VARUSTEET KUNNOSSA KOIRANPENTUA VARTEN

Koiranpennun tulo perheeseen saa aikaan oikean keräilyvimman erilaisista tarpeista.
Meillä kaivettiin ensimmäiseksi Hymyltä jääneet varusteet kaapinperältä.

Siinä on ruokakippoo, vesikippoo, pöytäliinaa, pantaa, turvaliivii pienelle ja isolle, hihnaa,  flexii, kakkapussii, turvavyötä, valjasta niin vetoon kuin vedonestoonkin.
Ja alustaa, vinkupossuu, herkkupiiloo, hammasleluu, pinkkiä kakkapussii, venyvää talutinta ja vilkkuvaa valopantaa.. näin aluksi.

 Ja tietenkin vannaa, pyyheliinaa, tassupyyhettä monenlaista, shampoota, fööniä, korvahuuhdetta, punkkipihtiä, kynsi- ja tassunkarvasaksia, furminaattoria, harjaa ja kampaa monenlaista -osa Hymyn puumerkillä merkattuja-, on harjaavaa käsinettä, kylvettäjän essua- ja käsinettä, on saksia ja lelupalloja.

Näitä unohtamatta: vahinkopissan pesuämpäri, mattoimuri, Sinipiika karvapallojen jokapäiväiseen poistamiseen nurkista, maanmainio imevä moppi, sillä saa karvat pois keinokuituisemmastakin matosta (väline on hankittu messuilta)  ja oma kannellinen roskakori.

Ulos kun mennään tarvitaan ainakin näitä: saattajallekin turvaliivi, taskulamppu, otsalamppu, liukuesteet ja heijastimia.
 Käden ulottuvilla on hyvä olla kunnollinen pitkävartinen pölyhuisku jonka avulla pyllistellään sohvan alta sinne karanneet lelut ja herkkunappulat. Saa sillä pölypallerotkin hyvin talteen.

Kodin nurkat on hyvä tarkistaa ja kätkeä tietokoneen kymmenet johdot vaikka muovikoriin.

Kaukosäätimiä täytyy oppia piilottamaan, kuitenkin niin, että ne itse löytää -ainakin useimmiten.

Yöpöytien tarjonta on pian pikkukoiran kuonon tasolla, pöydälle kannatta jättää enintään ametistiunikivi (saatu Vanhalta Rouvalta- äidiltäni vuosia sitten) ja herätyskello, nykyään sekin on toimeton, ei ole herätyksiä.
Ikean keittiökori pysyy sängynpäädyssä ja siitä saa nopeasti siepattua rillit unihiekkaisiin silmiin ja lukea aamuvarhain puhelimesta joku KappHalin tarjousviesti.

                      Jos olisin hampaita vaihtava pikkukoira, mitä maistelisin ensimmäisenä?

Ainakin jalkahiellä hierottuja keinunjalkoja. Meillä niitä pureskeltavia päitä on 12!
Mitä sitruunakilo maksaakaan? Sitruunansiivuilla kun maustaa muutaman kerran keinunjalkoja, saattaisi pikkukoiralle kelvata omatkin purulelut. Luulisin.

Edesmenneellä Hymyllä oli tapana singahtaa ulos (joskus ihan kylille asti omatoimilenkille) avatusta ulko-ovesta.
Uutta prinssiä odotellessa vaihdettiin koko ulko-ovi ja poistettiin yksi väliovi. Se korvattiin turvaportilla.

                                     Ruokasäkkikin muistettiin tänään hakea:

 Lattioilla on ensiviikkoja varten varamatot, vaihdetaan normimatot kunhan prinssi osaa pidätellä.

Nimeäkin meillä makustellaan, Valente kun on syntymänimi. Valentesta on hiukan vaikea muodostaa kotinimeä, Valtehan olisi helppo, mutta tulee se entinen  hevoskauppias mieleen...

BERNINPENTU VAI BEMARI

Koiranpentujen hinnat ovat "kiitettävällä hintatasolla", sanoisin. Valintoja, valintoja on tehtävä, kuten entisen kissankin.

Olen ollut autoton tämän vuoden mutta ei se liikkumista ole haitannut. Nyt, kun olen tutustunut Nysseen, olen päässyt ihan ihastumisen makuun enkä sitä pois vaihda.

Mutta- jos en olisi päätynyt uuden bernin hankkimiseen, saisin samalla hinnalla oikein mittavasti maanteitä kuluttaneen ja reilusti käytetyn Bemarin. Vikoineen päivineen.

Jos en ostaisi sitä ikivanhaa Bemaria, tai berninpentua, pennun hinnalla voisimme herra Kukkaron kanssa  mennä Budapestiin neljäksi päiväksi joulun aikaan.

                  Bemarin vakuutus olisi samaa luokka kuin kattava berninpennunkin vakuutus.

Vakuutuksen vuosihinnalla toinen meistä -herra Kukkaro tai minä- rouva Myttynen voisimme lomailla viikon Benidormissa ja potea siellä turistiripulia ja tulla nahka palaneena väsyneenä kotiin.
                                                     Uh, sanon minä!

     Kun tulevankin pennun kanssa päästään tähän tilaan ja kokoon, ei tarvita Bemaria, Benidormia eikä Budapestiä. Saadaan sylintäydeltä bernirakkautta!

     

                   Hymy: Päiväniemen Boogie-Woogie 30.7 2006-10.5 2015

PIKKUPRINSSINPOLKU PUOLENHEHTAARIN METSÄSSÄ

                            Ajelin tänään nurmikoita uudella Stigalla. Ensimmäistä kertaa. Ihan vain ajankuluksi?!  Ei ihan hyvin sujunut kun kone on vetävä ja minä tällainen lyhyenläntä persjalkainen Suomineito. Piti pistää vikkelästi croksia toisen eteen, että olisi koneen perässä pysynyt.
Välillä kone vähän keulikin kun veto oli niin kovaa. Puoliso- herra Kukkaro sai taas ojentaa: " Tee niin ja niin, ota toisenlainen ote, et siitä muuten mitään tuu!" Jne..

Sain kuitenkin leikattua tulevan Pikkuprinssinpolun leikkimökin taakse. Siinä on tulevan prinssin pehmeä teputtaa sammaleisella polulla!
Enimmät lehdet sain pihanurmeltakin ajettua. Tarkan katseen seuraamana.
On se kumma, kun miehet ovat kuin mustasukkaisia tietyistä töistään jos joku niitä vähän huvikseen tekisi. Vai koneisiinko ovat ihastuneita? Oksasilppuri on minun reviiriäni, eikä puoliso- herra Kukkaro sitä koskaan käytä, korjausapua antaa jos on sellaiseen tarvetta.

Tänä kesänä joriinit (dahliat) istutin tyhjäksi jääneen kukkapenkin reunaan. Nyt ne vasta kukkivat ja ovatkin  korkeita ja aivan upeita katseltavia. Niitä laitan tulevana kesänä enemmän.

LASKETTU AIKA LÄHESTYY

Lauantaina käytiin katsastamassa taas pentulauma. Vastaanotto oli rennon unelias.

                                                            Tarkkailupaikalla

  
                             "Kääk, hei pojat, älkää mun uima-allasta tyhjentäkö, missä mää sitten uin?"

 
                                                  Asiamiespostitusta

                                                     Vivaldi?

                                          Versace?

                                              Vampire?

                                              Valente? (Valente on nimetty meille)

                                               Volbeat?

Kuvissa pitäisi olla poikapennut, mutta kuka niistä tietää vaikka pari tyttöäkin olisi joukkoon mahtunut. Pentueessa on kaksi narttua ja viisi urosta.
Nimet ja kuvat eivät vastaa totuutta, ellei sattumalta joku kuva ja nimi olisi oikeat.
Maanantaina pentulauma oli tehnyt reissun eläinlääkäriin ja saaneet sirut ja rekisterinimet. Ja pojilla oli pallitkin paikoillaan.

Edellisellä viikolla olivat retkeilleet palvelutalossa ja kotitarhassa kävi pikkukoululaisia, näin nähtiin FB:stä
Lauma on saanut kokea monenlaisia rohkaisevia elämyksiä kasvattajatiimin puolelta. Kehuja reippaudesta ryhmä onkin saanut. Sääkin on pysynyt erinomaisena pentujen ulkoilulle.

Meillä kotona ei ajatukset tahdo pysyä arkisissa asioissa kun niin odotetaan sitä laskettua aikaa joka on lauantain aamupäivällä.

Koti pentukuntoon-projekti vielä jatkuu...

VÄÄRIN AUTETTU

Otin omaksi projektiksi talon edustan ja kukkapenkin välisen käytävän tuunaamisen.
Aikani siinä kaivelin ja tunaroin, puoliso -herra Kukkaro touhujani pihakeinusta seuraili, kunnes:
"Ei sitä tollai tehrä, kato ny se on ihan vino; missä sulla on mittanauha, lapio, hara, millä sää tätä kaivat?" Jne.
                     Piruuttanikin laitoin peräpeilikuvan kun tuli siihen äkseeraamaan:

Omaa luottokuokkaa sain kuitenkin hiki hatun alla heilutella.

                                          Kesän  paras työkalu huilitauolla.

               Puolivalmista tuli, muutamat kärrylliset mursketta pintaan niin kelpaa kävellä. Käytävästä    tuli melkein metrin levyinen.

