keskiviikko 16. tammikuuta 2013

KELLOKOSKEN PRINSESSA JA MUITA YSTÄVIÄ

60-luvulla olin harjoittelijana Kellokosken sairaalassa, juuri siellä, missä elokuvaprinsessa asui. Oli siellä minunkin aikana. Autoradiosta aamulla kuuntelin, että Tampereella työstetään Prinsessasta musikaaliversio, jo tälle keväälle vai tulevalle syksylle? Putousnäyttelijä Armi Toivanen yrittää olla se Prinsessa.
Sattui niinkin, että eilen fb:n kautta lähetin syntymäpäiväonnittelut silloiselle harjoittelukaverilleni Marjatalle. Meistä tuli ystäviä sen puolen vuoden aikana. Marjatta suuntasi opiskelunsa ja työnsä Helsingin seudulle, minä tänne Tampereen puoleen. Harvakseltaan olemme pitäneet yhteyttä, mutta tietoisina toistemme elämänvaiheista. Eilen totesimme kumpikin, että samoja vaivoja molemmat podemme, ei niitä paljon ole eikä dramaattisiakaan, mutta yhteenkuuluvaisuutta nekin lisäävät.
Tänään oli toinen kuntosalipäivä. Ohjaaja teki meille, Puolisolle ja minulle, henkilökohtaiset kunto-ohjeet. Kahvakuulalla aloitettiin. Tuntui mukavalta. Etureiden venyttelyssä kävikin sitten haaveri: vasemman reiden joku pikkulihas napsahti aika ikävästi, olisikohan mennyt poikki, vai käykö niin? Ainakin polttavaa kipua tunsin. Ohjaaja otti muovisen lehtitaskun, haki ulkoa lunta ja sillä rauhoitimme kipeää lihasta. Jatkoin muita harjotteita, mutta kävely ei oikein sujunut. 
Puolisokin ihastui kahvakuulaan. Pitänee hankkia molemmille omat. Heti huomenna. Samalla reissulla kun vien Puolison katsomaan (ja ehkä ostamaankin) itselleen omaa tietokonetta. Uudempi -vanhempi on vm- 2004, on sekin jo ostettu 2008. Kävin etukäteen hiukan tarkistamassa pöytäkoneiden tarjontaa tietyssä hintaluokassa. Vain kahdessa kaupassa kävin, myyjät esittelivät koneitaan asiantuntevasti. Haluaisin käyttöjärjestelmäksi Windows 8. Selitin, että koneella pelailisi myös lapset meillä käydessään. Myyjä kertoi minulle, että W-7:llä pelaaminen onnistuu paremmin kuin tuolla W-8:lla. Nyt jäi hiukan arvailulle kumpaa Puolisolle esitän. 4:poika poikineen saa tulla makutuomariksi. Oman tietokoneen hankinta kuuluu sekin vanhenemisenestokampanjaan. Saapa nähdä toimiiko sillä saralla. Työväenopiston kurssit ainakin opettavat tumpeloakin. Tumpelon tietokonekurssilla minäkin ensimmäiset opit sain. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti