torstai 13. huhtikuuta 2017

PÄÄSIÄISVIERAITA ODOTELLESSA

Meidän aamu alkoi kauppareissuilla. Ensimmäiseksi pyörähdettiin kylälle avattuun Hongkongin kesämyymälään (siitä maininta http://mummukanjutustelua.blogspot.fi)

Siivousapuna hyöri tietenkin Jymy, tuli vaikka ei pyydetty.


Pyhiksi on tulossa Toinen Poika tyttäriensä kanssa Espoosta. Puoliso- herra Kukkaro -pappa- halusi järjestää jouluiset tarjoilut vaikka pääsiäistä vietetäänkin. Minulle ei tämän menun suunnitteluun eikä toteuttamiseen annettu oikeuksia.
Parit porkkana-ja lanttulaaatikot valmistuivat hitaasti ja hartaasti. Samoin paistui kinkku leivinuunissa. Minun paistamssa kinkussa on aina sinappihuntu ja neilikat ruuduissa. Tämän tein puolisalaa kun herra Kukkaro käänsi selkänsä.



"Mulla oli hermossa pitelemistä kun sain kinkun tuaksun kuononi eteen."


"Ei se hermo sitten pitänyt, ei millään, potkannurkkaa piti  vähän tuunata ja maistaa suola."

"Kamalan huudon Emäntä taas ehti päästää, on se kummallinen , määhän vaan olin makutuomarina."

Kesällä tein useita kertoja  yksinkertaista kotijäätelöä, sitä tein taas. Tähän annokseen laitoin neljä desiä kuohukermaa, vatkasin hyväksi vaahdoksi, lisäsin purkillisen kondensoitua maitoa ja kolme desiä oman maan vadelmia ja vielä kerran vaahdotin koko satsin. Nyt on välipalaa lomavieraille jos muistan sen pakastimesta ottaa.

 " Mää sain nuolla loput makeat möhnät, oli niin hyvää, että kielikin meni kippuralle."



"Ei mun kärsimykset siihen kinkkuun loppunu, taas Emäntä leipo pullia ja eikä väistynyt hetkeksikään pullakopan vierestä." 


                                         "Kyllä mun luantoa on nyt koeteltu!"


 Päivä on ollut kiireinen kun leipomis/siivoustouhut piti suorittaa nopsaan tahtiin. Kahdelta haettiin sisarukset Hämeenkyröstä ja vietiin Tampereelle junaan, matkustivat Tuusulaan.


Sadan kilometrin kiepin jälkeen oli hetki huilimiselle, Espoon ryhmän haku oli taas Tampereelta ilta seitsemän jälkeen.

En mahtunut hakujoukkoon ja jäin paistamaan iltapalapiirakoita lomalaisille.

Piti koristella kotia pääsiäiskuntoon, mutta olen jemmannut osan koristeista parempaan talteen ja koristelu jää näillä tilpehööreillä niukaksi.


Lumisateetonta ja virkistävää Pääsiäisen aikaa kaikille blogini lukijoille!

9 kommenttia:

  1. Minusta on kurjaa, kun sinua kiusataan ja koetellaan noilla tuoksuilla. Voisit pyytää heiltä, etteivät ainakaan saattaisi sinua kiusaukseen. Esimerkiksi tuoksut läpäisemätön kuonosuojus voisi olla ratkaisu. Hyvää pääsiäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kiitos myötäelämisestä! Emäntä on sitä mieltä, että mun on oltava rodunomaisesti AINA kintussa kiinni kun jotakin tehdään, mun vaan pitää tottua ettei kaikkee tarvi maistaa."

      Poista
  2. Ihana postaus, kiitos tästä. Hyvää pääsiäistä teille koko porukalle mukaan lukien tuo ihana Jymy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo meidän penikka tuo jos jonkinlaista vipinää eläkeläisten arkeen. Ison perheen ehtoisena emäntänä? olen tottunut hulinaan, joten ei valituksen aihetta. Puutarhatouhut koiran kanssa??? Saapa nähdä mitä kesä tuo tullessaan...

      Poista
  3. Jymy on niin kasvanut kovaa vauhtia,joka kerta näyttää suuremmalta. Minä muistan kuin meidän koiruunen vahti joulukinkkua. Me laitettiin kinkku uuniin yöksi ja koiraparka ei malttanut tulla nukkumaan ollenkaan. Siinä se makasi uunin vieressä tai istui nuuhkailemassa hyvää tuoksua. Saihan se toki sitten aamulla kinkusta palasen,mutta sitten joulunpyhät se oli aivan väsyksissä,kun siinä kinkun vahtimisessa oli ollut niin kova urakka:) Ei muutakuin Rattoisaa ja Hyvää Pääsiäisenaikaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jymy ON jo iso pentu, enää ei jakseta nostaa punnittavaksi. On se tosiaan raakaa peliä kiusata ymmärtämätöntä. Koiran päänupille tekee hyvää olla kaikessa perheen touhussa mukana. Omaa valppautta se toisinaan koettelee... Pääsiäisiloa teillekin!

      Poista
  4. Olen touhunnut ja laittanut sen seitsemän sortin herkut.
    Kinkku vasta maistuukin hyvälle ja laatikot. Joulusta on jo pitkä aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän pojan perhe ei ollut meillä joulupöydässä, siksi puoliso -herra Kukkaro valmisti joulumenyyn. Minä en voi olla leipomatta tavallista pullaa lasten tullessa, se kun on aina kuulunut mummolan tuoksumaailmaan, se pullantuoksu.Hyviä pyhäpäivien jatkoja!

      Poista
  5. Juuri tultiin lenkiltä tyttöjen kanssa. Ihmettelin kun ISO Jymy antoi 7-v tytön taluttaa vetämättä. Hyvää jatkoa Pääsiäisen pyhille!

    VastaaPoista