keskiviikko 5. elokuuta 2015

LOMALAISIA

Ensimmäinen Poika tuli maanantaina Kuopuksensa kanssa lomaselle. Autorempaksihan se taas muuttui.
Viikko sitten alkaneen autoharmin Poika aikoi korjata meillä kaikessa rauhassa kun Kuopuksella oli muuta seuraa ja tekemistä mummin kanssa.
Reissuja varaosaliikkeisiin ja konsultaatioon korjaamossa ja naapurin autoekspertin kanssa tuli useita.
Korjauskahvitaukomukeja oli siellä täällä pihaa, aika monta. Tuumaustaukoja tuli näköjään pidettyä.

Me vain Emmin kanssa keinuteltiin ja hypittiin trampalla. Minäkin.
Välillä sain istua aurinkotuolissa kirjan kanssa, lukemisesta ei tullut mitään, piti katsoa esityksiä, aina uusia ja uusia.


Tiistaiaamuna minulla oli aika kuulotutkimuksiin Tampereelle. Sielläkin todettiin kuulonalenema ja tilaukseen meni uudet kuulolaitteet, nykyaikaiset, pienet, lähes näkymättömät.

Kuulon alenema ja sen tutkimisen lisääntyminen on meidän suurten ikäluokkien kasvava pulma. Kun ei kunnolla kuule, jättäytyy helposti ulkopuolelle harrastuksista, kulttuuritarjonnasta, opiskelusta, sosiaalisesta kanssakäymisestä muiden kanssa. Se on ikävä ilmiö, itsekin olen joutunut jättämään joitakin harrastuksia alentuneen kuuloni takia. Nyt asetan toiveet korkealle kunhan saa uudet kojeet käyttööni.
Työväenopiston esitteet on  julkaistu ja sitä selatessani heräsi into lähteä jotakin taas harrastamaan.

Olin laittanut myyynti-ilmoituksen Tori.fi:n ja heti joku halusikin tuotteen luvaten hakea sen puolilta päivin.
Hakijaa ei kuulunut, ei näkynyt ja Emmin ja minun suunniteltu kaupunkireissu jäi tekemättä. Mieli teki katsomaan Teatterikesän esityksiä, Sorsapuistoon ja torille. Harmitti aika paljon.

Herkuteltiin sitten kesähuoneessa myöhästyneellä syntymäpäiväkakulla.Kakunpäälliset poimittiin vattupuskista. Pari vuotta sitten ostin Viherpeukaloilta keltaisen vadelman juurakoita, nekin muistoja lapsuuden Litukan mökin puskista. Nyt puskat antavat runsaasti satoa ja ensimmäiset kullankeltaiset kypsät vadelmat pääsivät Emmin 6 v-kakkuun.

Sattuikin niin, että Emmi on ollut lähes jokaisen syntymäpäivänsä aikoihin mummilalomalla ja joka vuosi kuva on otettu samassa tuolissa ja melkein samanlaista kakkua maistellen.
Nyt ei ollut enää Hymyä saamassa maksalaatikkonakkikakkuaan. Hymyllä oli syntymäpäivä Emmin kanssa samana päivänä.

                                  Ensimmäisen Pojan lapsuudenystävä poikkesi moikkaamassa:

Avaruusteknologiaa, uusia leluja miesväelle.
"Tällä voi mennä vaikka Roomaan katteleen nähtävyyksiä, ei tartte kävellä senkun seisoo ja antaa mennä ja tää on helppo kuljettaa mukana."
Vempeleen päällä seisotaan ja pidetään kiinni nauhasta ja ei kun menoksi, 12 km/h!

                                     Illan mittaan oli tullut viesti: "Asfaltti-ihottumaa liikkeellä."
Voi niitä miehiä, syntymävuosi 60-luvun alkupuolella, ovat tulleet leikkiviksi pojiksi jälleen. Nämä jo isoisänikäiset.

              Päivän välipalaksi Emmin kanssa herkuteltiin vattupuskien satoa omenapuun alla pihakeinussa.

Kaunis, lämmin ja tuulinen iltapäivä vietettiin taas rantasaunalla ja käytiin Kuuselan uimarannalla uimassa.

            Ensimmäinen Poika sai autonsa kuntoon ja isä ja tytär pääsivät ongelmitta takaisin Helsinkiin.

Puolisolta-herra Kukkaroltakin päättyi kesäinen työrupeama ja mekin päästään -kunhan huominen lähipiiriläisen hoitoneuvottelu on käyty ja saatettu toteutumaan-oman loman viettoon.
Päästään edes ajatuksissamme suunnittelemaan vaikka Tallinnan tai Tukholman reissua.

Jos jaksetaan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti