Olen käynyt samalla kampaajalla jo 70-luvulta asti. Tänään sitä muistelimme kun polkkatukkaani piti saada siistimpään kuntoon. Tässä päivänä muutamana satuin vilkaisemaan lasivitriinissä piileskelevään valokuvaani vuodelta 1964. Ja hämmästyin-tukkani/kampaukseni on aivan samanlainen kuin silloin 60-luvulla! Eli pyöreä otsatukka ja tasaiseksi leikattu kihartuva polkkatukka. 70-luvulle hiukseni olivat puoleen selkään ulottuvat, pidin hiukseni silloin ylösnostetulla nutturalla. Sivuhiukset kiersin pinneillä tai papiljoteilla kiharaisiksi ja ne roikkuivat kuin korkkiruuvit korvallisilla. Otsatukka on pysynyt samanmallisena. Hiukseni ovat lasimaiset ja liukkaat, niissä ei pysy edes värjäys. Siksi ne ovat saaneet olla lähes aina tasaisen tummanruskeat. Isältä peritty väri. Permanenttia olen kokeillut muutaman kerran. 70-luvun puolella oli muodissa afro-permanentti, sellaisen minulle väkersi kylän oma kampaaja. Afro olikin hauska kampaus, sille ei tarvinnut päivittäin tehdä mitään, kunhan vähän pöyhi pesun jälkeen. Mutta sitten se "ilo" repesi kun afro kasvoi ylipitkäksi. Lyhennetty afro oli päässäni kuin keritty lampaankarva, kyllä hävetti. Siihen ne permanenttikokeilut minulta jäivät.
80-luvulla kolmas vakikampaajani ehdotti minulle lyhyitä hiuksia laihdutussessioni päätökseksi. Mukavalta ja nuorekkaalta lyhyt malli vaihteeksi näyttikin. Ja oli helppohoitoinen työelämässä. Lyhyttukkaisena kuljin muutaman vuoden.
Nyt tämä malli eli otsatukka ja tasaisesti leikattu takatukka on minulle mieleinen. Paitsi siivotessa ja puutarhatöissä. Aina tukka tiellä ja silmillä. Kampaajallani on samanlainen kampaus ja valitellessani tukkaongelmaani hän vinkkasi hiuslakan käyttöä hiuksia pitämään pois silmiltä. Kiitos Pauliina!
Viereisessä kuvassa olen 18-vuotias nuori äiti, toisessa työelämässä, erilaisissa yhdistyksissä ja järjestötoiminnassa toimiva ja isoa perhettä huoltava (Puolison kanssa) perheenäiti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti