lauantai 7. helmikuuta 2015

SAIN SANOTUKSI

Viikonloppuvieraana on tällä kertaa kahden pojan lapset eli R.Mikael ja P.Sylvi.S, sekä yksi R. Mikaelin kaveri.
P.Sylvi.S:n kanssa käytiin uimahallissa. Minä vähän vesijuoksinkin, hyvältä tuntui.

Puoliso jätettiin pesemään autoja. Minuahan ei olla pyydetty toista kertaa autonpesijäksi. Ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen kerran sitä tuhersin toissavuonna.

Saatiin toinenkin auto kotiin perjantaina. Se on ollut Kolmannen Pojan työautona muutamat viimeiset viikot.

Puoliso lupautui tekemään pullataikinan odottaessaan meitä ja autoa uimareissulta. Olin luvannut lapsille laskiaispullia illaksi.

Pullia pyöritellessäni lausahdin:" Mua on aina ärsyttänyt kun sää et osaa laittaa näitä jauhopusseja siististi kiinni." Ensimmäisen kerran sain tästä viasta mainittua. Ja avioliittoa on takana 45 vuotta!
Puoliso:" Hyvin sää ne oot aina auki saanu." 
Sainhan tuo suuresti vaivanneen asian vihdoinkin ilmaistua. En usko, että tuo pussinsulkutilanne tulee korjaantumaan. Minä niitä sitten viikkailen mieleiseeni asentoon kaapin hyllyillä. 
Edellisen kerran tässä viikolla pussinsuut oikaisin kun Puoliso oli  innostunut leipomaan jauheliha/riisipiirakkaa. Nyt ei ollut kaalia mukana, mutta muuten maukasta ja täyttävää piiras oli.
Näissä puuhissa minun paikkani on taas taka-alalla, ohje kun on anopinaikainen eikä miniän sovi sen tekemiseen puuttua. 
Tarkkaa asettelua tällä sektorilla.

Pojat ovat linnoittautuneet perähuoneeseen. Kaveri toi mukanaan jopa oman tietokoneensakin, että saavat pelata. Joskus ovat hakeneet televisiot toisesta huoneesta niin että niitä on ollut kaksi vierekkäin.
Kolmaskin kaveri illan mittaan poikkesi "peliluolassa".

Pullalautasen ensimmäinen erä tyhjeni nopeasti.

Hymyllä on pitänyt kiirettä  odotellessa koska saa herkkuja. Lattialla pöydän vieressä on pieniä lammikoita herkkuhetkien jälkeen.
Pullanvartija.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti