INHIMILLISIÄ TEKIJÖITÄ

Eilen iltamyöhällä juutuin TV:n ääreen niin hartaaasti, että sukankudin pysyi koskemattomana sylissäni.

Inhimillisessä tekijässä käsiteltiin  herkästi ja puoleensavetävien haastateltavien kautta tätä nykyajan inhimillistä asiaa -yksinäisyyttä ikäihmisenä.
Käytettiin uusia ilmaisuja -löytävä vanhustyö- tarinatoiminta. Arkisia sanoja ja niin ymmärrettäviä sisällöltään.
 Omassa naistenvaltaamassa lähipiirissäni en päässyt havaitsemaan sellaista, nyt esillenostettua jopa ongelmaksi noussutta ilmiötä eli kodin siisteyden muuttumista. Eiliset keskustelijat toivat esimerkkinä muuttunutta toimintakykyä pitää koti siistinä,  sellaisena kuin se aiemmin oli ollut, esteenä kutsua vieraita kotiinsa. Ja ystävien kaikkoaminen, oli syy mikä tahansa, on ikääntyvälle yksinäiselle ihmiselle paha paikka.
Ohjelman aikana ihailin haastateltavien selkeää ja yksinkertaista kielellistä tapaa ilmaista asioita. Melkein kuin  selkokieltä olisi kuunnellut.

Äitini vielä yli 90-vuotiaana oli hyvin tarkka kotinsa järjestyksestä ja siisteydestä. Myös puolison äiti piti kotinsa puhtaana ja pöytäliinat ojennuksessa. No, samaa "vikaa" tietysti itsessänikin: kun saan vihjeen, että on vieraita poikkeamassa käy kova tohina imurin ja pölyhuiskun kanssa, että edes enimmät villakoirat saa nurkista häädettyä. Eilenkin kävi niin vaikka vieras oli Ensimmäinen Poika kuopuksensa kanssa. Kaikki ylimääräiset ompelukset ja kuivuneet kukat ehdin siivoilla näkymättömiin ja hyllyjen ja ovien pinnat pyyhkiä puhtaiksi. Eikä Poika niitä edes huomannut kun teki autonhuoltoa.

Alkuviikolla oli erään yhteisöni, joka sekin on "löytävän ja toimivan vanhustyön", kuukausitilaisuus jossa tuttu entinen kirkkoherra oli nostattamassa piiloutuneita tunteitamme taas päivänvaloon.
"Onko Teistä joku tuntenut joskus katetutta? Ei kai!"
"No ahdistaako? Mikä? Tulevaisuus? Sairaus? Kuolemanpelko? Sota? Luonnonkatastrofit? Kosmiset asiat?"
"Ei elämän ole tarkoitettukaan olevan helppoa."
" Kaikki mikä minussa on, se on normaalia, se mikä on muissa on poikkeavaa."

Me kuunteluoppilaat kuuntelimme tuttua "saarnaajaa" äänettöminä.
Kotiinlähtiessä saimme ohjeen:
"Kohtaa pelkosi, elä se!"

PIHANSIIVOUSTA JA MUITA HARRASTEITA

Kädentaidot messuilla kävin pikaisesti jo perjantaina. Olen pyörinyt siellä koko niiden olemassaolon ajan  joka syksy kahdenkymmen vuoden ajan. Moni koju on tullut tutuksi ja sen olinpaikan jo muistaa.
Yhtään tuttua en koko matkalla tavannut.
Matkan tein taas bussilla, oma auto ja messuruuhka -ei kiitos.
Jo reissua suunnitellessani tiesin, etten mitään erityistä aio sieltä ostaa. Kaapeissa on vielä edelliskerroiltakin käyttämättömiä askartelutavaroita. Ja joitakin on käytetty vain kokeeksi.
Silmänruokaa siellä taas oli. Sitä lähdinkin enimmäkseen etsimään. Kameraa en mukaan ottanut, joten kuvia ei messuilta nyt ole näytettäväksi.

Lauantaina poikkesimme Järvenpään tienoilla ja automatkalla kudoin toisen sukan. Toinen valmistui edellisenä iltana. Lämpimät raitalapaset saa joku tytöistä.

Tänään siivoilin terassilta lehtijäämät ja poistin (käsin) seinustan villiviinin kellastuneet lehdet (niitä tuli jätesäkillinen kompostoitavaksi) ja perennapenkeistä viimeisetkin roskat. Keväällä ostetun suursäkin mullalla katoin kaikki perennapenkit. Levitin multaa muutaman sentin kerroksen kaikkiin penkkeihin, nyt ei enää heinät siemennä joten keväällä on odotettavissa rikkaruohottomat kukkapenkit. Vai onko se toiveajattelua?

Huvitus-omenapuu sai kuusenkynttilät oksilleen.

Ja käytiin asuntonäytöllä.

Nyt oli tunnelma hmmm...

MIHIN OLENKAAN PÄÄNI PISTÄNYT

Viime päivinä on tullut hiukan tuskasteltua omia lupauksia. Nimittäin: olen lupautunut eräänkin Lähipiiriläisen asioiden hoitajaksi enkä arvannut, että se on toisinaan kokopäivänen "virike".
Asiat lähtivät hyvin rullaamaan heinäkuisen hoitoneuvottelun jälkeen; luvassa oli kylvettäjä ja ruokapalvelu. Minä lupauduin siivoojaksi.
Kun asioita alkoi järjestelemään asialliseen malliin, niin kehittyihän niistä taas monta uutta järjestettävää. Kuten asunnosta  kelvottomien tavaroiden poistaminen ja uusien hankinta. Kirpputorit ja kierrätykset tuli kierrettyä ja Tori.fi:n tarjonta selattua. Löysinkin sopivat tuolit. Lähipiiriläinen liikkuu pyörätuolilla kun jalat liiasta nesteytyksestä ovat hiukan rimpulat ja tasapainokin on vetelänpuoleista. Tuolien piti olla tukevat, ettei siirtymät pääty lattialle.

Minä kun en osaa ajella peräkärry autonperässä niin jouduin anomaan Puolisoa -herra Kukkaroa ajomieheksi. Lupautui kun lupasin kuitata bensarahat.
Ensin haettiin tuolit ja uusia kodintarvikkeita kassillinen. Hyvin saatiin tavarat perille ja poistettavatkin peräkärryyn ja kaatopaikalle.

Kolmen päivän Tallinnanreissumme aikana olikin sattunut kummia. Se selvisi jo kotiutumisiltana.

Tuskaa aiheutti  ennestään tuntemattoman tuttavuuden ilmaantuminen Lähipiiriläisen elämään. Oli tullut kutsumatta ja pyytämättä kuin eräälle entiselle...
Tuntematon tuttavuus sattui olemaan paikalla kun selvitin Lähipiiriläisen kanssa outoja ostoksia oudoissa paikoissa.  Tuntematon lausahti kuolemattoman lauseen ."En se minä ollut..."
Asunnon kunnosta päätellen seuraa oli ollut jo muutaman päivän.
Pidin sellaisen mäkätyksen miehille, etten ole moiseen sortunut vuosikausiin. (Lähipiirini kyllä tietää millainen olen parhaimmillani kun suutun.)"En se minä ollut..."

Uudesta tuttavuudesta seurasi se, että pankkitili oli mennyt tyhjäksi, ei Lähipiiriläisen tarpeisiin. Ja siitä taas seurasi se, että pankkikortti piti kuolettaa. Ja siitä taas seurasi se, että varallisuutta piti toimittaa kädestä käteen. Välimatkaa 30 km. Tupakat eivät saaneet loppua.

Eilen perjantaina oli Lähipiiriläisellä kylpypäivä ja olikin sopiva tilaisuus freesissä kunnossa käydä avaamassa uusi tili ja päivittää muutenkin pankkiasiat. Pankkejahan ei enää ole jokaisessa kivijalassa joten Tampereen keskustaan piti mennä.
Invataksin tarpeessa olimme. Tai Kelataksin. Tai Sotetaksin. 0100100 auttoi, väärä tilaus. Taas 0100100, kyyti luvattiin mutta: ei ole pyörätuolioikeutta! "Sen saa toisesta puhelinnumerosta, mutta annan oikeuden tähän kertaan." Himputti, mistä sitä voi tietää mitä kulkuneuvoa avuton henkilä asioita toimittaaksen on oikeutettu käyttämään. Hiki siinä minulle tukkaan nousi.
Pankkeihin päästiin ja asiat saatiin hoidettua.
On se aikamoinen vastuu kun ottaa hoitaakseen toisen ihmisen asiat. Vapaaehtoisesti. Minulla näitä on nyt kahden asiat hoidettavana.

Lähtiessämme olin ladannut pyykkikoneen pesua varten ja tullessamme saisin ripustaa pyykit kuivumaan.
Ja katin kontit. Outo kone, yksi vipu väärässä asennossa ja kuivat pyykit koneessa. Jo taas pukkasi kiukunhikeä otsalle. Koko päivänä en ollut aamuteen jälkeen mitään suuhuni pistänyt, ei tosin Lähipiiriläinenkään joten tunnelman saattoi aavistaa kireähköksi vaikka sanoja ei vaihdettu.

Kotimatkan tein perjantain työmatkaruuhkassa, sain siinä tasoitella väsymystäni kaupunkireissun ja siivousurakan jälkeen. Ei sitä enää tällä iällä monia toimia jaksa päivän mittaan järjestellä.
Kotona Puoliso- herra Kukkaro alkoi ikävissään selvittää minulle uuden tv-antennin ominaisuuksia joista minulla ei ole minkäänlaisia ajatuksia.

Pieni ranneliike riitti vaiennukseksi, ranneliikkeen sanoma on tullut Puolisolle tutuksi melkein viidenkymmenen yhdessäolovuoden aikana.

Puoliso toi minulle terassille vastakeitettyä kahvia ja herkullisia lusikkaleipiä.

Päätin siinä istuessani palkita vähän itseäni. Ostan uudet Fiskarsin oksasakset ja häivyn puskien perkuuseen muutamaksi päiväksi.

Ei saa häiritä.

VIIKONLOPPUPUOLEN TOUHUSTELUJA

Torstai kului aamupäivästä illansuuhun sosiaalisissa suorituksissa.
Tiedossa oli käynti Kipsijalkaisen kanssa Hatanpäällä puolenpäivän jälkeen, mutta jo aamuvarhaisella tuli soitto:"Voitteko tulla tuntia aiemmin?" Sopi minulle, vaikka olin suunnitellut aikatauluni toisin.
Ensimmäiseksi kiirehdin Lähipiiriläisen asunnolle pyykkikonetta käynnistämään ja ostoksia viemään ja sieltä kiireenvilkkaa toiseen suuntaan Kipsijalkaista invataksilla saattamaan Hatanpäälle.
Hatanpäällä asiat sujuivat taas joutuisasti, tai niin nopsasti kuin mahdollista kun ensin pitää poistaa kipsi ja kiirehtiä eri kerrokseen seuraavaksi pyörätuolista röntgenpöydälle ja  taas vaihtaa kerrosta ja sieltä lääkärin vastaanotolle josta taas kipsattavaksi ja hoitopöydälle nostetuksi. Onneksi on taito pyörätuolilaisen käsittelyyn entisestä ammatistani.
Taas laitettiin uusi kipsi, vielä ainakin kolmeksi viikoksi. Nyt laitettiin kipsin väriksi violetti, aiemmat olivat musta, punainen, valkoinen, sininen ja pinkki. Alan minäkin pian olla pätevä kipsaaja kun olen saanut olla kuin oppisopimuksella vieressä katsomassa.

Reissun päätteeksi kävimme kahvilla ja pullalla.
Aikaa oli kulunut taas monta tuntia ennenkuin pääsin omille asioilleni.

Puoliso- herra Kukkaro osti talvella itselleen Lumian -kun halvalla sai. Käyttöä sille ei kuitenkaan näyttänyt kertyvän, joten pyysin sen omaan käyttööni.
Elisa-shopista kävin vaihtamassa sim- korttini Lumiaan sopivaksi ja myymälän Jesse tai Juuso sen  paikalleen asensi.
Kotona innoissani aloitin puhelimeen tutustumisen. Mitä ihmettä: puhelinnumerot olivat kadoksissa. Ei, ei, näin ei voi käydä! Puoliso toi minulle uuden Prepaid-kortin jolla yritin saada Dorostani kadonneet numerot löydetyksi. No eihän se onnistunut, Doro kun ei talleta numeroita puhelimeen ja kortille kuten tavallisissa puhelimissa on ollut käytäntö.
Ja toinenkin ärsyttävä asia Puolison puhelimesta ilmeni: siihen oli talletettu hänen puhelinluettelonsa, sen oli tehnyt DNA:n kaveri. Ja muutkin tiedot joten en saanut omia tietojani sinne toimimaan. Minä kun olen aina ollut Saunalahti-ihmisiä.
Ja tästä ärsyyntymisestä seurasi se, että hain itselleni oman Lumia 635:n, valkoisen, ja siihen ihan ikioman liittymän, tiedot ja asetukset. Myyjä tarjosi toisen käyttöjärjestelmän puhelinta, mutta olen tottunut tähän Windowsiin enkä ollut kiinnostunut muusta. Ehkä toisella kertaa. Kun valitin numeroiden katoamisesta mainitsi myyjä kuin ohimennen, että näissä Lumioissa on ollut vähän sellaista numeroiden kadottamiseen taipuvaisuutta! Onneksi omani löytyivät vanhoista puhelimistani kun niitä aikani etsin ja siirsin.
Perjantai-ilta siinä puhelinten käyttöönsaamisessa meni. Lumiaa käytän muuhun kuin puhumiseen. Kunhan muistan ottaa sen mukaan kun lähden Puolison seuralaiseksi rautakauppa-sähköliike-puutavaraliikeym.asioille. Takapihoilla odotellessani kuluu aika paremmin. Bilteman, Ikean ja Clash Olssonin ym.kuvastot jo osaankin melkein ulkoa.

Vanha kunnon mummopuhelin on verraton pelkkään puhumiseen ja tekstiviestien lähettelyyn. Se pysyy hyvin kädessä ja siinä on hyvä kuuluvuus.

Eikä tässä vielä kaikki.
Uutta kameraahan olen haikaillut jo jonkin aikaa. Nyt Puoliso yhytti ammattilaisen antamaan vinkkejä minun
tarpeisiin ja käyttöön sopivasta kamerasta.
Lauantaina se yhdessä käytiin ostamassa. Puoliso hymisi vieressä kovinkin kiinnostuneena myyjän antaessa minulle ohjeita kameran käytöstä. Termit olivat sellaisia joita en oikein ymmärtänyt,  nyökkäilin vain tietäväisen näköisenä
"Meinaakko sääkin tota kameraa käyttää kun olit niin kiinnostunu?" "En kai, mutta mua kiinnosti ne tekniset ominaisuudet."

Järjestelmäkameraa havittelin, mutta aloittelen tällä.

Työväenopistossa on alkamassa valokuvauksen alkeisopetuksen kurssi ja aionkin ilmoittautua sinne.

Jotakin tällaista kuvillani tavoittelen.

Riippumatto odottaa kutsuvana vaikka ohjekirjan lukijaa.

LOMALAISIA

Ensimmäinen Poika tuli maanantaina Kuopuksensa kanssa lomaselle. Autorempaksihan se taas muuttui.
Viikko sitten alkaneen autoharmin Poika aikoi korjata meillä kaikessa rauhassa kun Kuopuksella oli muuta seuraa ja tekemistä mummin kanssa.
Reissuja varaosaliikkeisiin ja konsultaatioon korjaamossa ja naapurin autoekspertin kanssa tuli useita.
Korjauskahvitaukomukeja oli siellä täällä pihaa, aika monta. Tuumaustaukoja tuli näköjään pidettyä.

Me vain Emmin kanssa keinuteltiin ja hypittiin trampalla. Minäkin.
Välillä sain istua aurinkotuolissa kirjan kanssa, lukemisesta ei tullut mitään, piti katsoa esityksiä, aina uusia ja uusia.

Tiistaiaamuna minulla oli aika kuulotutkimuksiin Tampereelle. Sielläkin todettiin kuulonalenema ja tilaukseen meni uudet kuulolaitteet, nykyaikaiset, pienet, lähes näkymättömät.

Kuulon alenema ja sen tutkimisen lisääntyminen on meidän suurten ikäluokkien kasvava pulma. Kun ei kunnolla kuule, jättäytyy helposti ulkopuolelle harrastuksista, kulttuuritarjonnasta, opiskelusta, sosiaalisesta kanssakäymisestä muiden kanssa. Se on ikävä ilmiö, itsekin olen joutunut jättämään joitakin harrastuksia alentuneen kuuloni takia. Nyt asetan toiveet korkealle kunhan saa uudet kojeet käyttööni.
Työväenopiston esitteet on  julkaistu ja sitä selatessani heräsi into lähteä jotakin taas harrastamaan.

Olin laittanut myyynti-ilmoituksen Tori.fi:n ja heti joku halusikin tuotteen luvaten hakea sen puolilta päivin.
Hakijaa ei kuulunut, ei näkynyt ja Emmin ja minun suunniteltu kaupunkireissu jäi tekemättä. Mieli teki katsomaan Teatterikesän esityksiä, Sorsapuistoon ja torille. Harmitti aika paljon.

Herkuteltiin sitten kesähuoneessa myöhästyneellä syntymäpäiväkakulla.Kakunpäälliset poimittiin vattupuskista. Pari vuotta sitten ostin Viherpeukaloilta keltaisen vadelman juurakoita, nekin muistoja lapsuuden Litukan mökin puskista. Nyt puskat antavat runsaasti satoa ja ensimmäiset kullankeltaiset kypsät vadelmat pääsivät Emmin 6 v-kakkuun.

Sattuikin niin, että Emmi on ollut lähes jokaisen syntymäpäivänsä aikoihin mummilalomalla ja joka vuosi kuva on otettu samassa tuolissa ja melkein samanlaista kakkua maistellen.
Nyt ei ollut enää Hymyä saamassa maksalaatikkonakkikakkuaan. Hymyllä oli syntymäpäivä Emmin kanssa samana päivänä.

                                  Ensimmäisen Pojan lapsuudenystävä poikkesi moikkaamassa:

Avaruusteknologiaa, uusia leluja miesväelle.

"Tällä voi mennä vaikka Roomaan katteleen nähtävyyksiä, ei tartte kävellä senkun seisoo ja antaa mennä ja tää on helppo kuljettaa mukana."

Vempeleen päällä seisotaan ja pidetään kiinni nauhasta ja ei kun menoksi, 12 km/h!

                                     Illan mittaan oli tullut viesti: "Asfaltti-ihottumaa liikkeellä."
Voi niitä miehiä, syntymävuosi 60-luvun alkupuolella, ovat tulleet leikkiviksi pojiksi jälleen. Nämä jo isoisänikäiset.

              Päivän välipalaksi Emmin kanssa herkuteltiin vattupuskien satoa omenapuun alla pihakeinussa.

Kaunis, lämmin ja tuulinen iltapäivä vietettiin taas rantasaunalla ja käytiin Kuuselan uimarannalla uimassa.

            Ensimmäinen Poika sai autonsa kuntoon ja isä ja tytär pääsivät ongelmitta takaisin Helsinkiin.

Puolisolta-herra Kukkaroltakin päättyi kesäinen työrupeama ja mekin päästään -kunhan huominen lähipiiriläisen hoitoneuvottelu on käyty ja saatettu toteutumaan-oman loman viettoon.
Päästään edes ajatuksissamme suunnittelemaan vaikka Tallinnan tai Tukholman reissua.

Jos jaksetaan.

JA SEITSEMÄNNEN PÄIVÄN JÄLKEEN HÄN AJATTELI LEVÄTÄ

Viikko sitten keskiviikkona tuli ToinenPoika tyttärineen lomanviettoon. Samana iltana vietettiin porukalla rantasaunailta kyläyhdistyksen saunalla.
Loppuviikko järjesteltiin sunnuntain juhlia.
Ja sunnuntain sateessa juhlittiin.
Maanantaina korjattiin paikat kuntoon.
Tiistaina oli taas Kipsijalkaisen kontrollikäynti Hatanpäällä. Samassa nilkassa murtuma, jo kolmannen kerran reilun kolmen kuukauden aikana.
Kipsijalkaisen mieli on vielä kuin nuorella kölvillä, mutta kroppa ja muisti ei, siksi  kipsattuun jalkaan vahingossa tulee varattua. Ja ongelmahan siitä saadaan syntymään. Jo kolme kertaa.
 Hoito aiheutti  päänvaivaa hoitaville lääkäreillekin, nyt odotellaan uusia lausuntoja ja toimenpidesuunnitelmia kunhan erikoislääkärit palailevat lomiltaan.
Olen iloisesti yllättynyt hyvästä palvelusta niin invataksien kuljettajilta kuin sairaalan henkilökunnaltakin.

Samalla reissulla vein Toisen Pojan tyttärineen Särkänniemeen.
Sattui sopivan lämmin ja aurinkoinen päivä viimeaikaisten sateiden lomaan.
Iltamyöhällä sakki kotiutui ja pahimpaan nälkään keitettiin oman maan Siiklit. Grillipihvien kanssa niistä herkuteltiin.
Tytöt vielä jaksoivat rankan huvipuistoreissun jälkeen pomppia trampoliinilla ja uiskennella altaassakin.

Keskiviikkona oli lomalaisten kotiinlähtöpäivä. Torstaina alkaa Hellin harjoitukset ja sinne teki mieli.
Kyyditsin lomalaiset junalle ja samalla reissulla kävin näyttämässä moppia yhden kehvelin kämpässä.
Säkillisen pyykkiäkin sieltä keräsin.

Tänään ollaan Puolison kanssa ihan vaan kahden kesken ja hissun kissun.

"PLIIS PLIIS MUMMI SAANKO JÄÄDÄ" JA PELOTTAVA YÖ

Eilisen juhlahässäkän aikana Kolmannen pojan tytär esitti kainoa vaativammassa sävyssä yökyläpyynnön. Kolme serkkutyttöähän meillä jo olikin. No mikäs siinä, tytöt viihtyvät hyvin yhdessä, kaikki neljä.
Jossain vaiheessa iltaa isommat tytöt mainitsivat menevänsä nukkumaan leikkimökkiin.

"Siellä taitaa olla kylmä."
"Ei oo, me laitetaan verkkahousut ja hupparit."
Pienin oli laitettu sanansaattajaksi: "Pappa vois laittaa sinne lämmityksen päälle."
"Me jo katottiin, että siinä alasängyssäkin voi nukkua, missä olis vilttejä niitten patjojen päälle?"
"Kaikille on makuupussit, ei tarvita mitään vilttejä."
"Muttakun me otetaan peitot ja siks tarvitaan siihen alle viltit."
"Ja tyynyt."

Juoksujalkaa tytöt mökkiä sisustivat yökäyttöön peittoineen ja tyynyineen.

Pappa oli puhutettu ympäri ja oli virittänyt jo lämmityksenkin päälle.

Välihomminaan tytöt melskasivat uima-altaassakin. Ja saunassa-uimassa-saunassa-uimassa. Löylykivet kalisivat kylmyyttään kun aikuiset saunaan menivät.

Iltamyöhällä kävin tarkistuskierroksella leikkimökissä.
Oveen olisi pitänyt virittää joku lukitus pelottamaan satunnaisia mökkiiinpyrkijöitä.
Koristekettinkiä tytöt olivat siihen tarkoitukseen löytäneet.

Vielä puolen yön aikaan näin leikkimökissä valojen palavan.

Aamulla huomasin ensimmäisessä huoneessa useita jalkapareja peittojen alta. Tuttuja olivat.
Toinen Poika oli yöllä nähnyt taskulamppujonon hiipivän taloon päin. Tytöt halusivat tulla sisälle nukkumaan.
 Syy: oli ollut oudon pelottavaa eikä uni tullut.

Kannatti kuitenkin kokeilla, pieni pelkääminen tekee hyvää!

KEVÄTJUHLIEN AIKAAN JA TODISTUKSET NÄYTILLE

Taustaa: äitimme-Vanha Rouva- jo edesmennyt, kotiutui sodan jälkeen Jääskestä  Tampereelle. Täällä oli ennestään sukua eli äidin kaksi isänpuoleista tätiä, toinen karjakkona Messukylän kunnalliskodilla ja toinen kotiapulaisena perheissä, olivat tulleet jo vuosisadan alkupuolella tänne Tampereen seudulle. Äitimme äiti -Mami- oli lähtenyt,  kun avioliittonsa oli karahtanut karikolle, Ameriikkaan 1927. Äitinsä -mamma- ei ollut päästänyt kahta alle 10-vuotiasta meren taakse outoihin oloihin vaan tytöt jäivät mamman ja papan hoiviin Jääsken Kuurmanpohjaan. Isäkin oli häipynyt omille teilleen.
Ja sodanjälkeisessä muutoksessa muukin suku asettui eripuolille Suomea maanviljelystä pitämään.
Tampereella tädit pitivät äitiimme tiivistä yhteyttä, suvussa oli monta naimatonta sisarusta ja lomillaan aina kävivät äitiämme ja perhettämme tapaamassa.
Isotädit, etenkin "Messukylän Helmi-täti" oli meille mummon korvike.
Toinen tädeistä, pyöreäposkinen ja -vatsainen Helmi-täti jäi työrupeamansa jälkeen asumaan Messukylän kunnalliskotiin ja siellä me lapset minun-vanhimman- johdolla kävimme tätiä tervehtimässä. Tädin huone oli sopivan kokoinen  sängylle, piirongille, keinutuolille, kirstulle ja vaatekaapille. Ikkunoissa oli valkoiset pitsiverhot ja sängyn takana auraa vetävä hevonen kyntöhommissa-seinävaate. Tädin tasakantinen kirstu on vieläkin minulla, tosin tuunattuna, aarteiden säilytyspaikkana.

Kuva on otettu toukokuun viimeisenä 1956 koulun kevätjuhlan jälkeen, olemme näyttämässä isotädille vastasaatuja todistuksia. Meillä tytöillä on äidin ompelemat keltaiset nailonmekot ja piipatut korkkiruuvikiharat. Pikkuveli on tyylikäs haalaripuvussaan. Tädillä on hiusten suojana hiusverkko. Se tai huivi oli hänellä aina hentoisten hiusten suojana.

                                            Kuvassa isotäti on juuri samanikäinen kuin minä nyt.
                                    (En rohkene perhepiirissä tehdä kyselyä olenko samannäköinen.)


                                            Messukylän kunnalliskodin kesäinen ryhmäkuva.

Kuva on -50-luvun puolivälin aikaan otettu, asukit taitavat olla samaikäisiä kuin minä nyt, eli n70-vuotiaita.

Keskellä kuvaa huivipäisenä hymyilevä on isotäti-Helmi. Takana Johtajatar ja Neiti-eli sairaanhoitaja.

Huomaa Reinot, huivit ja essut! Ja hampaattomuus.

Kunnalliskodin pihapiirissä kävi myymäläauto, joskus satuttiin samaan aikaan paikalle ja  isotäti osti meille lakritsapötköt.

Siinä se Helmi-täti keskellä kuvaa taas hymyilee huivinsa alla kädessään nahkainen käsilaukku joka sekin jäi minulle aarteeksi. Käytin käsilaukkua niin kauan, että se kului nurkista puhki.

Isotäti kuoli 60-luvun alkupuolella 77-vuotiaana.

Tänään kunnalliskodin pihapiirissä on Pappilanpuiston Palvelukeskus, eli jatkaa samoilla konnuilla vanhushuollon perinnettä.

 Uuden talon ikkunoista näkyy vanha päärakennus, viimevuosina se on toiminut harrastepiirien toimitiloina.

Oma kokemukseni laitosvanhuksista on vierailut -50 luvun Messukylän tai Takahuhdin- niillä nimillä  ne kulkivat -kunnalliskodissa. Silloin koin ilmapiirin siellä lämminhenkiseksi ja turvalliseksi. 

Pyhäpäiväkahvit pitkopullineen ja tassilta ryyystettynä tulivat meille lapsillekin tutuiksi. 

Asukkaista tuli tuttuja ja aina meitä jututettiin kun siellä vierailtiin.

Asukkaat olivat enimmäkseen naisia, vain muutaman vanhan miehen  näin.

Nyt on vanhushuolto suurten muutosten paineessa. 

Perheen ja lähipiirin vanhuksille elämän loppupuoli on ollut onnekas, laitoshoitoa on tarvittu vain hetkittäin. Oma äiti selvisi Viimeiselle Matkalleen vain kahden päivän sairaalahoidolla.

Kaikki tukeni on niille tahoille ja taustajoukoillle, jotka ovat suunnittelemassa ja päättämässä jo tämänhetken ikäihmisten elämänlaadun säilyttämistä ja heikommassa asemassa olevien aseman parantamista.

 Ja muistetaan opastaa nuorta polvea ikäihmisten muistamisessa. 

                                                                                                                                                                                             

KEVÄTPUUHIA JA KÖMMÄHDYKSIÄ

Jo lopuillaan oleva toukokuu on mennyt niin nopeasti kaikenlaisen puuhastelun parissa etten ole tänne muistanut riviäkään laittaa.

Vähän on ollut vielä Hymyn poismenosta apatiaa ilmassa joten ...

Tuossa Vapun tienoilla fb-sivullani oli "Tampere vanhoissa kuvissa" tuttuja kuvia ja niiden innoittamana kirjoitin itsekin muutaman muistelun nuoruuteni Tampereesta. Kuvien kommentteja selatessani löysin tuttuja nimiä alakoulun ajoilta ja ihmeellistä: tein muutaman ihmisen nimen kohdalta viestissä kyselyn : "Oletko se Sinä vai kuka?" Ja sain ihan oikeita vastauksia tutuiksi arvuutelluilta henkilöiltä. Itse asiassa useammaltakin tuli viestiä, joku tunnisti itsensä vanhasta v-60 koulukuvasta ja toinen tunnisti siskolikan. Koulukavereitakin löytyi.
Jossain kyseltiin "oletko luistellut ruuvareilla?" Sehän innosti monia muistelemaan mm. Tammerin lammella luistelua joskus 50-luvulla. Siellä minäkin harjoittelin, ensin ruuvareilla ja seuraavana talvena valkoisilla kaunoluistimilla, Zenit-teräisillä.
Fb:n kautta nuoret kertovat bileistään ja ovat saaneet jopa poliisivoimatkin saapumaan paikalle muun nuorison lisäksi.
Kuinkahan kävisi, jos laittaisin tähän tamperelaisten fb-sivulle vaikka seuraavan ilmoituksen:
"Mää meen kaverini kanssa Tammerin lammelle sorsia syättään tiistaina yhreltä Tuuk sää? Mää otan pualikkaan ranskista mukaan, siittä mut tuntee jos ei muutoin. Muisteltas vähän vanhoja aikoja."

Tulisikohan sinne porukkaa? Tarvitaanko kokoontumislupa?

Nämä tamperelaisten murre- ja vanhat valokuvat ovat piristäneet minua uskomattoman paljon kuluneina viikkoina,.

Arkisina askareina olen häärinyt siellä ja täällä, taas kipsijalallistakin saattelemassa Hatanpäällä.
Tammelantorillakin käytiin kahvilla Puolison -herra Kukkaron ja pojantyttären kanssa.
Viereisessä pöydässä istui joukko ikämiehiä (ikäisiäni) joka-aamuisella turinatuokiollaan. Pitkiä katseita vaihdettiin puolin ja toisin, mahtoiko olla kouluaikaisia tuttavuuksia?

Halusin puutarhakatokseen istuma/löhöilysohvan. Ajattelin, että se tehdään nurkista löytyvistä materiaaleista kuten harkkotiilistä ja lasten entisen liukumäen vanerista. Torista kuitenkin hoksasin sohvanmyynti-ilmoituksen. 20€, heti soitin ja haettiin pois.

Tuunausta se kuitenkin kaipasi, Eurokankaan Outletista löytyi sopivat kankaat sohvaan ja puutarhatuoleihin.
Joskus tuli ostettua tuoleihin liian pitkät pehmusteet ja nyt sain nekin tuunattua.

Vanhasta lakanasta ompelin sohvan tyynyihin päälliset ja toinen lakana tuli pöytäliinaksi. Värit ovat just' eikä melkein samoja sävyjä. Minulla on hiukan tuollainen "vika", että värien pitää sopia toisiinsa.
Viidelläkympillä saatiin sohva, siihen päälliset ja tuolipehmusteisiin uuden kuoret.
Nyt odotellaan helteitä, että päästään istuskelemaan kesäkatokseen parantelemaan maailmaa.

Eilen käytiin kylällä perinteisillä Kevätmarkkinoilla. Näytti hiukan oudolta: muutamalla kojulla oli vanhempia rouvia tiukasti tolppien kulmissa roikkumassa. Pitivät kiinni, ettei lähes myskytuuli heitä tai kojua ilmaan lennätä.
Minulla on kokemusta: eräänä keväänä samaisella paikalla tuuli lennätti päivänvarjon päälleni tosin vähäisin seurauksin.
Olin lähtenyt torille pyhävaatteissa ja korkokengissä. Kauppakeskuksen käytävällä ihmettelin kun toinen kenkä kopisee ja toinen on hiljaa. Vilkaisu:

                        Kerrankos sitä sattuu, jopa ministereille, että eriparikengissä kylillä kuljetaan.

VAIHTELEVAA TOIMINTAA

Edellinen viikko oli erilaisten onnistumisten, epäonnistumisten ja virkistävän viikonlopun värittämä.

Innostuin ompelemaan uusilla kaavoilla leikattuja tekeleitä, mm. kevättakkia. Takkikangas näin kevään korvalla on musta ryppypintainen ulkoilukangas. Ostettu UFFista pari vuotta sitten. Maksoi 6€. Vuorikankaan hain pikakäynnillä taas Vahinkotavaramyynnistä.
Takki oli jo lähes valmiiksi ommeltu kun koneeni tuli vialliseksi: puolaaminen ei onnistunut ja alalanka teki isoja solmuja.
Kone lähti huoltoon tuttuun ostopaikkaan :Hämeen neule-ja ompelukoneliikkeeseen. Siellä olen asioinut jo parikymmentä vuotta -tai enemmänkin. Oli mukava nähdä kauppiaspariskunta monen vuoden jälkeen.
Konetta hakiessani minulle oli viesti :"Musta lankarulla huono (isoilla kirjaimilla), mistä ostettu, heittäkää pois, pilaa koneen."
Huonon ompeleen syyksi olin itsekin arvellut langan huonoa laatua.
Nyt sen tiedän ja parannan tapani, hankin oheistarvikkeet vain erikoisliikkeistä.

Ennen koneen hakua piti koukata Hämeenkyrön kautta ja hakea kaksi lasta viikonlopuksi mummilaan. Samalla reissulla V.Ville pyysi Pappaa poikkeamaan Giganttiin kuulokeostoksille. Sielläkin käytiin.

Perjantain yökyläläisiä oli viisi: Kolmas poika kolmen lapsen kanssa ja tietenkin R.Mikael.
Lauantaina Kolmas poika oli tyttöjen, 8 ja 9-v, kanssa Robinin keikalla Tampereareenalla.

Viikolla poikettiin Pirkkalan puolellakin, käytiin tilaamassa Bauhausista uusi katos revenneen tilalle.
Kesäkatosten kangaskatot eivät näytä kestävän useita vuosia, Nyt tilattu on kolmas samaan kehykseen. Onneksi niitä vielä saa ja hintakin on kohtuullinen, n 50€.

Tämän päivän aurinko on sulattanut tienvieret ja kyntöpellot keväiseen kuosiin.

Vielä eilen pelto oli kokonaan lumen peitossa.

Ojanvarren pajut ovat "kissoilla".

Ja heinäpelto on keväänvihreä.

Aamupäivällä näimme pellolla neljän joutsenen kaartelevan lepopaikka etsien.

Tervetuloa kevät!

VILKAS PÄIVÄ

Tänään oli taas entisten työkavereiden tapaamispäivä. Kokoonkutsujamme Lätyn laskelmien mukaan olemme tavanneet vuodesta 2008 asti ja nyt jo 31 kertaa. Joukkomme on kasvusuunnassa vaikka vuosittain joku on päässyt ikilepoon.

Tälläkin kertaa meitä oli parikymmentä naista kahvittelemassa paikallisessa Pappilan Perhetalossa.

                                                         Töppösvalikoimaa...

Tänään meitä puhutti eilinen TV-kakkosen kehitysvammaisilta. Meillä kaikilla on takana 30-40 vuotta kokemusta kehitysvammaisten laitoshoidosta. Vähäiselle kommentoinnille eilisen illan ohjelma meiltä jäi.