   Penkissä kasvaa keskellä kuusi Mooseksen palavaa pensasta, sinipallo-ohdaketta, raihnainen ja surkea maatiaisleimu, jalomalvaa, varjoliljaa, unikkoa, maksaruohoja ja pihanpuolella sammalleimua.
Terassin kulmaukseen jäi sopiva paikka syystähdelle, näkyvät hyvin perhosineen bloggaushuoneeni ikkunasta. Tulppaanitäydennystä haen vielä tähän penkkiin.

Terassin toisella reunalla aloittelin toisen kukkapenkin raivausta. Se saa olla kesannolla kevääseen asti, tulen olemaan raju otteissani ja aion myrkyttää vuohenputkikasvuston ja muut haitat.

Jäin vielä hikoilemaan pihatöiden pariin kun puoliso- herra Kukkaro lähti tasaamaan verensokereitaan.

Onneksi ei eilinen kolmetuntinen omenashow kyllästyttänyt. Saatiin taas yli kymmenen litraa veivattua tuoremehua pakastimeen, nyt Huvituksen lopuista ja Punaisesta kanelista. Kaneli on ainoa omena, josta on löytynyt muutama omanakääriäinen. Mitään myrkytyksiä ei tänä(kään) kesänä omenille tehty. Ja muumiotautikin on vähenemään päin.
 
"Missä sulla on se omenaleikkuri, mää voisin pilkkoa omenia jos sää tekisit sitä hyvää piirakkaa."

No teinhän minä, kun nöyrä pyyntö tuli, kaurapaistoksen valmiiksi. 

Emmerdalelle ja iltakahville sen paistan, kunhan sitä ennen käydään tekemässä yksi kuljetuskeikka.

Ja muistetaan ostaa jäätelöä paistoksen seuraksi.

LOMAILUN LOPPUA

Päätettiin herra Kukkaron kanssa käydä vielä pienellä lomasella Tallinnassa. Ihan vain kahden kesken. Elokuussahan samanlainen loma vietettiin lastenlasten kanssa.
Perhe-elämä muuttuu viikon kuluttua pysyvästi kun koiranpentu kotiutuu.

Päivä Tallinnassa oli leppeä ja aurinkoinen, tehtiin vain lyhyt kävelykierros kaupungin keskustassa.

                            Vanhan kaupungin kujiin ei tällä kerta haluttu mennä.

                      Lempihotellimme Nordic Forum on Viru-keskusta vastapäätä.

     Hotellin vieressä on pieni kauppakeskus Forum jonka käytävän perältä löytyi pieni nappikauppa.

Kankaita siellä oli monta pöydällistä, mutta aika hintavia minun tarpeisiini. Nappeja oli vaikka mihin tarkoitukseen. En ostanut, kun laatikoissani niitäkin on riittävästi. Lankoja tässä pikkumyymälässä oli vain muutama epämääräinen akryylikerä. Pari alennushintaista puista huivinpidikettä sain ostettua.

Tallinnan sataman läheisyydessä olevaa kauppakeskusta remontoidaan ja sieltä oli viime käyntimme jälkeen suljettu kaikki Rimiä vastapäätä olleet myymälät, eikä tuttua kahvilaakaan enää ollut.

Edellisellä kerralla kiertelimme tyttöjen kanssa sataman läheisyydessä Rotterman- kauppakeskuksen muotiliikkeet, nyt sekin alue alkaa olla siistissä kunnossa, ainakin katujen päällysteet oli saatu valmiiksi.

Tälle virkistysmatkalle lähdettiin taas omalta kylältä Ikaalisten Matkatoimiston kyydillä. Vähän tuo matka on tylsänpuoleinen, kun matka kotikulmalta satamaan kestää yli neljä tuntia. Ja sama takaisin.

Oli tarkoitus täydentää viinikaapin sisältöä, mutta tulimmekin valaistuneeksi: eihän sitä koiranpentua voi pienessäkään kekkulissa ulkoiluttaa. Siis jätimme enemmät viinipönikät ostamatta ja vietämme tipattoman syksyn-talven-kevään-kesän jne. Jospa ne kotitekoiset riittäisivät -sitten kun ne valmistuvat tulevana keväänä.

Paluumatkalla söimme herkullisen Buffet-lounaan ja ehdimme ottaa kunnon nokoset ennen laivan tuloa satamaan. Yön vietimme laivalla ja tulee kulumaan  pitkä aika kun taas lähden laivalle yöksi. On ne sängyt niin...

"Sukat on sillä makkaralla"

Joskus kesän kynnyksellä ostin halpakaupasta pihakengät ja näillä pitkillä kävelymatkoilla ne ovatkin osoittautuneet ihan luottokengiksi. Seuraavaa kesää ne eivät enää tule näkemään, joten kiitos tästä kesästä. Puoliso luottaa vain Eccoihin.

