"Sää voit tehrä sen itte, mää neuvon."
Ja kyllä niitä kysymyksiä satelikin, ei siksi, ettei olisi osannut yhtä piirakkaa tehdä, mutta kun olin siinä vieressä niin piti höpistä muodon vuoksi. Minä taas tekisin kirjalliset työni hiljaisuuden vallitessa. Onneksi pentu Jymy veteli terassilla päiväunia, ei tekemisistä olisi tullut mitään Jymyn pyöriessä jaloissa.
Kun piirakka - omenat persoonallisella, miehekkäällä tavalla taikinaan aseteltu- oli uunissa, oli leipuri paennut keinutuoliinsa lepäilemään. Minä sitä piirakkaa välillä silmäilin, ettei muuttuisi korpuksi ja välillä huikkasin:"Katsotkos välillä uuniin!"
"Ei se viä oo kypsä, viä viis minuuttia!"
Tämä asia on ollut minulle vuosikymmenet arvoitus -kun minä tarkkailen leipomuksia katsomalla uuniin, tämä toinen kokki katsoo sen seinäkellosta! Olkoon niin!
Siinä vieressä tätä tilannetta tarkkaillessani oli omat paperit levällään kahden ja puolen neliön pöytäalalla. Muuta siihen ei olisi mahtunut, ei edes läppäriä. Tapansa kullakin.
Minun vuoroni jonakin päivänä oli valmistaa lounas ja hainkin aineet omalta pihalta.
Takapihalla kasvaa kolme lehtikaalin rehevää tainta ja muutama sipuli ja porkkanakin samasta penkistä löytyi.
Netistä katsoin lehtikaalikeiton ohjeen ja siihen kaalia tarvittiin 150 grammaa.
On siinä pinolla mittaa!
Keittoon laitoin lisäksi perunaa, porkkanaa, sipulia, yrttejä, pippuria, kasvislientä, kermaa ja sulatejuustoa. Bamiksilla pyöräytin soseeksi ja maukasta oli.
Lehtikaali oli täysin puhdasta kaikista ötököistö ja laitankin sitä tulevana kesänä taas kasvamaan nyt kun sitä opin käyttämään.
Takapihalta kaivoin yhden piparjuurenkin ylös, tai sen minkä sain. Se oli käsivarren paksuinen jötikkä.
Palsternakkaa en tänä keväänä kylvänyt, nyt on taas niin syvät lavat valmiina, että kevällä on sen vuoro. Palsternakan voi kylvää näin syksylläkin, mutta siemeniä ei tähän hätään enää ole.