Sitäkin enemmän muistelimme hauskoja sattumuksia ja tapahtumia menneiltä vuosilta.

Nyt on entinen työpaikkamme ollut suurten muutosten vallassa, talot ovat tyhjillään ja vuosia ystävinämme laitoksessa asuneet muuttaneet kuka pienryhmäkoteihin tai omiin kotikuntiisa asuntoloihin.  Osalle on rakennettu upouudet tilat toiselle paikkakunnalle.

Kun nykyinen laitos perustettiin 60-luvun alkupuolella asui siellä enimmillään n.500 asukasta. Se joukko tarvitsi mittavan henkilökunnan ja meitäkin oli monta sataa. Laitoksen perustamisen aikoihin nuoret hoitajat asutettiin nykyisiin toimistotiloihin, siitä riitti tänäänkin hupaista muisteltavaa. Harjoittelijat asuivat kartanorakennuksessa. Joku yliyökkö siellä kävi öiseen aikaan tarkistamassa onko sulhaskokelaita tikapuilla. Jotkut sulhot vakituisen heilan -peräti vaimonkin - näillä öisillä reissuilla tapasi.

Näsijärven rantaan oli rakennettu neljä kerrostaloa ja rivitalo henkilökuntaa varten. Yhteen taloon perustettiin 70-luvulla päiväkoti. Siellä omatkin pojat olivat päivähoidossa.

Tämänpäiväisistä kokoontujista valtaosa asui näissä kerrostaloissa työuransa alkuaikoina. Mikä oli asuessa: muutaman sadan metrin säteellä oli monipuolinen kauppa, baarikin joskus, kaksi pankkia ja posti. Bussi kulki tunnin välein. Lasten koulu oli parin kilometrin päässä ja maaseudun rauha ympärillä.

He, jotka kulkivat bussilla Tampereelta tai kuntakeskuksesta saivat automatkoilla "tarpeellista informaatiota" joskus kuiskutellen työyhteisön tapahtumista. 

Näillä nykyisillä yhteisillä tapaamisilla jalostuu monta asiaa: tänään tuli vinkki kaupan ostoskärryjen käyttämisestä. Eli kannattaa ottaa käyttöön se matala "vanhuskärry". Jos sellaisen kärryrivistä löytää. Kuulemma jotkut niitä vievät mukanaan... (Minä kun olen vähänläntä ihminen, niin tavallinen ostoskärry on hankala tyhjentää. Meillä sen tekeekin yleensä Puoliso, minä vain seisoskelen kärryn vieressä hanskat suorana.)

Keskustelua synnytti myös erilaisten palvelujen ja valmistuotteiden käyttö. Jonkun näin kerran itsepalvelupesulassa pyykkinsä kanssa ja niin sitten minäkin olen sen palvelun ottanut käyttööni. Puolivalmiita ruokia en vielä osaa käyttää, Puoliso joskus ostelee ruotsalaisia lihapullia välipalakseen. Valmiiksi pilkottuja salaattejakin on nykyään tarjolla vaikka kuinka paljon, mutta meillä on Puoliso ottanut sen silppuamisen omaksi askareekseen.

Nyt pitäisi osata ottaa edes joskus siivouspalvelua kotiin. Näin meidän kesken: kotini on kyllä jonkinlaisessa asiallisessa järjestyksessä, täytyy vain varoa, ettei nurkat ala muuttua liian pyöreiksi.
Vielä kun pääsee niitä tarkistamaan.

Toinen tämänpäiväinen tapahtuma oli Tampereen toisella laidalla ja matka sujui pää täynnä keskenjääneitä keskustelunpätkiä.

Omaiseni on ollut vuosia yksityisen palveluntuottajan palveluasumisyksikössä. Nyt palveluntuottaja vaihtuu "leveämmille hartioille" ja omaisille oli järjestetty infotilaisuus asiasta.

Oma omaiseni tarvitsee tapaturmanjälkeisen vamman johdosta ympärivuorokautista hoivaa tehostetussa palveluasumisyksikössä. Me omaiset useinkin suremme toisen puolesta hoivaan joutumista, mutta itse näen hoitokodissa käydessäni  asukkaat tyytyväisinä ja levollisina olohuoneessa tai omassa huoneessan istuskelemassa. 

Alla oleva kuva on nykyisen palvelukodin pihapiirissä olleesta Messukylän kunnalliskodista ja sen   asukkaista. Metsikön takana on nykyisen Pappilan palvelukeskuksen rakennukset. Kuva on otettu joskus 60-luvun alussa tai edellisellä vuosikymmenellä.  Kävin siellä usein lapsena vierailulla isotädin luona. Hän oli ollut karjakkona kunnalliskodin navetalla ja ikäännyttyään jäi asumaan tuttuun ympäristöön.
Muistan kunnalliskodin ilmapiirin olleen lämpimän ja kodikkaan. Henkilökuntana oli Johtajatar, joka asui yläkerrassa ja hoitajat olivat Neitejä.

Tämänpäiväinen työkaveriporukka on syntynyt 40-luvun loppupuolella. Alla oleva ryhmä taitaa olla vain vähän meidän ikää vanhempia.
Pidän tästä kuvasta.

SAIN SANOTUKSI

Viikonloppuvieraana on tällä kertaa kahden pojan lapset eli R.Mikael ja P.Sylvi.S, sekä yksi R. Mikaelin kaveri.
P.Sylvi.S:n kanssa käytiin uimahallissa. Minä vähän vesijuoksinkin, hyvältä tuntui.

Puoliso jätettiin pesemään autoja. Minuahan ei olla pyydetty toista kertaa autonpesijäksi. Ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen kerran sitä tuhersin toissavuonna.

Saatiin toinenkin auto kotiin perjantaina. Se on ollut Kolmannen Pojan työautona muutamat viimeiset viikot.

Puoliso lupautui tekemään pullataikinan odottaessaan meitä ja autoa uimareissulta. Olin luvannut lapsille laskiaispullia illaksi.

Pullia pyöritellessäni lausahdin:" Mua on aina ärsyttänyt kun sää et osaa laittaa näitä jauhopusseja siististi kiinni." Ensimmäisen kerran sain tästä viasta mainittua. Ja avioliittoa on takana 45 vuotta!

Puoliso:" Hyvin sää ne oot aina auki saanu." 

Sainhan tuo suuresti vaivanneen asian vihdoinkin ilmaistua. En usko, että tuo pussinsulkutilanne tulee korjaantumaan. Minä niitä sitten viikkailen mieleiseeni asentoon kaapin hyllyillä. 

Edellisen kerran tässä viikolla pussinsuut oikaisin kun Puoliso oli  innostunut leipomaan jauheliha/riisipiirakkaa. Nyt ei ollut kaalia mukana, mutta muuten maukasta ja täyttävää piiras oli.

Näissä puuhissa minun paikkani on taas taka-alalla, ohje kun on anopinaikainen eikä miniän sovi sen tekemiseen puuttua. 

Tarkkaa asettelua tällä sektorilla.

Pojat ovat linnoittautuneet perähuoneeseen. Kaveri toi mukanaan jopa oman tietokoneensakin, että saavat pelata. Joskus ovat hakeneet televisiot toisesta huoneesta niin että niitä on ollut kaksi vierekkäin.

Kolmaskin kaveri illan mittaan poikkesi "peliluolassa".

Pullalautasen ensimmäinen erä tyhjeni nopeasti.

Hymyllä on pitänyt kiirettä  odotellessa koska saa herkkuja. Lattialla pöydän vieressä on pieniä lammikoita herkkuhetkien jälkeen.

Pullanvartija.

MUISTOTILAISUUDESSA

Tänään oli hyvästijättöpäivä viimevuoden lopulla poisnukkuneelle serkkupojalla.

Äitimme olivat sisaruksia ja nyt tästä sukuhaarasta meitä on enää jäljellä kaksi serkkua ja omat sisarukseni.

Jossakin lapsuutemme ja nuoruutemme vaiheissa kanssakäymisemme oli tiivistä, aikuisina tapaamisia oli merkkipäivien ja muistotilaisuuksien puitteissa.

Serkuilla on suuri merkitys elämänkierrossa. Samaa tunnetta toivon omien lastenlasteni kantavan omien serkkujensa olemassaolosta.

Muistot ovat kultaa.

Tuli ikävä.

PIENEN POJAN KASTETILAISUUDESSA

Veljen tytön perheeseen syntyi lokakuussa poikavauva.
Sunnuntaina oli kastetilaisuus.

Lielahden kirkossa on kaunis alttari.

Tarpeellista rekvisiittaa saa tuore mummu vartioida.

Kastepappina oli tuoreen papan lapsuudenystävä, rokkipappi Tarvo Laakso.

Tarvo laulatti yleisöä tapansa mukaan kitaransa säestyksellä.

Pieni päivänsankari oli tästä niin hämmästynyt, että pari kertaa meni suu mutrulle, mutta ei sen enempää kommenttia pieneltä tullut.

Oliveriksi poika kastettiin.

Vierasjoukko oli runsas, oli nuoria ja varttuneempaa väkeä. 

Muutaman vierasperheen nuoria olen tuntenut heidän koko ikänsä ajan. On mukava nähdä heidän kehittyneen vauvoista nuoriksi aikuisiksi. Vieläkin käyvät vanhempiensa kanssa kummiperheensä juhlatilaisuuksissa.

Oma asemani näissä juhlissa oli olla isotädin asemassa. Isotäti olen neljälle muullekin lapselle.

Omasta lapsuudestamme sisaruksilleni ja minulle on jäänyt mukavat muistot omista isotädeistämme. Heitä oli kolme naimatonta sisarusta ja kesäisin he kävivät perhettämme tapaamassa.

Onnea pikkuperheelle, t, isotäti

VÄHÄISTÄ JA VAATIMATONTA TOIMINTAA

Pimein marraskuu ja joulukuukin on mennyt lievää tylsyyttä potien. Vaihtelua on tuonut entisten työkavereiden pizzalounastapaaminen joulukuun alussa. Meitä oli paikalla taas lähes parikymmentä eläkeläistä.  Todettiin ja päiviteltiin  -jopa 40:n vuoden- yhteisiä työvuosia. Kaikilla on pitkä työura, -nyt sen paljastan - kehitysvammahuollossa ja nyt loppumassa olevassa yli 50-vuotiaassa laitoksessa. Kukaan ei muistele entistä työtään katkerasti. Työmme oli nykysanastoa mukaellen haastavaa. Vuorotyökin toi omat haasteensa perheillemme. Oppisuuntia aikanamme oli monenlaisia, jotkut niistä nopeasti unohdettiin, toisia kehiteltiin eteenpäin. Ja tulosta syntyi. Asukkaiden paremman elämänlaadun parantamiseksi.

Olen ollut jo kymmenen vuotta eläkkeellä virastani enkä enää ole seurannut hoitotyön kehittymistä.

Aikaisempina vuosina kirjoittajapiirissäkään en rohjennut kirjoittaa kokemuksistani vaativan ja antoisan työni parissa. Koin-ja koen sen vieläkin niin intiiminä ja henkilökohtaisena elämänjaksona, etten halua sitä kirjata ulos.

Tallinnassakin tuli poikettua paikallisten Eläkkeensaajien joukonjatkona. Merelle oli uutisoitu kovaa myskyä, mutta meri olikin melko tuuleton. Tallinnassa oli kylmä, ei innostanut liikkua keskustaan ja aikaakin oli vain muutama tunti ostosten tekoon. Puoliso hankki joulujuomia sataman aarreaitasta. Minä tyydyin katselemaan paikallisen marketin myymälöissä. Pari kerää kimallelankaa taisin ostaa.

Laivamatkalla kudoin lankakopastani löytämistäni Teddy ja Soft-keristä tytöille kaulaliinat,  helmineuleella tein.

Toinen valmistui meno- ja toinen tulomatkalla.

Onneksi saatiin vähän lumipeitettä heinikoille. Hymy oli innoissaan löytämistää jääkimpaleista, herkkua oli.

Auringonvaloakin nähtiin pilvenraoista.

Joulukuun viikot ovat menneet nopeasti erilaisssa toimissa. Monta päivää olen saanut kulumaan omaisteni asioita hoidellessa. Omaisen hoitokodin joulujuhlassa vietin yhden iltapäivän. Toinen taloutemme auto lähti Kolmannelle Pojalle työautolainaksi muutamaksi viikoksi ja yhdellä autolla pärjäämistä on nyt harjoiteltava. 

Kahdella bussilla kulkeminen ollut jännittävää. Onneksi yhdelle matkalle viereeni sattui istahtamaan puhelias vanhempi (ikäiseni) rouva ja matka kaupungin halki sujui rattoisasti jopa opettavaisesti. Nyt tuli katseltua vanhemman asuinalueen rintamamistaloja ja ihastuin niiden "arkkitehtuuriin". En ihmettele niiden suosimista.

Niissä on selvästi "henki".

Toinen omainen tarvitsi konkreettista apua huushollinsa kunnostamiseen. Nyt oli ostettu ammattisiivooja avukseni. Samassa hötäkässä sain järjestettyä lähes avuttomaa tilaan vaipuneelle omaiselle kuntoutuspaikan muutamaksi viikoksi. Helpottaa minun arkeani.

Käsityökoppa on pullistellut valmiita lahjapakettiin siirtyviä tekeleitä.

P.Sylvi.S saa nämä Hile-langasta kudotut myssyn, lapaset ja kaulaliinan. 

Nämäkin on paketoitu.

Piirakkasukat ja Teddy-lapasetkin löytävät saajansa.

Nyt on lankakeräaatikot huvenneet kiitettävästi. 

Lanka-alennusmyyntejä odotellessa

OPPITUNTI VAIHEVIRRASTA

Tontin rajalle ilmestyi eilen kaivuri. Saatiin tietää, että naapurin talossa oli yksi vaihevirta katkennut/pimeä?

Kaivuri kulki rajaa pitkin ja teki ojaa maakaapelia varten.

Ja minä tietenkin katselin, kuten olen nähnyt rakennustyömaitten aitojen takana vanhempien miesten seuraavan työmaitten touhua. 

Eli toisten tekemistä on kiva katsella kun ei itse tarvitse osallistua.

Nyt on meidän puolen hehtaarin tontin ympärille kaivettu joka reunalle jonkinlainen kaivanto vuoden aikana. Takareunalla ja toisella sivulla kulkee viemäriputket, etureunalla vesiputket ja nyt tällä toisella sivustolla maakaapeli. 

Jututin työmiehiä ja he kertoivat korjaavansa sitä naapurin viallista vaihevirtaa. Kuuntelin hyvin tietäväisen oloisena, vaikka en ymmärtänyt näista vaiheista mitään.

Sen ymmärsin, että meilläkin nettiyhteys katkeaa jopa muutamaksi päiväksi korjauksen aikana.