                           "Kaikell`viisii maalima vinos"- sanoi aikoinaan edesmennyt anoppi.

             Kotipihassa oli kesän ainoa joriini puhjennut kukkaan, mittaa tämän varrella on yli metri.

Tuleva viikko kunnostetaan kotia koiranpentukuntoon, hoidellaan parin lähipiiriläisen asioita; kuten uusien verhojen, päiväpeiton, tyynyjen ja pöytäliinan ompelua, yhden huushollin täydellistä siivoamista, omien ompelusten loppuunsaattamista, jatketaan omenasouvia jne. Viikon työlista näyttää täpötäydeltä.

Onneksi tuli lomailtua.

Sunnuntaina nähdään mikä poika saadaan omaksi Jymyksi.

VALKEA KUULAS JA KESSUNKASVATUS

Kun olin vielä lapsi, siis ennen 50-lukua, isovanhemmillani oli puutarhapalsta Nekalan siirtolapuutarhalla. Siellä ei ollut mökkiä kuten myöhemmin Litukalla. Omenapuita ja marjapensaita siellä kuitenkin kasvoi.
Muistan, kun äidin kanssa palattiin syksyisenä päivänä sadonkorjuuretkeltä. Istuin pyörän tarakalla ja kädessäni oli iso omena palstan puusta, Valkea Kuulas, sanoi äiti. Omenan nimi, ulkonäkö ja maku jäivät siltä retkeltä ikuisesti mieleeni.
Pitelin omenaa kädessäni kun pysähdyimme nykyisen Viinikan liikenneympyrän paikkeille ja kävelimme Viinikan ratapihan asuntoparakkien takapihalle.
Ukki Myttynen oli antanut äidilleni tehtäväksi hakea parakin takaa ukin viljelyksiltä kessun lehtiä. Ukki niitä  kuivatteli hellan päällä ja paperipäällysteisessä nojatuolissaan istuen  kuivuneita lehtiä pienenteli piipunpesään sopivaksi. Kessun hajun muistan vieläkin.

Omenamuisto on mielessäni näinä päivinä kun tuo omenoiden säilöminen on ajankohtaista.
Taas on veivattu Huvitukset tuoremehuksi.
Ensin omenat on pesty Ikean pyykkikorissa:

                            Lohkotut Huvitukset silppuroidaan ikivanhassa Philip Ahkerassa:

                           Ja veivataan tuoremehuksi ja tulevaksi siideriksi Tarhurin puristimella.

             Kolmesta ämpärillisestä tiukasti puristettua möhnää tulee yhdeksän litraa vahvaa mehua.

Tupperwaran isoon kakkukupuun mahtuu kaksi kuivaa omenajätekakkua. Harmi kun ei ole lampaita, niille ne olisivat kelvanneet. Kompostin ampiaiset saivat herkkuaterian.

Vieläkin on Huvituksen yläoksilla kymmeniä litroja omenia. Punainen Kaneli vielä kypsyttelee, samoin Melba ja Lobo. Kunhan ne ovat maukkaimmillaan, teen niistä raikkaamman makuista -Huvitus on vähän mauton omena- tuoremehua tai siideriä, jopa viinintekoon voin ryhtyä.

Omeniin liittyy toinenkin unohtumaton varhainen lapsuusmuisto.
Silloinkin olin alle kouluikäinen kun jonakin syksynä vierailimme Turussa. Kyläpaikan pöydällä oli kulhollinen omenoita ja niiden vieressä telineessä pikkuisia veitsiä. Vieras täti neuvoi kuinka sillä pikkuveitsellä saa omenan kuorittua ja lohkottua suupaloiksi.
Vuosia myöhemmin kun omaa pihapiiriä rakenneltiin haaveilin minäkin täydestä omenakulhosta olohuoneen pöydällä vierellään pikkuveitset telineessä.
                                Nyt omenia on ollut jo monta vuotta syksyisin kulhossa pöydällä

         Telineessä on muistomerkki edesmenneeltä Hymyltä; "Miltä tää veitsi mahtaa maistua?"

Hymystä päästäänkin taas odotuksen ilmapiiriin, ja keskusteluun tulevan koiramme nimestä .
Puoliso- herra Kukkaro kuunteli vähän nenä kippurassa meidän tyttöjoukon suunnittelemaan nimeä, sitä Jymyä.
"Ei tehrä siitä Jymyä, tulee ihan kessutoppa mieleen!"
Niin, ja minulle tulee mieleen ukki Myttynen joka sitä kessua kasvatti.

Mutta, näin meidän kesken, pidetään bloginimenä Jymy, kotinimi on vielä mietinnän alla.