sunnuntai 8. toukokuuta 2016

SAANKO VÄHÄN VALITTAA?

Auts, auts, auts!
Siinä se oli, se valitus. On nimittäin sellainen tilanne päällä, ollut jo viikon verran, ettei siinä valituskaan auta. Valitettavasti.
Aloitetaan alusta: jo lähes 20 vuotta sitten oli mahdollisuus tehdä työtänsä osa-aikaisena (osa-aikalisäksi sitä sanottiin). Minäkin sellaiseen ryhdyin kun sijainen teki viran toista puoliskoa. Yövalvonta ei ollut minulle hankala rupeama, siksi tein osa-aikaisuuteni lähes kokonaan yötyönä. Joskus yövuoron jälkeisenä aamuna piti mennä aamuvuoroon muutamaksi tunniksi ja siitä taas kolmen-neljän yön putkeen. Tein tätä puoli vuotta ja siitäpä seurasi se, että normaalirytmi meni hunningolle. Kokopäivätöihin palatessani ei kuntoni ollutkaan enää normaali, vaan aloin potea kovia kipuja eripuolilla kehoa. Olin kuin puolimaratonin jälkeisillä maitohapoilla. Muutamat sairaslomat pidin ja pari kertaa vaivasin terveyskeskuslääkäriäkin. Selvyyttä kivuille ei löytynyt. Eräällä kerralla tk:ssa minulta kysyttiin, osallistuisinko lääkäriopiskelijoiden tutkimuskohteeksi. Opettava lääkäri minua ryhmän edessä  tutki ja sanoi kohta maagiset sanat: "Fibromyalgialta tämä vaikuttaa, kipupisteitä löytyi niin monta!" Selvä, ei sitten muuta, tämä kipuiluhan on ihan tervettä, ei huolia vakavasta sairaudesta. Netissä olin tähän oireyhtymään jo tutustunut.
Fibromyalgia nimetään usein keski-ikäisten naisten vaivaksi, aiemmin sitä pidettiin jopa mentaalipuolen oireiluna.
Itse olen selvinnyt vaivani kanssa hyvin, tiedän kun vaiva lähtee liikkeelle, että se saattaa käydä läpi ensin toisen puolen kehosta ja siirtyy sitten toiselle puolelle. Yhtenä talvena jouduin luopumaan koiran ulkoiluttamisesta pitkäaikaisen jalkakivun takia.
Lääkitystä tähän vaivaan ei minulla ole, nappaan muutamana pahana päivänä gramman Panadolin kurkkuuni ja heittäydyn selälleni sohvan päälle. Triptyliä usein tarjotaan, mutta en ole siihen alistunut, kun kipuaikoja on niin harvoin. Muutaman kerran vuodessa.

Mutta nyt on, tavallista hankalampi on olotila. Ulkotöitä olisi vaikka kuinka paljon, mutta jo muutama kyykistely vie lantionseudun niin tiukille maitohapoille, että jopa kävely estyy ja ähkiäkin pitää kun niin sattuu. Eilen kiertelin omassa metsikössä korvasieniä etsimässä, mutta pois piti tulla kun jalat eivät liikkuneet kunnolla. Ei niitä korvasieniäkään vielä näkynyt. Valkovuokkomättäät olivat sitäkin rehevämpiä.


Kipuilu tekee mielen äreäksi, eikä sitä parantanut eilinen TV:n ohjelmistokaan.
Vahingossa kello 21 käänsin kanava kympille, sieltä alkoi "Anna Karenina". Ja minkälainen Anna Karenina, loistava! Uppouduin heti elokuvaan, sen tekotapaan. Alku oli kuin teatterisovitus, siitä se eteni filmiksi ja taas kohtaukset palasivat kuin teatterilavalle. Käsikirjoitus ja vuorosanat olivat hienosti kirjan tekstistä poimittuja ja vanhanaikaisen nykyaikaiset. Elokuvan väri-ja lavastemaailma olivat aivan upeat. Näyttelijät olivat nuoria, tuttuja tv-sarjoista. Kyllä englantilaiset tuon filminteon osaavat!
Anna Kareninan tarinahan on meille useimmille tuttu ennestään, minäkin olen kirjan lukenut muutamia kertoja, mutta tämä sovitus oli kerrassaan minun sielunmaisemaani koskettava.

Kipuilukin unohtui hyvän elokuvan seurassa.


3 kommenttia:

  1. Triptyl on hyvä kipulääke. Yleensä aloitellaan 10mg, minulla menee 125. Ei käy päähän, ei koukuta mutta vie jalkakivut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moro, olen kipujeni kanssa jo paremmalla puolella. On haasteellista aloittaa lääkitys, joka ei vie kipuja, mutta nostaa kipukynnystä. Ehkä sekin aika vielä tulee. Olen niin harvoin todella kipeä, että "kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat" mietelmä kantaa minua eteenpäin.

      Poista