keskiviikko 27. tammikuuta 2016

"SUN SILMÄT"

-saattaisi sanoa  mainosihmisen värisevällä äänellä ystävättäreni jos nyt nokattain olisimme. Nimittäin nuhanpoikanen minuakin nyt lähentelee ja se alkaa silmien kautta jos on tullakseen.
Eilen päivällä käväisi vanhat ystävät melkein 40-vuoden takaa päiväkahvilla ja saatiin hyvin aikaa kulumaan muutaman tunnin verran.
Illansuun vietin keinutuolissa villaviltin alla torkkuen kun en millään halunnut flunssaa itselleni ottaa.
Puoliso- herra Kukkarokin ymmärsi huonovointisuuteni kun ei käsityötäkään hyppysissäni ollut.

Sattui taas päivänä muutamana se klassinen tapahtuma.

Hoono soomi kaveri tömpsähti kaupan parkkipaikalla pikku kotterollaan yönmustan V-70:n peräpuskuriin.


"Oli vaha liukas"
Ja näköjään vauhtiakin riittämiin.


 Minä tietenkin tikkana ulos autosta kamera kädessä, sehän on minulle jo rutiinia. (Oma tömpsähdys sattui vuosi sitten toisen auton puskuriin.) Asia selvitettiin sopuisasti ja vakuuutusyhtiötietoja vaihdettiin.

Autoni tiimoilta on käyty viimeaikoina eräänkinlaatuinen episodi. Nimittäin: sain Lumiaani jota en tavalllisesti käytä, tekstiviestin: "Reskontramme mukaan erääntynyt laskunne on maksamatta jne..."
Minä :" Mitä tämä lasku koskee, en ole käyttänyt korjaamoanne jne..."
Korjaamo: " Teidän autonne xxx on ollut täällä korjattavana, kaveri sen toi ja sanoi, että tili tulee parin päivän päästä ja sitten maksaa."
Minä: "Autoni ei ole ollut koskaan Teillä missään huollossa eikä korjattavana, kuka auton on sinne tuonut?"
Korjaamo: "Rekisteritunnuksen mukaan auto on Teidän nimissä. Nuori kaveri sen toi ja sanoi, että auto on emännän."
Minä: " Olen seitsemänkymppinen mamma eikä minulla ole kloppia kumppaninani eikä autooni olla tehty kuvaamianne korjauksia. Asummekin aivan toisessa maakunnassa.."
Asia eteni siihen pisteeseen, että tein rikosilmoituksen netissä. Jo samana päivänä sain soiton "rikos"-paikkakunnan poliisilta. Selvittävät asiaa.
Ja selvittivätkin, olivat saaneet selvitettyä kaverin, joka oli antanut autoni tiedot korjaamoon.
Poliisilta vielä kysyttiin onko minulla vaatimuksia "rikoksen" selvittelystä. Ei ollut. Olin enimmäkseen hämmentynyt ja vähän huolestunutkin kuinka helposti toisen ihmisen tietoja voidaan väärinkäyttää. Ei ollut kloppi tietoinen, että oli isoäitinsä ikäisen nimennyt "emännäkseen"!
Vähän toisaalta huvitti, vaikka asia oli oikeastaan hyvinkin vakava.
                       
                            On sitä tullut muutakin pohdittavaa:

                             Mitäkö tekisin ylimääräisellä tunnilla? Tätä kysellään vanhan lehden kannessa.


Käyn silloin tällöin viihtymässä sen mukamas ylimääräisen tunnin ajan kylän itsepalvelupesulassa.
Lähipiiriläinen tarvitsee toisen järjestämää pyykkihuoltoa, ja mikä sen helpompaa kuin heittää säkillinen pyykkiä koneeseen ja istahtaa vanhoja lehtiä lukemaan pyykkäyksen ajaksi. 


Oikeastaan omat tuntini riittävät mainiosti elämän tässä vaiheessa kun enää ei ole kiire minnekään.

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti et saanut flunssaa, tämä nimittäin tuntuu olevan sitkeää lajia.
    No kaikkea sitä nuo "nulikat " keksii, onneksi asia selvisi ilman poliiseja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Kosotäti, kyllä se tuloillaan oleva flunssa on taas selätetty. Tällä kertaa. Maanantaisessa kirjoittajapiirissä koulun luokassa oli niin holotna, että se ilmeisesti vilutti vielä eilenkin.

      Poista