perjantai 8. kesäkuuta 2018

KIIRETTÄ PITÄÄ, SANO ELÄKELÄISMUMMO

Sain tuntea ruuhkavuosien häivähdyksen  viime viikolla elämässäni. Neljäs Poika oli taas tuonut puulaakivarusteensa tutulle huoltojoukolle huollettavaksi. Puolen kuution kokoinen musta kassi päästi sellaiset aromit takapihan terassille, että olin pökertyä. Pari koneellista paitoja, suojuksia ja pelihousuja pyöritin pesukoneessa. Etikkaa heitin huuhteluaineeksi, ei haise talviset hiet enää.


Peseekö muut yli 70 vuotiaat vielä lastensa harrastuskamppeita? No- minä tästä näköjään en irti pääse, ovathan nämä jääkiekkotouhut kuuluneet elämääni jo ikuisesti.

Viime viikko oli menoa ja meininkiä täynnä: 31.5 oltiin retkellä Eduskuntatalossa ja Tamminiemessä, lauantaina Mäntsälässä ylioppilasjuhlissa, sunnuntaina käytiin tekemässä kannanotto ja muistio kaavaluonnokseen, maanantaina hoidettiin juoksevia asioita ja illalla tein kyläyhdistyksen järjestämän kierroksen entisellä työpaikallani.
Iltalenkin teko vei ajatukseni yhä syvemmälle muistoihin ruuhkavuosista.
Monikymmenvuotisen työpaikkani toiminta on alasajettu kokonaan pari vuotta sitten. Toimintaa on siirretty  kuntien toteutettavaksi ja Pitkäniemen alueelle Nokialle.


Viimeinen nimi oli Ylisen palvelukeskus, 60-luvulla kun laitos on tälle paikalle muuttanut ja perustettu, nimenä oli Ylisen vajaamielislaitos. Minunkin tutkintonimikkeenä 1970 oli vajaamielishoitaja.
Myöhemmin laitoksen nimi muuttui Ylisen keskuslaitokseksi, kuntoutuskeskukseksi ja alasajon aikana nimenä oli Ylisen palvelukeskus. Toiminnan sisältökin sai erilaisia uusia muotoja aina ajan hengen mukaan.
Ylisellä siis oli pysyvä ja tilapäinen koti aluksi yli neljällesadalle ja viimevuosina puolta vähemmälle hoitoa ja kuntoutusta tarvitsevalle lapselle, nuorelle ja aikuiselle, jotka eivät vammansa vuoksi selviä itsenäisesti. Yhteiskunnan ajattelun muutokset koskivat tätäkin herkkää asukaskuntaa ja nykyään heistä enemmistö asuu omissa syntymäkotikunnissaan erilaisten palvelujen tuella.
Pieni joukko eniten tukea tarvitsevista asuu, käy koulua ja on työtoiminnassa Pitkäniemeen perustetuissa uusissa yksiköissä.


Entinen viljamakasiini oli kunnostettu idylliseksi ja toimivaksi kirkoksi.


Kartano- entinen Ylisen kartanon päärakennus häämöttää lehmuskujan päässä. Tässä rakennuksessa oli minunkin työpisteeni kun toimin muutaman vuoden vapaa-ajan ohjaajana.



Osasto 12 oli ensimmäinen työpaikkani hoitajaksi valmistumiseni jälkeen. Osastolla asui iäkkäämpiä asukkaita, osa oli siirtynyt  vanhainkodeista Yliselle sen perustamisen aikaan.


Vesitorni oli hyvä maamerkki.


 Kuntosalille oli hyvät tienviitat



Rantalenkki, jota tehtiin joka päivä kaksi kertaa isolla joukolla kiersi kaunista Näsijärven rantaa.


 Rantasaunan vieressä on uimaranta.


Aloitin Ylisellä harjoittelijana 1968 ja jäin vanhuuseläkkeelle 2005, 59-vuotiaana. Ammatin kuormittavuus on syy alhaiseen eläkeikään. Nyt se taitaa tälläkin alalla olla 64-65 vuotta.

Alueeseen tutustumisen oli järjestänyt Le-Pe-Ka, kyläyhdistyksemme. Meille kyläläisille on herännyt huoli, mikä on tämän erittäin kauniin alueen tulevaisuus? Sitä ei meille osannut valaista PSHP:n esittelijäkään. Alue sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella ja keskellä vireää kylää. Kylän voimissaan pysymisen kannalta alue pitäisi saada uudelleen elämään. Sitä toivomme.

90-luvulla tämä osasto oli työpaikkani. Nyt tämä, kuten kaikki muutkin 12 osastoa ovat tyhjillään, osaa odottaa purkutuomio.


 Ylläoleva kuva on aasinsilta seuraavaan ruuhkavuosien muistelmaketjuun.
Meillä, tämän haastavan (= nuoret, koululaiset, autistit ym) osaston henkilökunnalla, on ollut yhteisiä tapaamisia viime vuosina, sen jälkeen kun nämä tutut rakennukset ovat jääneet tyhjilleen.

Viime tiistaina taas tavattiin.


Kuivin suin ei meidän porukka voi olla, puhuttavaa oli niin paljon. Raparperisiiderillä kilistimme.


Yhteisistä, aktiivista työvuosistamme on aikaa jo lähes 30 vuotta, mutta tietynlainen yhteenkuuluvuus meitä yhdistää vieläkin.
Ja paljon on virrannut Tammerkoskessakin vettä...


Ruuhkavuosia rakkaudella muistellen!

Hyvää viikonloppua!

6 kommenttia:

  1. Minä pesen nuorimman tytön pyykit, koska hänen pikkuisessa asunnossaan ei ole oikein pesukoneelle paikkaa, eikä siellä ole talopesulaa. Olen kyllä yrittänyt hänelle puhua, että vaihtaisi asuntoa parempaan, jossa olisi talopesula ja kunnon ulkoiluväline varasto, kaksi pyörää on jo hältä varastettu pihatelineestä, kun ei ole ulkovarastoa...(onneksi vanhoja!)
    Kaunis tuo kartano ja makasiini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille tuodaan vain nuo jäähallituoksuiset pelivarusteet, ne on hyvä kuivattaa ulkona. Entisen työpaikkani koko alue ja vanhat rakennukset ovat kauniita ja vieläkin hyvin hoidettuja. Toivottavasti säilyvät.

      Poista
  2. Olipa kiva muistelo ja ihania kuvia. Tuli nostalginen olo noista tasakattoisista rakennuksista.
    Oma työpaikkani oli samanlainen, mutta isompi Virkkeen eli Finn Karelian tehdas, jossa nykyisin toimii Orimattilan Megamyyntiareena.
    Satunnaisesti pesen myös lastenlasten pyykkiä, kun olen heitä hoitamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku osastonhoitajani määräsi väkensä katolle näitä kattokupuja pesemään, sitäkin muisteltiin tiistain tapaamisessa -ja nauru raikui...

      Poista
  3. Jotenkin haikeaa. Työtä on tehty paljon, tosissaan ja ammattitaidolla. Rakennukset tyhjenevät. Työ muuttuu ja siirtyy muualle. Onneksi ovat muistot 😊

    VastaaPoista
  4. Meillä mies on innokas pyykinpesijä ja aina pesee metsuripojan vaatteet jos meille tulee likaisilla työvaatteilla. Minä pesen siitä hommasta käteni ja sanon, että kyllä 22v osaa vaatteensa pestä :D

    VastaaPoista