"Vanha pari" tanssiaisten aikaan keväällä 2017.
Juhlapukeutuminen alkoi tuottaa ongelmaa kun rinnukseni eivät tunnu mahtuvan luottovaatteeni puseron sisälle. Puku on vuodelta 1988, ompelin silloin parhaaksi juhlavaatteekseni Jääsken kansallispuvun. (Äitini oli jääskeläisiä.)
Kaksi vuotta sitten levensin liiviä sivusaumoista ja nyt oli uuden puserontekemisen vuoro.
Kankaan, pellavatyyppisen, ostin kylän Kangaskuusta. Viime viikolla säikähdin, että tulee kiire tekemiselle kun en vielä ollut edes aloittanut.
Siirsin ompelupaikkani kesäksi terassille sukuni valvovien silmien alle. Saattaisi olla, että äitini- Vanha Rouva- lierilakkinsa alta opastaisi minua :"Sinuna tekisin sen näin jne..."
Onnekseni ompelukoristani löytyi sopivan pieni kirpputorilta joskus ostamani ompelukehys.
Muitakin vanhoja ompelemisen apuvälineitä löysin laatikostani, tämän markka-aikaan Anttilan postimyynnistä tilatun suurennuslasin. Nyt se tuli todelliseen tarpeeseen.
Luulin, että joudun viettämään montakin tovia pakotetun reikäompeluksen ja paidanteon tiimoilla, mutta yhdellä istumalla muutamassa tunnissa selvisin tästä urakasta.
Jääsken puvun päähineenä on aika iso huntu. Minulle sen päässäpysyminen on ollut ongelma, tosin en ole sitä oikein osannut sitoa. Nyt tämänhetkinen kansallispukuguru Soja Murto on kehitellyt hunnun alla pidettävän pesän, mutta sitä en ole vielä hankkinut.
Kun nyt hallitsen pakotetun reikäompeleen, oli tarve siirtyä muihin pakottamisiin.
Hyvinpalvelleelta irtopäältäni katkesi kaula joten oli pakotettava lähin "irtopää" hunnun sovitukseen.
"Nukkeni" näytti myrkyllistä ilmettä...
Nyt on taas juhlapuku odottamassa juhlimista ja huntukin taitaa pysyä päässä.
"Emäntä tässä , älä naura, Jymy!"
Upea puku <3 Onnea Elsalle <3 Mukavia juhlia ja muutenkin kivaa viikonloppua :)
VastaaPoistaKiitos, Elsa saa terveiset Sinultakin❤
PoistaSuuret ihailuni sinulle ompelutaitosi ja viitseliäisyytesi johdosta. Komea irtopää ;) Nyt voisi sanoa, että aika tavaran nauttii.
VastaaPoistaOnnea Elsalle ja koko suvulle.
Hyvää juhlaa ja viikonloppua!
Kiitos, on kiva juhlia ällien tyttöä. Valmis kansallispuvun paita on sen verran hintava että oli otettava neula ihan omaan käteen. Kiitos, hyvää viikonloppua teidänkin kartanolle.
PoistaOi miten hieno puku! Onnitteluja kaunotar Elsalle ja koko perheelle♥ Mukavaa alkanutta kesäkuuta ja ihanaa juhlaviikonloppua♥
VastaaPoistaKiitos! Hyvää kesäkuun alkua Sinunkin elämä piiriisi.❤
PoistaKyllä oletkin taitava! Puku on edustuskelpoinen ja uudenveroinen.
VastaaPoista"Irtopäällä" on jotenkin tuttu kotimiesmallin ilme; "ota tämä äkkiä pois ja päästä minut pälkähästä".
Onnea ylioppilaalle ja ilman muuta myös ylioppilaan läheisille!
Aviopuolisolle uusi lanseeraus -kotimiesmalli-, sopii tiettyihin tarpeisiin...
PoistaEdellisistä pojan tyttärien lakituksista on yli kymmenen ja 14 vuotta.
Menemme Mäntsälään juhlimaan Elsaa. Samaa tilaisuutta, valkolakin saamista, on odottamassa vielä viisi poikien tytärtä...
Kyllä kannatti laittaa puku taas käyttökuntoon. Ihailen kovasti kansallispukuja. Sovitusnukkesi on ihan paras, mitä sitä ei tekisi rakkaan vaimonsa puolesta.
VastaaPoistaPuku päällä oli niin lämmin että...Purolassa 26 astetta ja lähes pilvetön taivas. Jos olisi pitänyt vaikka tanhuta, olisin pökertynyt.
PoistaMinä olen haaveillut lapsesta lähtien omasta kansallispuvusta, mutta ovat niin kalliita että jäävät haaveeksi. :( *itku*
VastaaPoistaOman pukuni tarvikkeet hankin silloiselta Vuorelmalta, toki materiaaleillakin oli hintaa, mutta itse tekemällä sain pukuni huomattavasti kaupan hintaa halvemmalla. Nykyään kansallispukuja myydään jopa kierrätyksissä ja Kontissa ja mm saattokotien kirpputoreilla.
PoistaNo on sinulla kärsivällisyyttä, kun sait kansallispukusi taas ehompana käyttöön! Hilpeyttä herätti kyllä tuo sinun "irtopää". :)
VastaaPoistaKansallispuku on niin arvokas, ettei sitä voi jättää käyttämättömäksi, ja ne on kaavoitettu ja suunniteltu niin, että niitä on helppo korjata sopivaksi. "Irtopää" on keikkunut kannoillani 50 vuotta, eikä suotta...
Poista