sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

HAAVEITA, HAAVEITA, VOIKO NAISELLA OLLA NIITÄ KOSKAAN LIIKAA?

Istuskelen Alla Omenapuun- keinussani ja mietiskelen mitähän tekisin- siis muuta kuin arkiaskareita.


Sinisellä taivaalla leijailee muutama pilvenhattara, ovat niin kuin ajatusmaailmani tänään.


 Pöydällä on Lintu Sininen ja se veikin muistoni -taas kerran- kaukaiseen lapsuuteen.
Tampereen kaupunginkirjastossa - Laikussa- pidettiin jo 50-luvulla lasten satutunteja. Kotini oli lähellä, Tammerkosken toisella puolella ja kirjastossa -lainastossa- oli helppo käydä.
Eräs satutunti on jäänyt mieleeni; silloin esitettiin Sakari Topeliuksen satunäytelmä "Lintu Sininen" vanhan tarun pohjalta. Se on surullinen rakkaustarina jossa rakastuneet prinsessa  Florinna ja prinssi Amundus eivät saa toisiaan kun Florinnan äitipuoli -kuningatar Sibylla -haluaisi naittaa Amunduksen tyttärelleen Florinellalle. Sadussa Florinna teljetään linnan torniin. Prinssi Amundus käy iltaisin laulamassa tornin juurella. Pettynyt Florinella haluaa, että prinssi Amundus muutetaan linnuksi - siniseksi linnuksi. Taru ja Topeliuksen satu on monivivahteinen, koskettava ja voimakas, siksi se on jäänyt minullekin syvälle muistiin kun eläydyin rakastavaisten tuskaan. Sininen vedellä täytetty lintupilli visersi meidänkin pihassa monena iltana ja pidin sitä tallessa tyynyn alla.

Kirjasto -lainasto- oli minulle rakas paikka ja olin ahkera lainaaja ja lukija heti kun opin lukemaan.
Äitini on joskus maininnut, että kirjoittelin juttuja ruutuvihkoon heti kun opin kirjoittamaan. Vihkoja ei ole enää tallella eikä muistikuvaa mitä mahdoinkaan kirjoitella!

Kouluaineista sain kiitettäviä numeroita ja usein jouduin lukemaan niitä luokan edessä. Minulle ei ole selvinnyt, eikä opettajat  maininneet mikä kirjoituksissani oli antanut kiitettävän numeron, oikeinkirjoitus vai sisältö? Kouluaikanani ei kriittisen/opettavan palautteen saaminen ollut tapana.

Muutamana viime vuotena olen käynyt Työväenopiston erilaisissa kirjoittajapiireissä ja kursseilla ihan vain saadakseni pontta ja opillista ohjausta kirjoittamiseen. Ja sitä kritiikkiä!
Kirjoittamiseen harrastuksena olen päätynyt osittain pakon, osittain muun syyn vuoksi. Pakko on "sisäinen palo" ja muita syitä on siirtyä käsitöiden tekemisestä (kun niitä alkaa olla kaapit pullollaan)
aineettomampaan harrastukseen.  Muunlaista harrastamista ja sosiaalista kanssakäymistä alkaa haitata kuulon alenema ja autoilu pimenevissä illoissa. Koti kutsuu entistä vahvemmin pysymään sisällään.

Sehän on vissi totuus, että eläkeläisellä on aikaa- vai kiirettäkö se oli- mitä vain- mutta johonkin  aika on valjastettava ettei se kulu pelkkään notkumiseen.


Haaveilleni olen nyt heittänyt verkon. Toivottavasti se ankkuroituu elokuun alkupuolelle Virroille Rajaniemeen.
Nimittäin olen hakenut Kirjoittavat Eläkkeensaajat-kirjoittajakurssille!!!
Tämä nyt pitäisi kirjoittaa ihan pienellä fontilla kun se on vielä ikään kuin salaisuus. Haaveilen, että saisin kirjoitettua -joskus- kirjan muistoistani lapsuuteni Tampereella. Älkää nyt kuitenkaan tätä lehdessä julkaisko.
Kuluneen vuoden aikana olen tutustunut useamman blogituttuni kirjoittamiin kirjoihin. Heidän esimerkkinsä on innostanut minuakin syventymään kirjoittamiseen tosissani.

Oman kirjani kirjoittamisen olen nyt aloittanut hyvin salaisesti. Perustin vanhalle tietokoneelleni ihan oman käyttäjäsivun salasanoineen. Siinä kävi taas niin, että salasana unohtui eikä vanha konekaan toimi kuten pitäisi...

