keskiviikko 14. syyskuuta 2016

BERNINPENTU VAI BEMARI

Koiranpentujen hinnat ovat "kiitettävällä hintatasolla", sanoisin. Valintoja, valintoja on tehtävä, kuten entisen kissankin.

Olen ollut autoton tämän vuoden mutta ei se liikkumista ole haitannut. Nyt, kun olen tutustunut Nysseen, olen päässyt ihan ihastumisen makuun enkä sitä pois vaihda.

Mutta- jos en olisi päätynyt uuden bernin hankkimiseen, saisin samalla hinnalla oikein mittavasti maanteitä kuluttaneen ja reilusti käytetyn Bemarin. Vikoineen päivineen.

Jos en ostaisi sitä ikivanhaa Bemaria, tai berninpentua, pennun hinnalla voisimme herra Kukkaron kanssa  mennä Budapestiin neljäksi päiväksi joulun aikaan.


                  Bemarin vakuutus olisi samaa luokka kuin kattava berninpennunkin vakuutus.

Vakuutuksen vuosihinnalla toinen meistä -herra Kukkaro tai minä- rouva Myttynen voisimme lomailla viikon Benidormissa ja potea siellä turistiripulia ja tulla nahka palaneena väsyneenä kotiin.
                                                     Uh, sanon minä!


     Kun tulevankin pennun kanssa päästään tähän tilaan ja kokoon, ei tarvita Bemaria, Benidormia eikä Budapestiä. Saadaan sylintäydeltä bernirakkautta!

     

                   Hymy: Päiväniemen Boogie-Woogie 30.7 2006-10.5 2015

2 kommenttia:

  1. Eläimet toki tulevat maksamaan elämänsä aikana pitkän pennin, mutta sitä iloa, jonka niistä saa, ei missään rahassa voi mitata. Niin se vain on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaativan rodun hoito juurikin pentuaikana on jokseenkin hintavaa, myöhemmin se tasoittuu. Omista menoista ja haluista on hyvä syy tinkiä. Onhan meillä jo 16 vuoden kokemus tästä rodusta.

      Poista