VIIKONLOPUN HULINAA MUMMILASSA

Isällä poikineen eli Puolisolla ja 3. ja 4. pojalla oli työporukan yhteinen pikkujouluillallinen perjantaina Tampereella. Puoliso ja pojat tekevät (pojat omien töidensä lisäksi) satunnaisia puuhasteluja Puolison entisellä työpaikalla.
Jo hyvissä ajoin pikkupojat olivat varanneet yökyläpaikat mummilaan viikonlopuksi. Serkkupoika V.Ville.V kutsuttiin mukaan luistimineen ja mailoineen. Pojat vietiin kyläkoulun kentälle luistelemaan. Kenttä oli paksun lumen vallassa joten kotiin juuri ostettu kola pääsi hyvään käyttöön. Pappa sitä siellä työnteli.
Pojat jäivät kentälle pelailemaan ja Pappa pääsi valmistautumaan illanviettoonsa. Aikamoiset-jo hyvinkin tutut tuoksut Puoliso jälkeensä jätti taksiin mennessään. Joskus, vuosikausia sitten Puoliso sai sisareltaan lahjaksi Hermesin Rocabar tuoksuketta. Sitä ilman ei Puoliso voi parempiin kalaaseihin lähteä, tuoksu ikäänkuin luo juhlatunnelman.
Pojat jaksoiva pelata jääkiekkoa kolme tuntia lumisateessa. Olivat nälkäisiä ja väsyneitä, saivat makkarasoppaa lämmikkeeksi.
 Olin luvannut, että leipoisimme yhdessä illalla. Esiliinat eteen ja pulikat käteen, piparkakkutaikinat saivat tasaista kyytiä. Onneksi oli kaikille omat pulikat, muuten olisi saattanut tulla jonkinasteista kiistelyä. Tämän olen useasti havainnut. Vaikka pojat ovat jo 12 ja 9-vuotiaita, leipominen ja keittiöpuuhastelu mummin kanssa on mieleistä. Pojista N.Kristian on oikea taituri keittiötöissä, osaa ja oivaltaa ja on tarkka makutuomari. R.Mikael tekee ehdotuksia ja V.Ville V seurailee mukana. Piparkakut saivat persoonalliset koristelut pinnalleen, ja Hymylle annettiin vähän palaneita tähtösiä ja irralleen jäänyt piparipojan jalka.

Herkkuja nautittiin kuuman glögin -yhdelle eikä toisellekaan rusinoita eikä manteleita- kanssa kynttilänvalossa. Vähän yritettiin viritellä joululaulujakin illan iloksi, mutta huonolla tuloksella. Ei taideta olla laulumiehiä.

Väsyneet pojat yrittivät jotain leikkiäkin, kokosivat entisen puisen junaratansa olohuoneen lattialle. Se kiinnosti vähän aikaa.
Ennen nukkumaanmenoa piti vielä kerran tarjota iltapalaa, täytettyjä sämpylöitä ja maitoa. Aina jaksan hämmästyä poikajoukon ruokahalua, ruokaa ja välipalaa saa laittaa parin tunnin välein. Ja aina kelpaa.
Pojat sammuivat yöunille yhdentoista aikaan, normaalia meillä viikonloppuisin.

N.Kristianilta puuttui sopiva jääkiekkomaila. Sitä sitten joukolla hakemaan kauppakeskuksesta. Minä kuskina, Puolisolla taisi olla vähän viivettä eilisestä illasta, luulisin. Maila löytyi, ostetiin pari muutakin pihahöntsyilyyn. Pikkupoikien isillä on jkv tuota jääkiekkotaustaa ja Puolisokin penkkiurheilee sitä. Siksi niihin varusteisiin näyttää aina löytyvän vähän "tuohta".
Kauppakeskuksessa on mukava käydä, tapaa tuttuja. Tänään nähtiin aikuisten poikien entinen tarhantäti ja paikallisen kyläneuvolan terveyssisar. Puoliso jäi tuttunsa kanssa suustaan kiinni pitkäksi aikaa. Yksi pojista hävisi omille teilleen, vasta monen puhelun jälkeen poika löytyi- WC:stä. Oli tullut kova hätä eikä ollut ehtinyt häipymisestään meille ilmoittaa.
Pojilla oli tänään karkkipäivä ja voi sitä valinnan vaikeutta karkkihyllyn ääressä. Minulta jo oli mennä hermo heikoksi kun odottelin poikien päätösiä. Kullekin löytyi lopulta omanlaisensa.
Taas vietiin pojat kyläkoulun kentälle pelaamaan. Poikien pukiessa  eteisessä luistimia jalkaansa heittäytyi Hymy aivan levottomaksi- pyöri ja hyöri ympärillä. Hymy näköjään tiesi mitä siitä toimesta seuraa. Pari talvea sitten Hymy oli mukanamme pelikentällä ja riemuitsi juostessaan jäällä poikien perässä. Nyt se muistikuva luistimien myötä näköjään palasi. Hymy pääsikin poikien mukana kentän laidalle ja sai hukata energiaansa tällä kertaa lumihangessa.
Leipä jäi ostamatta joten sämpylän tekoon. Pitkään aikaan ei olla leivottu tavallista pullaa. Ja pullataikinakin pääsi kohoamaan.
Pappa haki pojat kentältä, ensimmäinen poika joka astui ovesta hihkaisi :"Mummi, ootko leiponut pullaa, täällä tuoksuu!" Pojat saivat lämpimät sämpylät käteensä ennen ruokaa joka oli taas toiveruokaa: spagettia ja kananuggentteja. Olen tavallisen kotiruoan kannattaja, näitä nuggenttejakin oli Pappa ostanut poikien toivomuksesta. Voi sitä Pappaa...
Nämä poikaviikonloput ovat uskomatonta hälinää ja hulinaa, omiin hommiin -käsitöihin tai lukemiseen on hiukan vaikea keskittyä, toisaalta olen koko ajan "läsnä", eli kutsuttuna paikalla kun tarvitaan. Ja kyllä viikonlopun aikana saankin kuulla lukemattomia kertoja erilaisilla äänensävyllä : mummi, mummi -kuuletkosäämitään!

LUSIKKASOPPAA

Kuulun siihen vähän erikoisempaan joukkoon, joka vuodesta toiseen toistaa erikoisia rituaaleja. Kuten ruokailuvälineiden keittäminen kattilassa pari kertaa vuodessa. Tänään oli taas se päivä.
Samalla tuli siivottua keittiön laatikot, kaapit, yläpölyt pois, ikkuna pestyä, verhot vaihdettua, patalaput pesin koneessa. Jalkojani en joutunut paljoakaan liikuttelemaan, kaikki tapahtui tiskipöydän ympärillä. Tunteja siinäkin puuhastelussa sain aikaa kulumaan. Jossain vaiheessa käväisin työhuoneessani ja purin kaksi peukaloa ja puolikkaan kirjoneulelapasesta. Purkuhommia siksi kun olin hämärässä ottanut väärää lankaa ja valkoisen sävy oli niin poikkeava, ettei sitä voinut jälkeensä jättää. Äkkiä ne sitten valmiiksi tulivatkin. Joku ne taas saa viedä mennessään. Joku tytöistä, ellei pojat halua punavalkoisia lapasia. 

 Lusikoita kuivaillessani pähkäilin, että kuinka monta juustoveistä tavallinen juustonmussuttaja keittiössään tarvitsee. Aika monta erilaista näköjään, eikä tässä vielä kaikki....

 Perunankuorijoitakin pitää olla montaa merkkiä, Puolisolle kelpaa vain Fiskarsin tavallinen, minä höylään kuoret Tupperwarella, jo aivan  ruosteisella. Ruokailuvälineitäkin on kertynyt monta laatikollista. Eläkkeelle jäätyäni aloin hoitaa (kunnan palkkaamana ja verokirjallisena) pojan poikia. Jouduin hankkimaan pieniin suihin sopivia ruokailuvälineitä, niitä piti olla aika paljon kun ruoka-aikoja oli tuon tuostakin. Verottajakin hyväksyi nämä hankinnat. Nyt tuota välineistöä pyörii laatikoissani riittävästi. Lusikoita kuivaillessani sain ihailla takapihan lumista maisemaa.

Meillä on paljon mattoja lattioilla koiran takia, ilman niitä koira kyllä liukastelisi pahasti. Näin joulun aikaan lattioilla on punaiset, pehmeät nukkamatot. Ja erityisen lämpimät. Siitä on karvakoira Hymy pitänyt huolen. Matot vetävät niin mahdottomasti koirankarvaa puoleensa, että saan tehdä hiki otsalla töitä päivittäin?! että edes jonkinmoinen siisteystaso huushollissa säilyisi. Jostain messuilta ostin lattiapesimen, konsulentti näytti (ja se oli minulle myyty) kuinka koirankarvat saa sillä pois kaikenlaisista matoista. Hyvä väline se onkin. Yleensä ensin imuroin matot pitkään ja hartaasti, sen jälkeen vetelen matot kostutelulla pesimellä. Ja tulosta syntyy, valtavia karvatukkoja mattojen uumenista. Puoliso ei tätä hommaa hallitse, siis ei tee jälkihommia vaikka imuroikin. Päivittelee vain. Ja toteaa, että on niin mukavaa kun lämpimät matot. Hm.

"ANNELIPUNNELI PUNAISISSA KENGISSÄ..."