Aloituslause on kirjoitettu, eikä se ole "oli synkkä ja syksyinen ilta".
"Kirjani" alkaa paljon aineellisemmin, siitä kun Irja raapii täitä tukastaan...
Sivuja on valmiina viisi eikä täit ole päässeet loppumaan...

Kauppareissulla ostin sinikantisen vihkon, se kulkee käsilaukussa mukanani jospa joku luovuuden hetki sattuisi automatkalla yllättämään. Sen sisäsivuilla on osio: miljöö/asiat, niitä on nyt lähes sata...
Toisessa osiossa lukee: henkilöt, heitäkin on kohta viisikymmentä!
Näillä aineksilla kirjasta taitaa tulla tuhatsivuinen...

Kannen valokuvan löysin kikkaratukka-ajaltani -80-luvun lopulta- siinä olen mietteissäni kun olen saanut kutsun kirjoittaa ammattiliiton Luottamusmies-lehteen pakinoita. Haasteena oli kirjoittaa tietty määrä merkkejä, niitä piti laskea tarkasti, ettei annettu optio ylittynyt. Tuskan hiki oli otsalla monta kertaa, vaikka pakinaa piti saada aikaiseksi, siitäkin syystä kun julkaisupäivä pukkasi päälle.


No niin, nyt olen avannut haaveeni Teillekin, siitä seuraa se, että nyt on alettava tosissaan kirjoituspuuhiin, tätä vauhtia kirjani valmistuu  noin vuonna 2030, jos silloinkaan!


Juhannus 2018 ja Lintu Sininen...

10 kommenttia:

  1. Pidän peukkuja, että haaveesi toteutuu ja pääsen lukemaan kirjasi <3 Haaveita saa ja pitää olla, ja rohkea on se, joka haaveiden polkuaan kulkee <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä haaveeni on vain itsestäni kiinni toteutuuko se...Nyt se on haaste itselleni kun sen muillekin kerroin.

      Poista
  2. Oi ihanuus, olipa mukavaa luettavaa♥ Niin kovasti toivotaan että pääset tuolle kurssille ja saat kirjasi jossain vaiheessa kirjoitettua, se olisi aivan upeaa! Mukavaa alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Viikko alkaa kahta teinipoikaa palvellen ja muita lomavieraita odotellessa. Ps. hyvää matkaa ja lomaa teille!

      Poista
  3. Asia selvä! Salaisuus säilytetty ja mitään en kenellekään kerro. Hieno juttu, tuo kurssi ja kirjan kirjoittaminen. Näin se vaan on, että sisäinen palo johdattaa tekemään. Miksi minun sisäinen paloni kehottaa tekemään romutaidetta? Olisi nyt valinnut jonkin hienomman harrastuksen, mutta ei, näillä mennään 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, lähipiiri saa kuulla salaisuudet ensimmäisenä, niinhän sen kuuluu olla!
      Onko Sinulla käsissä magneetit jotka vetävät väkisinkin romua? Keräänkö sulle vaikka tonnikalapurkkeja? Minä vain katselen taivahan pilviä ja haen niistä innostusta...

      Poista
  4. Kyllä salaisuutesi piireissä pysyy. Piirit saattavat tosin vähän laajentua.
    Ihanaa lukea, ettet ole luopunut haaveestasi.
    Kurssi on varmasti antoisa, vaikket sitä varsinaisen kirjoittamisen kannalta tarvitsisi. Vertaistuki ja rakentava palaute ovat kuitenkin mahtavia juttuja. Luulen ainakin niitä kurssilta saavan työkalupakkiin. Ehkä paljon muutakin. Aineistoa ei sinulta puutu.
    Olet ollut nuorena näyttävä plikka, mikä on tullut jo muutamaan kertaan sanottuakin.
    Kirjoittamisen iloa!

    VastaaPoista
  5. Jos unelma on riittävän voimakas ja vaikka se tuntuisi aivan mahdottomalta toteuttaa, pikkuhiljaa alkavat asiat kääntyä siihen suuntaan, että unelma toteutuu. Toki siihen tarvitaan paljon työtä, uskoa unelmaan ja taas työtä. Mielenkiinnolla odotan kirjaasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi kun en huomannut kommenttiasi! Unelmani on yht´äkkiä konkretisoitunut kun tapasin sisaruksiani ja piipahdin synnyinkotini pihapiirissä ja kuvailemassa paikkoja. Sisarukset muistelivat asioita joita minä en muistanut ja niistä saa taas täydennystä juoneen. Kirjoittaminen ei ole työlästä, mutta kuinka kertomukset kootaan, siinä tarvitsen oppineitten apua.

      Poista