JUHANNUS 2018 JA PARI MUISTOA MENNEISTÄ

Iltatuulen viesti: "Jos haluat ulkoilla juuri nyt- Juhannusaaton 2018 illansuussa - pue yllesi villapaita, kumisaappaat, villasukat ja sadetakki pyhähepenien päälle. Ei tämä nyt niin masentavaa ole, sataa sataa ropisee, pili- pili pom."

Perinteiset juhannuslimot pysyvät raikkaan vihreinä.

Pöytäryhmä tuo valoa pimenevään aattoiltaan.  Istuskellaan taas kun aurinko paistaa...

Valitan, ei tullut grilli-iltaa kesäkatoksessa hyvässä seurassa, Säiden Haltija päätti toisin.
Tosin kävi sellainenkin yhteensattuma, että enemmistö juhannusten vakivieraista on joko työtehtävissä, lomamatkoilla, omalla mökillä tms.
Kaksi teinipoikaa on kuluneen viikon lomaillut peräkamarissa, mutta nyt iski villimmän elämän kaipuu ja Pappa sai kyyditä pojat kylälle toisen pojan kotiin.

Tämän aasinsillan jälkeen muistui mieleeni eräs juhannusaatto jos toinenkin kaukaa menneisyydestä.
Toisen polven lapsista enemmistö on nyt samassa iässä kuin minä tässä muistelossa. Yksi tytöistä tulee juuri 12-vuoden ikään joten...
Keväällä 1958, 12-vuotiaina, olimme serkkuni Eijan kanssa päättäneet oppikoulun ensimmäisen luokan. Kesälomalle meidät vietiin äitiemme enon maataloon Ristiinan Suomenniemelle. Porkkanapenkkien harvennus oli meidän lomarattoa- ja kasvien kerääminen syksyksi kouluun.
Kesän ja loman kohokohta oli tietenkin Juhannus ja kokko pihapiirissä järven rannalla kallionkolossa. Kokonpolttajina oli äitiemme serkkupojat, meitä muutaman vuoden vanhemmat.
Kesäromanssin tuntua oli kun pojat tarjosivat meille tyttölapsille pastillit, kumpikin omasta askistaan, taisi olla peräti Sisua tai Paxia.
Istuimme nelistään kallionkolossa leppeässä Juhannusyössä. Ei siinä paljoa puhuttu, oltiin vain.
Tunnemuistona on jännittävä ihastumisen olotila. Se muistuu aina mieleen Juhannusaattona.

Toinen Juhannusmuisto on viisikymmentäluvun alkupuolelta. Meillä oli siirtolapuutarhamökki Litukalla Tampereella. Siirtolapuutarhaväellä on perinteenä yhteinen Juhannusjuhlan vietto.
Eräs juhla vietettiin nykyisen Kekkosentien kohdalla koivikossa. Koivikkoon oli koottu lankuista penkit ja kahden koivun väliin korkealle oli köytetty naru.
Ilta huipentui kun narun viereen käveli mies valkoisissa housuissa ja voimistelutossuissa. Pitkä keppi kädessään hän nousi narun päälle ja alkoi kävellä sitä pitkin. Me lapset pidätimme hengitystä ja jännitimme: "Putoaako, putoaako?"  Ei pudonnut. Arvostukseni nuorallakävelijöihin on säilynyt.

Muistoja menneistä Juhannuksista on paljonkin, mutta lupasin vain pari. Ruuhkavuosina oli Vakituinen Varustepalvelu kun oman perheen nuoriso lähti keskikesän juhlia viettämään; reppuihin ja kasseihin pakattiin -vaikka ei pyydetty- vessapaperit, varavaatteet, sadetakit, tulitikut ja vaikka mitä. Useimmiten ne tulivat koskemattomina takaisin. Puhelimen ääressä viihdyttiin enimmäkseen, onneksi turhaan.
Monet Juhannusjuhlat oltiin järjestämässä LE-PE-KA- kyläyhdistyksen mukana Kuuselan uimarannalla. Sekin touhu loppui talkooväen hupenemiseen jo kauan sitten.

Tämä aattoilta kuluu katsellen tuulen viemää puiden latvoissa. Hupia kerrakseen!

Hyvä näin, tehdään taas enemmän kivaa kun "kauas pilvet karkaavat."

Juhannus on meillä - herra  Kukkarolla ja minulla- rouva Myttysella kera bernipoika Jymyn -herttainen!

Sitä samaa Teille toivotellen!