"AnneliPunneli punaisissa kengissä, hyppäsi vippasi Vilpan tuppaan, Vilppa sano niin, ota tyttö kiin, vie kamariin, paina ovi kiin, syötä sokerii."

Tällaista lorua minulle luettiin 50-luvun alussa Iitissä isoenon talossa. Vanhempieni suvut ovat lähtöisin luovutetusta Karjalasta siellä nuo runosuonet saivat virrata vapaasti. Runoja rustaili niin isoeno kuin vaimonsakin. Muitakin loruja on jäänyt tuolta varhaisen lapsuuden ajalta mieleeni. joskus niitä itsekseni höpisen.

Nyt on punaiset kengätkin vähän linttaan astutut, siinä ovat autelleet pienet pojanpojat, saivat käyttää kenkiäni leikeissään.

TONTTUJEN KOTIOVI

Kotimme sijaitsee Puolenhehtaarin metsän keskellä, aivan kuin Nalle Puhilla.
Meidänkin metsästä löytyy salaperäisiä kolosia ja lumisten kuusien ja pensaiden alla voi asua se kuuluisa Möhköfanttikin. Näitä Nalle Puh- satuja on tullut luettua aika moinen kirjapino lasten yökylälukemisina.
Ennen nukkumaanmenoa on kierrelty takametsää  ja käyty tarkistamassa tonttujen asuinalueet. Niitäkin Puolenhehtaarin metsästämme löytyy.
Näin Joulun alla on mukava muistella omien ja nyt poikien lasten kanssa tehtyjä jouluisia asioita. Poikien kanssa aikoinaan leikkelimme paperitähtiä ikkunoihin, samaa on harrastettu myös lastenlasten kanssa. Pumpulistakin on kääritty palloja ja ripustettu ne ohuella langalla ikkunan eteen.

Asiat näköjään muuttuvat ajan myötä, enää ei isot pojat paperitähtiä mummin kanssa välitä leikellä. Tonttukirjakin luettu repaleiseksi 22:n vuoden aikana.

Kuohuviiniä keinutuolissa

Itsenäisyyspäivä alkoi lenkillä Hymy-koiran kanssa. Kävelytiellä oli ennen meitä kulkenut kaksi pienikavioista hepoista, olivatko poneja vai hevosia, kengän koko ei sitä kertonut -ainakaan minulle. Muita kulkijoita oli ollut pari pyöräilijää ja ehkä kissa tai joku pikkujalkainen koira. Ketään emme taaskaan tavannet. Pakkasta oli -7 .

Päivällä pyörähdimme Puolison kanssa Plantagenissa, se oli ainoa auki oleva kauppa. Piti ostaa kynttilöitä pihaa valaisemaan. 

Iltapäivällä siivosimme jääkaapin, niin kehoitti Aamulehti. 

Oli niin rauhallinen päivä, että päätin leipoa jotakin mukavaa. Reseptivalikoimasta pisti silmään Tuuloman torttu. Sen valitsin leipomuksekseni muistelun perusteella. Joskus 70-luvulla työpaikalla sitä torttua joku mainitsi leiponeensa ja sen muistelun mukaan nyt minäkin sen väsäsin.  Aamulehdessä oli myös leipäohje, sitäkin kokeilin. Leivän teon aloitin puoli kahdelta, valmista leipää saimme maistaa vähän ennen viittä. Ei nälkäisen leipää, mutta hyvää. Tavallisen tiikerikakunkin leipasin. Vähän matala siitä tuli, oli iso vuoka, vai pitäisikö sanoa että " tällainen sen kuuluu olla", näin vetoan aina kun tuotoksistani tulee jkv persoonallinen, eli ei aivan ohjeen mukainen.

Yönmusta v-70 saatiin eilen korjaamolta. Varaosa piti hankkia Ruotsista, onneksi kone pääsi lentoon ennen lumimyrskyä. Siskontyttö Tukholmasta näytti fb:ssä tuskailevan työmatkaansa joka venyi puolesta tunnista kahteen tuntiin myterin takia.

Kyllä se kunnon likviditeettikapeikko joulubudjettiin tuli, korjaamolasku oli 670€! Nämä nykyajan autot ovat niin herkkiä  särkymään, eikä niitä kotikonstein voi enää korjata, vaikka kuinka kädellisä henkilöitä perheessä olisi. 

Loppuilta kotona vietetään perinteisesti linnan juhlia katsellen. Esiliinan olin unohtaa päälleni. 

Keinutuolissa on mukava siemailla shamppanjaa (Elyseetä) ja katsella pukuloistoa. "Tuollaisen minäkin ottaisin, tuo ei oikein ole makuuni jne". Kuohuviinilasi on aika pitkäjalkainen ja joudun nousemaan pystyasentoon että saan siemailua juomaani. Rintavarustus tahtoo olla hienomman helpon nauttimisen tiellä.

