      Poista