lauantai 16. huhtikuuta 2016

UUSIA KUNINKAALLISIA JA RAHVAAN MIETTEITÄ

Tehtiin puolison- herra Kukkaron kanssa tässä kuluneella viikolla kevätretki Tukholmaan. Parin vuoden välein järjestämme tapaamisen sisko-Leenan ja miehensä Simon kanssa välillä Tallinnaan, tällä kertaa tavattiin Tukholmassa. Treffit olivat tapamme mukaan Vanhan kaupungin kupeella.
Matkan tilasimme Vikingiltä, sillä kun on laituri kävelymatkan päässä Tukholman keskustasta. Kotoa lähdimme taas edullisesti Onnibussilla Helsinkiin. Helsingissä olimme hyvissä ajoin ja kun aikaa oli, päätimme kävellä Katajanokalle. Ei olisi pitänyt. Matka olikin ainakin kolme kertaa muistamaamme pidempi ja minulta oli jo hengitys lopahtaa katupölyssä kulkiessa ja matkalukkua perässä vetäen. Jalatkin olivat reilusti maitohapoilla. Kävelymme kesti kolme varttia. Onneksi ilma oli sopivan viileä.
Olimme valinneet laivaksemme Mariellan jonka mainoksesta olimme lukeneet uudistetuista hyteistä. Pettymys oli kova, kun hyttimme oli niitä, joita uudistaminen ei koskenut. Ulkoikkunasta ei kunnolla nähnyt ulos, hytissä ei ollut TV-tä eikä hiustenkuivaajaa. Olin vähän naama mykkyrällä.


                                         Tukholman rantaväylän kalliot sykähdyttävät aina minua.


                                       Ja näkymä lahden toiselle puolelle.

Tällä kertaa päätimme tehdä kävelylenkin Vanhaan Kaupunkiin, edellisestä kerrasta jo olikin aikaa. Pari vuotta sitten tutustuimme Vasa- laivaan viereisellä saarella. Nyt oli menossa joku laivureiden lakko, joten saarelle ei nyt ollut asiaa.


Kaunis ja lämmin päivä oli saanut turistit ja koululaiset kaupungin kujille.
Olin ajatellut ja varautunut pieneen piknikkiin jossakin puistossa.
Olin varannut mukaan Tampereen Riävän ja Wigrenin metwustia, Leena-sisko kun niistä pitää, ja kaikille pikkupullot skumppaa.
Puistoa tai edes puistonpenkkiä ei meillä siihen hätään löytynyt.

Siispä istahdimme kirkon portaille pitämään alkuturinat kaikessa rauhassa. Viinilasillisten kera.

Eipä aikaakaan, kun alkoi kuulua torvisoittoa ja vimmattua rummutusta kirkon toiselta puolelta.


Kuninkaanlinnan pihalla oli vahdinvaihto meneillään ja sitä mekin pääsimme seuraamaan.
Tärkeimmät toimet siellä oli jo suoritettu, mutta päästiin vähän näkemään kuninkaallista meininkiä.

Ikuistettua tuli jonkun kiinalaisen hiuspyörrekin. 



Linnanaukion toisella puolella oli kuninkaallisisia esittelevä museo ja sinne mekin pujahdimme.


 Uudet kuninkaalliset: Ljiena I


                                                        Ja Anjieli Punjieli I


Saa sitä siskot vähän höperehtiä, vai mitä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti