Jonakin jouluna -entisaikaan kun jouluina oli vielä lunta- saapui joulupukki takaoven kautta.
Joskus pukilla oli tonttu mukana.
Pukillamme oli tapana vaihtaa asua eri jouluina. Tonttukin joutui joskus jarruttelemaan liian kiireistä pukkia.
Tämä pukki pääsi ylhäiseen yksinäisyyteen
"Joulupuu on raakeeenneeettu jouluu oon joo ooveella"
Vuonna siis kahdeksanviis...
"Jaakoukkuselkäsuortuuniinkaikk´onmielissään"...
Tuttiritarilla olisi ollut työkenttää...
Nämä hauskat ja hilpeämuistoiset joulukuvat ovat pieni otos menneiltä vuosilta. Nyt on tultu siihen tilanteeseen, että perheet viettävät joulut omissa kodeissaan etelämmässä Suomessa. Viime jouluna olimme ensimmäisen kerran kotoa pois, Kolmannen Pojan perheen luona Tuusulassa.
Tämä on hyvä siirtymävaihe kaikille, missään perheessä ei ole erityistä huomiota vaativaa lähipiiriläistä joiden hyvinvointia olisi joulunakin valvottava. Lastenlapset ovat jo nuoria ja aikuisuuden kynnyksellä, alkavat elää omaa elämäänsä.
Tänään käytiin päivällä vanhempiemme haudoilla, onneksi sen perinteen olemme saaneet opetettua lapsillemme ja heidän lapsilleen. Hautausmaakäynnit aattoiltana kuuluivat toivottuihin toimiin aikaisempina mummolajouluina. Joskus, ennen lastenlapsia, ehdimme aattoillan joulukirkkoonkin. Nyt se tapa ikäväkseni on meiltä unohtunut.
Tämä aattoilta vietetään kahden kesken, huomenna saadaan taas pöydän täydeltä ruokavieraita. Ja muutamaa lomalaistakin odotellaan tapaninpäivänä.
Nyt on aattoillan sauna lämpenemässä.
Takavuosien saunamajuri ei taida enää löylyjä mummille ja papalle heitellä?
On meillä nykyään virallinen löylynheiton tarkkailija:
Hyvää jouluyötä!
Olipas ihania joulumuistoja. Meillä on kaikki lapset kotona ja tänään juuri muisteltiin eri joulujen joulupukkeja. - Ihanaa joulun jatkoa!
VastaaPoistaPerheessäni, niin lapsuudenperheessä kuin nyt omassakin on ollut niin harvinainen henki, ettei meillä ole koskaan jouluna ollut kenenkään kanssa riidanhenkeä. Jos on ollut aineellisesti niukkaa, on joku muu tekijä pysyttänyt sydämeen joululämmön. Jouluiloa!
PoistaNiin ne vuodet vierii ja joulun vietto muuttaa muotoaan. Mukavaa Joulupäivää!
VastaaPoistaKiitos samoin Teille sinne itärajalle, sukujuurieni syntysijoille. Onneksemme vuodet vierivät, nykyään jo nopeammin. Näin on hyvä!
PoistaHyvät joulun jatkot!
Vuodet, eivätkä joulut ole veljeksiä. Mukavia muistoja silti syntyy kaikista. Hyvää joulu- ja Tapaninpäivää.
VastaaPoistaNiinhän se tahtoo olemaan. Kaksoiskappaleita ei löydy. Kaikesta kaaoksestakin onnistuu löytämään ne muistoja kultaamat tuokiot. Samoja hvyiä päiviä toivottelen teidänkin huusholliin.
PoistaIhanaa joulun jatkoa teille! Meillä oli lapset eilen käymässä, lukuunottamatta Espanjassa sapattivuottaan viettävää tyttären perhettä. Muut neljä olivat käymässä ja yhtä heistä lukuunottamatta olivat myös jouluaterialla ja pienimuotoisessa lahjojen jaossa.Keskimmäinen tyttö joutui lähtemään aikaisemmin. Illalla sitten veimme loput kaupunkiin.Tänään pyysimme yksinäisen naapurin syömään ja kahville.
VastaaPoistaKiitos samoin. Tänään haettiin kaksi pojanlasta yökylään, huomenna matkaavat isänsä luo Tuusulaan. Sitä ennen täällä asuvan pojan perhe tulee yhteiselle tapaninpäivän aterialle. Tulevalla viikolla odotetaan muutamaa nuorta lomanviettoon, joten silloin vasta alkaa kiireisimmät ajat. Teilläkin on iso perhe, olette onnekkaita. Hyvää jouluajan jatkuvuutta!
PoistaIhanan hauskoja muisteloita ja kuvia.
VastaaPoistaMekin olimme aaton kahdestaan, siitä kirjoitan omassa blogissani lisää.
Heippa, eikös olekin kiva muistella ja jakaa niitä toisillekin, ne ikäänkuin vahvistuvat matkallaan.
PoistaBeautiful! Merry Christmas and warm wishes from Montreal, Canada! :)
VastaaPoistaNiin kivoja kuvia jouluistanne. Mahtava on tuo nykynenkin saunassa istuva tarkkailija.
VastaaPoistaIhania kuvia ja muistoja.
VastaaPoista