Eri puolilla valtakuntaa ja sen ulkopuolellakin näitä hauskoja tuuletuspäiviä on pidetty nyt loppukesän päivinä.
Kansallispuku on ollut merkkivaate jo 130 vuotta!
Omaani olen tuuletellut jo kaksi kertaa tänä kesänä, heinäkuun lopulla Viljakkalan kirkossa ja viime sunnuntaina Tampereelle Osmonpuistossa.
Kansanmusiikkiryhmä soitti ja lauloi, välillä pääsi yleisökin leikkimään ja taputtamaan käsiä.
Kiertelin pitkin puistoa ja yhytin muutamankin rouvan pukujamme vertailemaan ja taidokkaita töitä ihastelemaan.
Toisessa ryhmässä oli rouvilla taidokkailla kirjailuilla tehdyt tykkimyssyt.
Siinä keskusteluun pääsi nämä erilaiset päähineet ja mikä on ollut juuri tiettyyn pukuun kuuluvan päähineen historia. Huntuja käytetään enemmän itä-Suomessa ja entisen Karjalan puvuissa. Omani, eli Jääsken puvun huntu runsaskankaisena lienee ollut senaikaisen vaurauden merkki.
Edellisellä kerralla huntua kantaessani se ei pysynyt päässä ja jouduin sitä jatkuvasti korjailemaan. Nyt kiinnitin sen tiukasti kanttinauhalla ja hiuspinneillä, nyt pysyi, päänahassa oli syvä painauma.
Jääsken pukua ollaan paràikaa uudistamassa/entisöimässä ja juurikin huntu kokee muutoksen sitomisen suhteen.
Osmonpuisto on lapsuuden- ja nuoruudenkotien välissä, kumpaankin pari kadunkulmaa. Hyvällä paikalla oleva puisto on jäänyt ainakin minulta kokonaan käyttämättä. Puistossa on siisti laululava ja paikka muutenkin sopiva piknikpaikaksi, Tammelantorikin on näköetäisyydellä.
Kansallispuvulla on minulle merkitys omien juurien muistamisella ja kunnioittamisella.
Niitä asioita tuli pohdiskeltua kun pukuani yksin kotona ompelin ja esiliinan pitsejä kirjoin, puku oli valmiina kun Toisen Pojan ylioppilasjuhla oli 1989 ja sain pukea sen ensimmäistä kertaa juhlakäyttöön.
Nyt en sitä enää unohda kaapin uumeniin.
Hyvä kansallispukutuuletus!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti