lauantai 29. lokakuuta 2016

MONTAKO METRIÄ TARVITAAN OMENAPIIRAKAN TEKOON?

Minulla oli tekeillä kiireellisiä kirjallisia harjoituksia ja puoliso, herra Kukkaro haikaili kahville omenapiirakkaa.
"Sää voit tehrä sen itte, mää neuvon."
Ja kyllä niitä kysymyksiä satelikin, ei siksi, ettei olisi osannut yhtä piirakkaa tehdä, mutta kun olin siinä vieressä niin piti höpistä muodon vuoksi. Minä taas tekisin kirjalliset työni  hiljaisuuden vallitessa. Onneksi pentu Jymy veteli terassilla päiväunia, ei tekemisistä olisi tullut mitään Jymyn pyöriessä jaloissa.



Tässä välivaiheessa huomasin, että noin kuusi metriä on se tila jonka miespuolinen henkilö tarvitsee 27 senttisen omanapiirakan valmistamiseen.  Pienoiskeittiössä tätä on täysin turha edes kokeilla.
Kun piirakka - omenat persoonallisella, miehekkäällä tavalla taikinaan aseteltu- oli uunissa, oli leipuri paennut keinutuoliinsa lepäilemään. Minä sitä  piirakkaa välillä silmäilin, ettei muuttuisi korpuksi ja välillä huikkasin:"Katsotkos välillä uuniin!"
 "Ei se viä oo kypsä, viä viis minuuttia!"
Tämä asia on ollut minulle vuosikymmenet arvoitus -kun minä tarkkailen leipomuksia katsomalla uuniin, tämä toinen kokki katsoo sen seinäkellosta!  Olkoon niin!

 Siinä vieressä tätä tilannetta tarkkaillessani oli omat paperit levällään kahden ja puolen neliön pöytäalalla. Muuta siihen ei olisi mahtunut, ei edes läppäriä. Tapansa kullakin.

 Minun vuoroni jonakin päivänä oli valmistaa lounas ja hainkin aineet omalta pihalta.
Takapihalla kasvaa kolme lehtikaalin rehevää tainta ja muutama sipuli ja porkkanakin samasta penkistä löytyi.
Netistä katsoin lehtikaalikeiton ohjeen ja siihen kaalia tarvittiin 150 grammaa.
On siinä pinolla mittaa!


Keittoon laitoin lisäksi perunaa, porkkanaa, sipulia, yrttejä, pippuria, kasvislientä, kermaa ja sulatejuustoa. Bamiksilla pyöräytin soseeksi ja maukasta oli.

Lehtikaali oli täysin puhdasta kaikista ötököistö ja laitankin sitä tulevana kesänä taas kasvamaan nyt kun sitä opin käyttämään.
Takapihalta kaivoin yhden piparjuurenkin ylös, tai sen minkä sain. Se oli käsivarren paksuinen jötikkä.
Palsternakkaa en tänä keväänä kylvänyt, nyt on taas niin syvät lavat valmiina, että kevällä on  sen vuoro. Palsternakan voi kylvää näin syksylläkin, mutta siemeniä ei tähän hätään enää ole.

8 kommenttia:

  1. Syksyn keittiöpuuhia on ollutkin omenapiirakat ja lehtikaalin moninainen käyttö. Minä teen piirakan aina liki oman pääni mukaan. Helppo ja nopea taikina, omenalohkot päälle, ripaus sokeria ja kanelia ja uuniin. Varmaan pian kolmisenkymmentä piirakkaa paistellut. Ja lehtikaalia napsin vähän joka ruokaan. Kuivatin sitä myös talven varalle. Sitähän voi käyttää lähes vaikka mihin.
    Talvi hiipii vähitellen, vielä kuitenkin vetenä lorisee pilvistä märkyys. Koiran ulkoilutus ei enää niin helppoa, kun aina palattua joutuu reppana suihkuun.
    Mukavaa viikonloppua ja rapsutukset Jymylle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merkillistä kyllä, meillä täällä Pirkanmaalla on sadellut vain yöllä hiukan, tiet ja ojanpohjat ovat kuivia Jymyn pyöriskellä. Osa nuorisosta pyrki yökylään, ja nyt on mummolatapojen mukaan alettava pullanpyöritykseen. Hyvät viikonloput sinnekin!

      Poista
  2. Sun tilas taitaa olla huomattavasti pienempi kuin isännän. Sä oot kasvattanut tilaasi ylöspäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, mun keitokset menivät pieneen tilaan, ja puolison piirakalle ei vuoka tahtonut riittää. Aina ei kaikki oo kohallaan...

      Poista
  3. Kiva, kun ennätät taas tännekin. Ehdin olla jo huolissani. Minun mies tekee lähes kaikkea, mutta ei (vielä) leivo. Lehtikaali on kiitollinen kasvattaa ja käy lähes kaikkeen. Hyvää viikonloppua "Sisko"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puoliso oppi leipomaan keväällä -74 kun Kolmas Poika oli syntynyt ja minä kävin autokoulua. Meillä tuo työnjako jatkui siten, että minä tein työt puutarhassa ja Puoliso paisteli lasten kanssa Hannatätejä...
      Oli erilaisia kiireitä tässä menneillä viikoilla ja pari viikkoa sitä vielä jatkuuuuu. Nyt leivoin viikonloppuvieraspoikienpojille muutaman pellillisen pullaa, Vähän jäi huomiseksi.

      Poista
  4. Ihana mies, kun osaa leipoakin, vaikka omikin lähes koko keittiön ;) Mukavaa pullantuoksuista lauantai iltaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekee ruokaa ja leipoo tarpeen mukaan, tavat vain ovat hiukan -sanoisinko- omintakeiset. Noin viidessäkymmenessä vuodessa siihenkin tottuu...

      Poista