Puolison kanssa oltiin menossa kauppa-asioille ja kysyin mitä se vaihevirta oikein on.

Sain kuulla yksityiskohtaisen selvityksen vaihevirrasta kuinka se toimii omakotitalossa. Eli yleensä vaiheet taloihin tehdään niin, että sähkö tulee kolmivaiheisena, aaltoina? ja tasavirta tulee suoraan?  Ja jos yksi vaihe vaurioituu, toimivat muut. Jaha, ymmärsin -jotenkuten.

Onneksi on ammattilainen talossa, en joudu edes joulukynttelikön kynttilöitä itse vaihtamaan.

Osasin edes kysyä. Ja sain vastauksen.

"ONKO TEILLÄ KANOJA?"

Olin perjantaina neljä tuntia KÄDENTAIDOT-messuilla. Tämä tapahtuma on ollut minulle alkamisestaan asti jokavuotinen kohokohta. Toisinaan olen ollut siellä jonkun ystävättären kanssa, mutta viimevuosina yksin -30 tuhannen muun joukossa.

Nähtävää oli taas läkähdyksiin asti.

Yhdellä kojulla  ikäiseni mamma selaili tilkkutyökangaspaloja ja muina mammoina kysäisi :" Onko teillä kanoja?"

Nuoret myyjät helähtivät iloiseen nauruun kysymyksestä ja vastasivat "Ei ole kanoja."
Mamman käsissä oli vain pitkäkaulaisia kalkkunanhahmoja ja Mamma kertoi pitävänsä kanoista ja olisi halunnut niitä tilkkutyöhönsä.
Kaikille tuli iloinen olo kun mammakin suhtautui hilpeästi vastaukseen.

Olin kirjoittanut muistilapulleni vain kolme ehkä ostettavaa tavaraa.
Pojantytär, 8 v, toivoo kimaltavia lapasia ja pipoa kimaltavan kaulaliinan pariksi, haluamaani  lankaa ei nyt löytynyt miltään kojulta. Harmi.

Laukunkahvojakin tarvitsin, ostin yhden kehyksen. Sain kuitenkin hyviä ideoita omien tekeleitten kannattimiksi. Muistankohan malleja vielä kun otan laukut työn alle?

                                              Askartelukojulta piti ostaa tämä:

Nyt on taas tytöille näprättävää. Ja ehkä minullekin.

Olen viimeaikoina innostunut enemmän virkkaamisesta, en kuitenkaan ihan pitsinvirkkauksesta.

Kirja-antikvariaatista tilasin pari kirjaa ja Adlibriksestä Molla Mills´in Virkkuri-kirjan. Se oli 10 € edullisempi kuin kirjakaupasta tai muusta myynnistä ostaen. Hämmästyin sitä.

Messuiltakin ostin yhden kirjan: 201 ideaa pieniin ja suuriin virkkaustöihin. Se oli 5 € halvempi kuin kaupoissa. Käsityökirjahyllyssä ei ole tilaa enää monellekaan, ainakaan paksulle käsityökirjalle.

Kauniiden esineiden ja tekeleiden ohessa tuli tarkkailtua kanssavaeltajiakin. Silmiini sattui muutamakin ikäiseni pariskunta. Touhukas vaimoihminen veti perässään (jopa kädestä kiinni pitäen) kärsivännäköistä kumppaniaan. Muitakin tympiintyneen näköisiä vanhempia herroja näkyi naisten rinnalla kulkevan. Meillä ei tulisi mieleenkään, että edes ehdottaisin Puolisolle, että lähtisi messuille seuralaiselkseni.

Yhdellä kojulle, olikohan TEETEE:n lankakoju, istui vanhempi herrasmies neulomassa valkoista sukkaa. Ihan muina miehinä.

Kotona keskustelun avajaisena ehdotin Puolisolle: "Voisin opettaa Sinulle sukan kutomista."

Ei vastausta.

Arvasin, saahan sitä yrittää.

EILEN OLI NOIN, TÄNÄÄN NÄIN

Toissapäivänä kuljeskelin Hymyn kanssa takapihalla ja olin kompastua kaatuneen /katkenneen koivun runkoon. Yöllä oli käynyt pieni myteri ja pitkä ohut koivu katkennut puolivälistä. Ei ihme, puu oli lähes laho, rungolla kasvoi kääpiä tai jotakin sienilajiketta, olivat vielä keskeneräisiä kun itiötkin olivat pehmeitä.   

Yksi käävänalku oli jäänyt katkenneeseen kohtaan, saa siitä lintuset levähdyspaikan.

Keskiviikkona oli koululaisilla taksvärkkipäivä, ja pojanpoika palkattiin hommiin. Tällä kertaa poika oli yksin töissä, kuuleman mukaan useampikin poika olisi halunnut tulla meille taksvärkkiin, mutta ei eläkeläisen pussi montaa 15 eurosta voi maailmalle lähettää.

Iso kasa risuja kannettin metsästä ja poltettiin. Tärkeä työ tuli tehdyksi ja poika sai taas oppia uusia asioita.

Minulla on ollut monivuotinen haave päästä Arolan Kutomon syystuuletukseen. Paikka on tuolla Toijalan takana. Sainkin Puolison matkaseuraksi.

Myyntitapahtuma oli Ellilän Kievarilla. Tupa oli täynnä jo ensimmäisillä tunneilla. Ystävällinen myyjä ohjeisti antamaan käsilaukun tiskin taakse, että kädet olisivat vapaina vaatetankojen tutkimiseen. Pestasin puolison käsilaukunkantajaksi ja passitin kahville sivuhuoneeseen.

Myynnissä oli takkeja, niitä joista olen haaveillut jo vuosikausia, AINO-merkkisiä enimmäkseen. Sovittelin muutamaa mallia, ja taas jouduin pettymään. Joissakin oli niin iso kaulus, että pääni hukkui sen sisään. Ei hyvä. Toisen takin rinnus hiukan kiristi. Ja jostain kolmannesta vyötärö.

Välillä oli mentävä ulos hengähtämään ja keräämään mielenmalttia ettei lankea vääriin valintoihin.

Kevyempien vaatteiden rekit olivat myös täynnä mitä houkuttelevampia asuja, mutta nyt ei niille ollut tarvetta.

Hinnoittelu oli erikoinen: lapussa oli 7, kaakelitakan kyljessä oli "sanakirja" eli numeron perään lisätään nolla, niin hinta on oikea!

Lähdin tapahtumasta pois mitään ostamatta. Seuraava myynti on keväällä ja sinne täytyykin mennä säästölippaan tyhjennnyksen jälkeen. Vähintää 200-300€ saa olla mukana, että saa kesätamineet hankittua.

Tänään meillä oli sovittu meno Tampereen toiselle puolelle. 

Piti hakea Puolison suvussa kulkenut ja jonkun kaukaisen sukulaisen jääkaapin takaa löytynyt kävelykeppi.

Puoliso oli jo aamutuimaan lapioinut lumet pihalta. Lunta oli kymmenen senttiä. Matkalla radiossa ilmoitettiin liikenneturmasta meidän ajolinjan varrella. Uhkarohkeasti samaan suuntaa kuitenkin menimme. Lumisade yltyi aivan hirveäksi ja autojono moottoritiellä eteni hitaasti. Perille päästiin ja keppi lähti vuorostaan Puolison haltuun.

Toivottavasti näillä liukkailla ei lankeemuksia tule, ettei keppi heti joudu käyttöön.