AURINGONPAISTETTA JA JÄÄKITEITÄ

Aamupäivällä tehtiin Hymyn kanssa melkein tunnin lenkki kävelytiellä. Ainoatakaan ohikulkijaa tai vastaantulijaa ei näkynyt. Pakkasta oli -18 astetta, lumihiutaleet säteilivät auringossa. Pakaroita paleli nahkahousujen alla. Pitänee kutoa kunnon villapöksyt pakkasten varalle. Laatikossani on ohutta vaaleansinistä villalankaa, jostakin kirpparilta hankittua. Lanka on jäänyt kutomatta värinsä takia. Piilotettaviin villapöksyihin se taitaa sopia. Konekin on jo nostettu esille, kutaisin sillä parit sukatkin, puoli tuntia ja sukkapari!
Lenkillä muistelin eilistä päivääni, siinä olikin tapahtumia riittävästi. Aamupäivällä kävin Hervannassa äitini -Vanhan Rouvan-vm 1920- luona vähän imuroimassa plyyssimattoja. Vanha Rouva pyöri rollaattorinsa kanssa imurin tiellä ja tarkisti kuinka hyvin teen työni. Muuta apua Vanha Rouva ei kotiöihinsä tarvitsekaan.
Iltapäivällä ohjelmassa oli eläkkeelläolevien entisten työkavereiden joululounastapaaminen Astorissa Tampereen keskustassa. Matkalla sinne soitti Puoliso että yönmusta V-70:seni on hyytynyt rautakaupan pihaan ja vaatii hinauksen huoltokorjaamolle. Siis minun autoni! Vasta kiiltäväksi pesty!
Ajoin paikalle ja samalla tulikin iso lavettiauto ja vei sammuneen auton pois. Virtalukko ilmeisesti oli pettänyt. Minkähänlaisen likviditeettikapeikon sekin korjaus joulubudjettiin tekee, huh huh.
Puoliso kyyditsi minut takaisin Tampereelle.
Meitä saman työpaikan eläkeläisiä oli tällä kertaa paikalla parikymmentä. Herkuteltiin kukin makunsa mukaan. Terästetty glögi, lämmin lohisalaatti, valkoviinilasillinen, konjakkimansikat ja jäätelö olivat minun annokseni. Juttua riitti puolin ja toisin, entisen työpaikan asioihin emme puuttuneet, kertoilimme omia kuulumisiamme. Kotimatkan tein bussilla. Se kierteli monen asuinalueen kautta ja matka kesti yli tunnin.

"HIIRI JOKA RAPISI SEINÄN VÄLISSÄ"

Tätä John Irvingin kertomaa lastenkirjaa on luettu lapsille lukemattomia kertoja iltasatuna ja paukutettu pikkunyrkeillä seinää hiiren karkoittamiseksi. Kirja tuli mieleen kun pojat kuulivat rapinaa välikatosta. Hiirethän ovat taas muuttaneet talviasuinsijoilleen lämpimiin vällyihin. Puoliso niille vei vaaleanpunaista syötävää, ikävä kyllä myrkyllistä sellaista. Sisähiiristä on huonoa kokemusta edelliseltä talvelta. Tytöt olivat joululomalla mummilassa. Tein ompelutöitä, tytöt leikkivät vieressäni. Sanoin:"Piilottakaa Hymyn nappuloita maton alle, siitä on hauskaa etsiä ja löytää niitä." Niin tytöt tekivätkin ja Hymyllä riitti puuhaa. Tyttöjen jo lähdettyä koteihinsa loman jälkeen huomasin työhuoneessani hiiren papanoita. Tuli asiaa askartelukaapille, siellä oli hyllyllä kourallinen koirannappuloita ja toisellakin ja kolmannella. Niitä oli piilotettu kangaspinojen väleihin ja laatikoiden päälle, ainakin pari litraa. Muutama "silkkisempi" kangas oli syöty reikiä täyteen, olipa keskeneräinen mekkonikin kuositeltu uuteen uskoon. Kylläpä minulle nauru kelpasi tyttöjen kekseliäisyydestä vaikka hiukan harmittikin. Vaaleanpunaista herkkua tarjoiltiin kutsumattomille vieraille ja tulosta tuli, yhtenä aamuna oli hiiri hengettömänä kaapissa lautasensa päällä. Sen jälkeen ei hiiriä enää näkynyt. Yök.

John Irving on yksi lempikirjailijoistani, otin hänet omakseni jonkun kirjan perusteella, ehkä "Ystäväni Owen Meanyn"- jälkeen. Siinä hän useaan otteeseen mainitsee äitinsä huoneen sovitusnuken ja ompelukoneen polkemisen, ne ovat minullekin tärkeitä välineitä harrastuksissani.